Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveydenhuolto sairastaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Terveydenhuolto sairastaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 27. marraskuuta 2015

SOILEN TARINA – taistelua HAE:n ja Cushingin oireyhtymän kanssa




SISÄLLYSLUETTELO

  • Cushing ja aivolisäkeleikkaus
  • HAE-sairaus diagnosoidaan
  • Kela kieltäytyy enää korvaamasta HAE-lääkkeitä
  • Pahimmillaan hengenvaarallinen HAE-sairaus ja potilas ilman lääkkeitä
  • TAYS ja hyväsydäminen sisätautilääkäri pelastavat, kun HUS on hylännyt
  • Kunto alkaa parantua lääkityksen myötä
  • Hengenvaarallisen sairauden kanssa taas yksin – ilman lääkitystä 



KOKO TARINA


Olen 42-vuotias perheen äiti. Perheeseeni kuuluu aviomies, 17- ja 14-vuotiaat lapset ja Milli-kisu. Osatyökyvyttömyyseläkeläisen arkea rytmittää useat sairaudet mm cushingin oireyhtymä (harvinainen), astma, allergiat, kemikaaliyliherkkyys, yliliikkuvat nivelet, selästä puuttuu välilevyt lähes kokonaan. Lisäksi puuduteaineet eivät toimi ja pahimpana hengenvaarallinen HAE (harvinainen sairaus, ks. http://www.haefinland.org/hae-sairautena/ ). Oman rytminsä tuo näiden sairauksien vaikutukset toisiinsa. Cushing ja HAE aiheuttaa lihasheikkoutta, se ei sovellu yliliikkuvien kanssa yhteen. Cushing aiheuttaa rytmihäiriöitä, diabetestä ja osteoporoosia, ensimmäinen on ollut vuosia, kahta viimeistä odotellessa.


CUSHING JA AIVOLISÄKELEIKKAUS


Cushing ilmaantui yli 10 vuotta sitten. Kävin läpi turhan aivolisäkeleikkauksen 2009. Tämän jälkeen eräs lääkäri tokaisi: Kasvainta ei nyt löytynyt, mutta se voi löytyä myöhemmin. Sairaus on edelleen tuhoamassa elimistöäni, eikä siitä eroon pääsystä ole mitään tietoa, koska taudinaiheuttajaa ei enää edes etsitä. Vuosittaiset labrakokeet ovat ainoa mitä sen eteen tehdään ja niiden tuloksien kanssa olen yksin, terveyskeskuksessa kukaan ei tiedä miten pitää toimia ja missä tilanteessa. Jopa kokeiden saaminen tarpeeksi laajana edes joskus on täyttä tuskaa.


HAE-SAIRAUS DIAGNOSOIDAAN


Näiden sairauksien kanssa olisi pärjännyt, mutta aivolisäkeleikkauksesta toipuminen ei edistynyt toivotulla tavalla. 2009 heräsi epäily HAE sairaudesta omituisten turvottelujen myötä. Diagnoosin vahvisti syksyllä 2010 tullut paha turvotuskohtaus. Kävelin itse terveyskeskukseen sisälle, oli ”höntti” ja heikko olo. Kun pääsin pitkälleen, alkoi mieletön turpoaminen, koko keho reagoi rankasti. Tipan laittaminen onnistui vain suonivelholta. Mrs Michelin sai MediHelin lääkärin saattojoukkoihin ambulanssiin. Ilmateitse kuljettaminen olisi voinut pahentaa turvotusta, siksi ei viety helikopterilla Meilahteen päivystykseen. Kun aloin oikean lääkityksen myötä tokenemaan, kyseinen lääkäri totesi, ettei diagnoosissa pitäisi olla mitään epäselvää, hänen mielestään niin selvä HAE-kohtaus kuin olla voi.

Lääke-, säilöntäaine- ja lisäaineallergisena oikean lääkityksen saaminen kohdalleen on ollut työn ja tuskan takana. Koska tabletit eivät sopineet, kokeiltiin poretabletteja. Selvisin 1,5 vuotta eteenpäin, kunnes allergisoiduin niillekin. Onneksi tukena on ollut yksityinen sisätautien erikoislääkäri, joka on auttanut ja etsinyt ratkaisuja hankalaan tilanteeseeni.
Aivolisäkeleikkaus sekoitti elimistöäni ja kilpirauhasessa vasemman lohkon struuma patit alkoivat kasvaa. Lohko päädyttiin poistamaan keväällä 2013. Toiveena, että jäljelle jäänyt lohkon toiminta riittäisi takaamaan kilpirauhasen tuottamien, elämiseen tarvittavien hormonien määrän. Tablettejahan en voi syödä.

Olin saanut enemmän tai vähemmän vaihtelevasti hoitoa HAE sairauteen suonensisäisellä korvaushoidolla. Kohtaushoito oli yksistään riittämätön, mutta suonensisäinen korvaushoito ja kohtauslääke yhdessä antoivat parhaan vastineen. Koska ongelmana oli löytää pistoluvat omaava ammattilainen ja sen rajoittavuus, etsittiin jälleen uusi ratkaisu. Korvaushoito on tarkoitus laittaa itsenäisesti tai lähimmäisen avustuksella. Näin useat HAElaiset toimivat. Sisätautilääkärini opastuksella puolisoni opetteli laittamaan lääkkeen minulle. Elämä alkoi näyttää kohtuullisen hyvälle, kunhan hoitotasapaino aikaa myöden löytyisi. Tuolloin käytin 2000IU eli 4 annosta KERRAN viikossa. Toiveena oli kuntoutua edes osa-aikaisesti takaisin työelämään.







KELA KIELTÄYTYY ENÄÄ KORVAAMASTA HAE-LÄÄKKEITÄ


Kesäkuun puolessa välissä 2013 menin apteekkiin tilaamaan lisää HAE lääkkeitä, niin kohtaus- kuin korvauslääkkeitä. Ne on tilattava koska ovat hinnakkaita ja tilaan tarpeen mukaan, kuinka olin aikaisemmin lääkitystä tarvinnut. Tilaukset tein ajoissa, koska toimittajilla oli ollut toimitusvaikeuksia molemmissa lääkkeissä. Samalla apteekissa kerrottiin, että joudun itse maksamaan lääkkeet kokonaan jos ne haluan tilata. Kela oli ollut heihin yhteydessä 9.5.2013, etteivät he enää korvaa HAE lääkkeitäni. Järkytys oli suuri, kun en itse tiennyt asiasta mitään. Apteekin farmaseutti kertoi myös heidän sanoneen Kelalle, että vakuutettua on myös informoitava asiasta. Eipä ollut mitään tietoa tullut, vaikka päätöksen postittamiseen olisi ollut reilu kuukausi aikaa. Kelasta sain tiedon, että näin on toimittu, se ei heidän mielestään kuitenkaan ollut päätös, vaikka päätös oli olla maksamatta lääkkeitäni. Ajattelin, että mikäs tässä nyt on, todisteitako kaipaavat? Ei heille todisteet kuitenkaan kelvanneet, kerroin mistä ja miltä ajalta he voivat tiedot itse tilata, muttei tapahtunut mitään. Kelasta puuttui VAIN kolmen vuoden paperit terveyskeskuksesta, siellä HAE kohtauksineen oli ollut tapetilla useasti. Itse niitä hankin ja toimitin, mutta Kela oli jo päättänyt, että heidän selkäni takana tilaamansa HUSin paperit riittää. Nehän takasivat, että toiselta ”asiantuntijalta” Turusta tilaama lausunto tulee olemaan heidän haluamansa.

Otin puhelimitse yhteyttä Turun lausunnon kirjoittajaan ja kerroin ettei hänellä ole käytettävissä kaikkia, varsinkaan olennaisia tietoja HAE sairaudesta ja hoidosta. Sain vastaukseksi, että hän voi lausunnon kirjoittaa näillä olemassa olevilla tiedoilla, NÄKEMÄTTÄ MINUA! Siis juurikin Kelan haluaman lausunnon, jottei lääkkeistä tarvitse maksaa. Vaikka Kela on päätöksensä tehnyt toukokuun alkupäivinä, jouduin vaatimalla vaatimaan heiltä päätöksen, jossa on valitusoikeus. Päätös on päivätty lokakuun lopussa! Valitin, SOMLAn päätöstä sai odottaa yli vuoden, valitukseni hylätty. Valitusoikeuteni siis alkoi 5 kuukautta myöhässä. Asia on tällä hetkellä vakuutusoikeudessa, päätös tullee maaliskuussa 2016.


PAHIMMILLAAN HENGENVAARALLINEN HAE-SAIRAUS JA POTILAS ILMAN LÄÄKKEITÄ


2013 olin loppuvuoden ilman HAE lääkkeitä. Cushing labrat olivat joulukuussa ja näyttivät huolestuttavia lukemia. Yksi jos toinenkin aiemmin normaalina ollut labra-arvo oli siirtynyt epänormaalin puolelle.
Mitä pidemmälle lääkkeettömyys meni, sitä huonommin voin. Lopulta jopa pieni kävely oli täyttä tuskaa. Puolisoni yritti piristää ja raahata kotoa ulos etten mökity. Sekin loppui kun hän katsoi minua ja totesi, näkee, ettet todellakaan voi hyvin ja nauti elämästä. Olin jo luovuttanut ja toivoin poispääsyä.


TAYS JA HYVÄSYDÄMINEN SISÄTAUTILÄÄKÄRI PELASTAVAT, KUN HUS ON HYLÄNNYT


Sisätautilääkärini kuitenkin kannusti jatkamaan ja sinnittelemään. Hän laittoi lähetteen TAYSiin HAE spesialistille joulukuussa 2013, heti kun sairaanhoitopiirin vaihto oli mahdollista käynnistää. Labrat ja lääkärikäynti Tampereella oli viimeinen mahdollisuuteni elää. Onneksi ihana sisätautilääkärini lähti mukaan Tampereelle. Itse olin niin loppu, etten olisi jaksanut enää kaikkea käydä alusta alkaen läpi. Matka oli jo ollut rasittava, sisätautilääkärini näki sen ja pystyi kertomaan TAYSin asiantuntijalle. Sain ensimmäisen lääkityksen TAYSissa sinä samana käyntikertana. Siitä alkoi pitkä toipuminen. Käynnit muuttuivat pian kahteen kertaan viikossa, kolme kertaa viikossa olisi ihanteellinen, mutta huonot suoneni ja matkaan kuluva aika (koko päivän reissu) olisi ollut minulle liian kuormittavaa. Kohtauslääkettähän ei ollut käytettävissä.


KUNTO ALKAA PARANTUA LÄÄKITYKSEN MYÖTÄ


Sisäinen verenvuoto aiheutti lisää ongelmia, anemia, kesäkuussa 2015 alkoi tuntua että elämä alkaa voittaa, olo alkaa olla ihmismäinen ja jaksan jopa tehdä jotain muutakin kuin maata zombina sängyssä. Jaksoin olla taas pullantuoksuinen ÄITI, maailman paras tunne. Jotenkin olin selvinnyt pahoista kurkkuturvotuksistakin vanhojen poretablettien avulla, mutta ne alkoivat loppua. Kyseessä erityislupavalmiste ja olen edelleen poretabletille allerginen. Helppo valita allergisten oireiden ja kuristuskuoleman välillä, elämänhalu voitti.


HUS KIELTÄYTYY YHTÄKKIÄ MAKSAMASTA TAYSIN HOITOJA


Kunnes kesäkuun lopussa sain TAYSin hoitavalta lääkäriltä sähköpostin, että HUS kieltäytyy maksamasta hoitoja TAYSissa. 2014 hoidon olivat maksaneet. Lääkärini kehotti HUSia ilmoittamaan päätöksestään minulle, muttei sitä ole vielä tähän päivään mennessä tullut. Potilasasiamieheltä saamani tiedon mukaan valinnanvapaus takaa valita vapaasti sairaanhoitopiirin, on vain yksi syy miksi HUS voisi kieltäytyä maksamasta, lastensuojelullinen. Tietääkseni 42-vuotias on täysi-ikäinen, jolloin tuokaan syy ei tule kysymykseen.


HENGENVAARALLISEN SAIRAUDEN KANSSA TAAS YKSIN – ILMAN LÄÄKITYSTÄ


Nyt olen yksin hengenvaarallisen sairauden kanssa, ilman lääkitystä, ilman hoitosuunnitelmaa, ilman toivoa tulevaisuudesta. 1,5 vuoden aikana saatu hoitotasapaino on tehokkaasti tuhottu.

Olisitko sinä valmis elämään jatkuvan kuolemanpelon kanssa? Tiedät ja tunnet, kuinka keho antaa periksi, etkä voi sille mitään.

Sairaus, johon on olemassa lääkkeet ja hoito, mahdollisuus kohtuulliseen elämään.
Mutta joku lääkäri on päättänyt tuhota elämäni, vaikken ymmärrä mitä hän siitä itselleen saa. Onko niin mahdotonta myöntää olevansa väärässä ja toimia sen mukaan kuin lääkäri vala, etiikka ja Suomen laki velvoittaa. Myös minulla on oikeus hyvään hoitoon, vaikka lihava olenkin.

Toistaiseksi hengissä, mutta kuinka kauan,

Soile Taskinen

torstai 12. marraskuuta 2015

Potilaiden puheenvuoroja terveydenhuollosta – OSA 1

Julkaisemme tässä teemakirjoitussarjassa ”potilaiden puheenvuoroja” eli potilaiden kokemuksia terveydenhuollostamme Suomessa. Nämä puheenvuorot ovat potilaiden kipuvertaistukiryhmissään kirjoittamia puheenvuoroja, jotka julkaistaan blogissamme nimettöminä. Tässä kirjoituksessa julkaistaan ensimmäiset viisi puheenvuoroa.


TIIVISTELMÄT PUHEENVUOROISTA

PUHEENVUORO NRO 1 (2.8.2015 Nuori poika saa ulkomaanmatkalla keuhkotulehduksen, eli keuhkoissa oli legionella ja keuhkoklamydia. Poika on jo tajuton TYKSin päivystykseen vietäessä. Vanhemmat kertovat taudin olevan todennäköisesti saman kuin mitä siskonsa sairasti ja joka toipui siitä muutamassa päivässä oikean lääkityksen turvin. Lääkärin arvovallalle tämä on kuitenkin myrkkyä ja hän päättää ”hoitaa” poikaa aivan eri sairaudesta. Tämän seurauksena poika on menettää henkensä ja vanhemmat saavat pahan trauman tapauksesta.)

PUHEENVUORO NRO 2 (5.10. 2015 Potilaalla paha krooninen migreeni, joka aiheuttaa sietämättömiä kipuja ja vaikeuksia kävellä, koska jalat eivät kanna. Potilaalle on löydetty toimiva lääkitys eli ns. ”Färkkilän tippa” laukaisemaan pahimpia migreenikohtauksia. Päivystyksessä tämä lääkitys luvataan antaa, mutta lopulta kieltäydytään. Potilas joutuu lähtemään kotiin ilman helpotusta kipuihinsa ja huonommassa kunnossa kuin päivystykseen tullessaan.)

PUHEENVUORO NRO 3 (5.8.2015 Potilas ei saa todellista apua vaivoihinsa neurologian osastolta.)

PUHEENVUORO NRO 4 (4.8.2015 Potilaalla vaikeuksia saada lääkärin määräämiä apuvälineitä apuvälineyksiköstä, koska apuvälineyksikön lääkäri arvioi ne potilasta näkemättä tarpeettomiksi.)

PUHEENVUORO NRO 5 (7.8.2014 Potilas on vaihtanut hoitonsa Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiirista Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Jossain vaiheessa HUS kieltäytyy kuitenkin enää maksamasta hengenvaarallisen sairauden hoitoa. Päätöksen tehnyt lääkäri HUSista ilmeisesti pitää hoitolinjaa vääränä. Hän on itse kuitenkin nähnyt potilaan viimeksi viisi-kuusi vuotta sitten.)



PUHEENVUOROT KOKONAISINA


PUHEENVUORO NRO 1
(2.8.2015 Nuori poika saa ulkomaanmatkalla keuhkotulehduksen, eli keuhkoissa oli legionella ja keuhkoklamydia. Poika on jo tajuton TYKSin päivystykseen vietäessä. Vanhemmat kertovat taudin olevan todennäköisesti saman kuin mitä siskonsa sairasti ja joka toipui siitä muutamassa päivässä oikean lääkityksen turvin. Lääkärin arvovallalle tämä on kuitenkin myrkkyä ja hän päättää ”hoitaa” poikaa aivan eri sairaudesta. Tämän seurauksena poika on menettää henkensä ja vanhemmat saavat pahan trauman tapauksesta.)
Poikani oli vuosia sitten Tyksin "hoidossa" pahan ulkomailla, uima-altaasta tarttuneen keuhkotulehduksen vuoksi. Sama tauti puhkesi hieman aiemmin hänen siskoonsa ja hänet hoidettiin jo siellä ulkomailla reippaasti kuntoon. Pojalla tauti puhkesi kuitenkin vasta matkalla Suomeen. Tyksissä hänet kuitenkin päätettiin lähettää kotiin, "kun sänkyä ei kerran löydy".

Kauhean tappelun ja ähellyksen jälkeen se sitten vihdoin löytyi ja hänet otettiin sisälle, silloin jo periaatteessa poissa tästä maailmasta, tajuttomana kuumeesta ja kivuista. Selitimme jo heti ensiavussa ja tulevina päivinä kerta kerran jälkeen lääkärille, että selvästikin tämä nyt oli se sama tauti kuin siskolla oli, samasta paikasta saatu ja kuinka sisko parani nopeasti, kun sai oikeaa lääkettä muutaman päivän suonensisäisesti ja sitten kotona viikon kapseleina. Näytimmepä vielä siskon diagnoosipaperin, reseptin ja lääkepakkauksenkin mistä ilmeni oikea antibiootti.

Luulimme jakavamme tärkeää tietoa ja porukan olevan iloisia yhteistoiminnastamme hoitavan tahon kanssa, mutta se olikin lääkärille myrkkyä. Hänhän oli jo päättänyt mikä tätä poikaa vaivaa ja miten sitä hoidetaan. Arvovaltansa suomin valtuuksin hän parisen viikkoa, itsepintaisesti hoiti poikaa penisilliinillä, vaikka jokainen hoitovuorokausi vain heikensi hänen tilaansa. Häntä siis käsiteltiin pneumokkipotilaana vaikka keuhkoissa oli legionella ja keuhkoklamydia.

Ja vaikka lopulta sitten asia uskottiinkin - kun aivan liian myöhään otetut verikokeetkin sen osoittivat - ja oikea antibiootti aloitettiin, "hoito" pitkittyi ja komplikoitui pitkän väärän ja tehottoman lääkityksen johdosta. Tilanne meni lopulta niin pahaksi, että häntä oltiin kiikuttamassa "alakertaan" keuhkon avaamista ja mädänpoistamista varten, onneksi paikalle sattunut vanhempi professori esti toimenpiteen. Olimme jatkuvasti hänen kanssaan sairaalassa, yöt päivät - myös eristyshuoneessa, johon hän joutui kun hän Tyksissä sai vankomysiinille resistentin enterokokin.

Mukavimmat yöhoitajat joiden kanssa oli mahdollisuus keskustella, kertoivat että hoitajat "kantavat kaikkea maan ja taivaan päällä löytyvää elimistössään ja joskus ne pääsevät hyvistä yrityksistämme huolimatta tarttumaan heikkokuntoisiin potilaisiin". Niinpä niin, jotkut harvat hoitajat arvostivat, muut inhosivat "sekaantumistamme". "Hoito" oli pääasiassa epäempaattista, välinpitämätöntä ja rutiininomaista. Kun toipuminen sitten lähti käyntiin, olimme niin voimattomia ja väsyneitä ja toisaalta niin iloisia pojan paranemisesta, ettemme jaksaneet tehdä asiasta mitään valitusta tai ilmoitusta. Vaikka tästä on jo aikaa on se avoin trauma minulle, olin millimetrin lähellä menettämässä poikaani lääkärin typerän, jäykkäniskaisen kasvojen säilyttämisen vuoksi...





PUHEENVUORO NRO 2
 (5.10. 2015 Potilaalla paha krooninen migreeni, joka aiheuttaa sietämättömiä kipuja ja vaikeuksia kävellä, koska jalat eivät kanna. Potilaalle on löydetty toimiva lääkitys eli ns. ”Färkkilän tippa” laukaisemaan pahimpia migreenikohtauksia. Päivystyksessä tämä lääkitys luvataan antaa, mutta lopulta kieltäydytään. Potilas joutuu lähtemään kotiin ilman helpotusta kipuihinsa ja huonommassa kunnossa kuin päivystykseen tullessaan.)
Nyt pakko avautua jossain enkä omalle seinälle voi kirjottaa...

Kävin perjantai illalla pitkittyneen migreenikohtauksen takia malmin päivystyksessä soitin ensin terveysneuvontaan (sitä varten että ei tarvi siellä loisteputkivalojen alla alkaa selittää ja pääsen nopeammin sänkyyn hämärään/kaulaliinani silmien päälle).. Pääsin päivystykseen kerroin heti että ainoa mikä auttaa tässä vaiheessä on färkkilän tippa ja voisko sen laittaa heti niin olen parissa tunnissa täysin fine.. hoitaja ilmoitti että kertoo lääkärille.. lääkäri tuli käymään (ei OIKEASTI pahalla mutta ulkomaalainen huono suomi ei ymmärrä minua enkä minä häntä.. tosi hyvä kombo etenkin kun aivo sumu on aivan järkky ja hyvä että muistan sotuni ulkoa)

Kerroi taas että färkkilä tippa on ainut mikä auttaa... (klo21.00 aika tarkkaan) lääkäri kertoo että ensin kokeillaan per os ja jos ei auta nii sitte tippa.. sanoin ok kuinka kauan pitää oottaa että voi tipan laittaa (tiesin ettei mistään suun kautta otettavista ole apua...) sanoi 30min suurinpiirtein... Hoitaja tuli heti ja antoi lääkärin määräämän burana 800 panadol 1g primperan 20mg ja diapam mixt. 5mg..

Meni 20min soitin hoitajan käymään ja kerroin että nyt se vaan leviää se kipu ja on paljon pahempi.. hoitaja kertoi välittävänsä viestin lääkärille joka tuli käymään klo 21.40 ja ilmoitti että voin lähteä kotiin.. kerroin että kipu pahenee johon sanoi että kirjoittaa e- reseptin migard ja koska kello on kohta 22 hän lähtee kotiin ja niin voin lähteä minäkin. MITÄ?!

Olin varma että ymmärsin väärin (herran suomi oli sen verta huono että oli asiasta 100% varma) olihan hoitaja jo puhunut sisä tauti puolelle siirrosta jotta saan tipan... Kello 22.15 toinen hoitaja tulee ja sanoo että "Niin sinä olit menossa kotiin." Aloin itkemään (valitettavasti suht hysteerisesti koska olin varma että jalat ei kotiin kanna) kerroin hoitajalle että sanoin alun alkaen kun tulin sisään että tarvotse färkkilän tipan.. hoitaja kävi katsomassa mun tekstejä ja sanoi että sain färkkilän tipan suun kautta.. Minä monttu auki itkien valaistin hoitajaa että burana + panadol ei ole mikään saatanan färkkilän tippa ja että se minulle luvattiin jos ei suun kautta otettavat lääkkeet auta ja eikö hän voisi auttaa minua.. siinä kun puen päälle (koska minut ohjattiin kotiin) ja kyynelee valuu ja jalat ei kunnolla kanna vasen jalka laahaa maata koska kordinaatio kyky on paska vas. puolella kun on paha kohtaus. Pyysin tätä hoitajaa kysymään vielä kerran lääkäriltä että enkö oikeasti voi saada färkkilän tippaa, kun oikeasti kohtaus on ihan kamala... Hoitaja käy sisätauti puplen lääkärin puheilla joka ohjaa myös kotiin neuvoin "tule takasin jos pahenee tai jatkuu" ja "ei vielä voi laittaa tippaa kun ne lääkket mitä sain suun kautta on färkkilän tippa suun kautta joten pariin tuntiin ei voi tippaa kuitenkaan laittaa".. Kävelin siis kotiin klo 22.15 pahemmassa migreenissä kuin mitä mulla oli kun lähdin kotoa sairaalaan.

Katoin eilen kanta.fi tekstin ja sinne lääkäri on kirjannut klo 21.55 että potilaan oireet helpottaneet. sovittu potilaan kanssa että kirjoitetaan migardia. Jos yön aikana migreeni oireet jatkuvat - voi tulla takaisin.

odotan nyt soittoa malmin päivystyksen osaston sihteeriltä jotta tuo oireet helpottaneet osa muutetaan ja sinne laitetaan FAKTAA eikä lääkärin keksimää tekstiä...




PUHEENVUORO NRO 3

(5.8.2015 Potilas ei saa todellista apua vaivoihinsa neurologian osastolta.)

Näin LPKS:ssä
Epätoivo iskee .... tai iski jo
Apua ei tunnu saavan ....
Neuron polilta soitti nyt hoitaja ja kertoi, että lääkäri on määrännyt nyt sirdalud 6mg .... olen kokeillut 2 ja 4mg mutta ne ei vaikuta yhtään mitään .... lihasjäykkyys ja kivut vain pahenee koko ajan, enkä meinaa enää päästä kävelemään senkään vertaa, mitä aikaisemmin. En saa jalkoja oikaistua kun polvet ei anna myöten, eikä reisilihakset.
Sirdalud vie multa unen, sen se tekee .... parempi olis syyä sokeria. Tästäkin olen sanonut jo monta kertaa.
Koko kesä on menny lihasjäykkyyden ja kipujen pahentuessa, eikä apua tunnu saavan.
Minun sanomisiani väännellään .... olen pyytänyt apua näihin lihaskireyksiin/lihasjäykkyyteen ja kramppeihin niin nyt lääkäri on kommentoinut, että: Lihasnykinä ja määrännyt sirdalud:in lihasnykinään.
Hoitaja välittää tiedot lääkärille ja jostain ihmeen syystä muuttaa asiat aivan päälaelleen, en voi ymmärtää
Ja toinen: Epilepsialääkkeestä sanoin, että kohtaukset ovat vähentyneet ja se on kirjoitettu papereihin: Kohtaukset ovat väistyneet
Voi *elvetti!!! 
Eikä tässä oo kun murto-osa nuista .... jatkuvasti saan soittaa ja pyytää korjaamaan väärät ja virheelliset tiedot.
Ei se lääkäri tietää edes mikä mulla on tai vaivaa kun ei hälle esitetä asiaa oikeen.
Lihasnykinä nyt on kuitenkin aivan eri asia kuin lihasjäykkyys / spastisuus ja lihaskrampit, joihin olen apua pyytänyt.



PUHEENVUORO NRO 4

(4.8.2015 Potilaalla vaikeuksia saada lääkärin määräämiä apuvälineitä apuvälineyksiköstä, koska apuvälineyksikön lääkäri arvioi ne potilasta näkemättä tarpeettomiksi.)

Onko muille käynyt näin? Lääkäri arvio apuvälinetarpeen ja määrää hankittavaksi yölastat jalkoihin nilkkojen asentovirheen vuoksi. Apuvälineyksiköstä ei anneta niitä, koska heidän oma lääkäri on arvioinut (minua näkemättä) tilanteen ja heidän mukaansa kyse on pelkästään plantaari fasciitista joka ei kuulu heidän toimintaansa vaan nämä pitäisi ostaa itse. Tuntuu niin uskomattomalta, että joku lääkäri joka ei ole koskaan nähnyt minua menee ohittamaan reumalääkärin lausunnot.Liekköhän on kyseinen "fysiatri" siirtymässä apuvälineyksiköstä vakuutusyhtiön leipiin. Naurattaisi, jos ei vituttaisi näin paljoa.


PUHEENVUORO NRO 5
(7.8.2014 Potilas on vaihtanut hoitonsa Helsingin-Uudenmaan sairaanhoitopiirista Tampereen yliopistolliseen keskussairaalaan. Jossain vaiheessa HUS kieltäytyy kuitenkin enää maksamasta hengenvaarallisen sairauden hoitoa. Päätöksen tehnyt lääkäri HUSista ilmeisesti pitää hoitolinjaa vääränä. Hän on itse kuitenkin nähnyt potilaan viimeksi viisi-kuusi vuotta sitten.)
 HUSin hienoa toimintaa, olen vaihtanut sairaanhoitopiirin TAYSiin 2014 alusta, jolloin keskeytymätön hoito on alkanut. Kesäkuun lopussa TAYSin lääkärini ilmoitti, ettei HUS enää maksa hoitoani siellä. Vihdoin sain jonkun kiinni, joka sanoi että syy voi olla hoidollisessa perusteessa, että heidän lääkärit ovat hoitolinjauksesta eri mieltä, katsovat ettei ole perustetta maksaa. Ko lääkäri HUSissa on minut viimeksi nähnyt vuonna 2009. 2013 KIELTÄYTYI ottamasta lähetteitä vastaan. Hänellä ei siis ole mitään tietoa minusta, mielikuva vain jonka hän on perusteettomasti muodostanut 2009, silti hän on pätevä kirjoittamaan mm Kelalle lausuntoja minusta ja nyt myös estämään hengenvaarallisen sairauteni hoidon. Näin Suomessa, valinnanvapaus toimii.


sunnuntai 20. syyskuuta 2015

OIKEUS JA KOHTUUS – Tiinan tarina

Tiinan tyttären ottama kuva


TIIVISTELMÄ

Tämä kirjoitus on monikemikaaliyliherkkyydestä eli MCS:stä kärsivän lapsen äidin mielipidekirjoitus. Lapselle kehittyi ensin homeallergia homealtistuksen seurauksena ja sen jälkitautina MCS. 

Professori Ville Valtosen mukaan jopa noin 50 % prosenttia homesairaista sairastuu jälkitautina monikemikaaliyliherkkyyteen, kuten tässäkin tapauksessa on käynyt. Monikemikaaliyliherkkyyden lisäksi lapsen pysyvä homeallergia estää homeisissa tiloissa oleskelun. Suomen kouluissa on laajalle levinnyt sisätilaongelma ja tällä tavoin sairastuneen onkin mahdotonta löytää riittävän puhdasta ja kemikaalitonta koulua normaalia opiskelua varten.

Tämä on samalla kertomus siitä, minkälaisiin vaikeuksiin kemikaaliyliherkkä lapsi perheineen joutuu julkisen terveydenhuollon ja sosiaalihuollon myllytyksessä. Kahden huippuasiantuntijan diagnosoiman monikemikaaliyliherkkyyden diagnoosille eivät muut lääkärit anna mitään painoa, vaan ongelmaa pidetään psyykkisenä. Jostain syystä tietyillä lääkäreillä on tarve itselleen tuntemattomien sairauksien tai ongelmien tapauksessa löytää vika potilaan "korvien välistä" huolimatta siitä, että tässäkin tapauksessa mm. homeallergia on jopa verikokein todettu.

Kirjoituksensa äiti päättää tällaiseen lohduttomaan toteamukseen:

”Eli rutkasti vaan onnea matkaan kaikille kenen lapset ja nuoret tälläkin hetkellä sisäilmaongelmaisissa kouluissa altistuvat ja oireilevat. Toiminta on viranomaisten ja julkisen puolen lääkäreiden ym. edustajien osalta edelleen kivikautisella tasolla ja ainoat ketkä niitä lapsia ja nuoria voivat auttaa ovat vanhemmat. Tämän Ö-luokan sirkuksen voi välttää tällä hetkellä lähinnä niin, että ottaa sen lapsen sieltä homekoulusta ajoissa puhtaaseen kotiin opiskelemaan ja hakeutuu suoraan kaikissa asioissa yksityiselle puolelle kunnon asiantuntijoiden hoidettavaksi.”




MCS-LAPSEN ÄIDIN PUHEENVUORO


KOULUPSYKOLOGI JA VIIMEISIN LASTENSUOJELUILMOITUS


Suomesta löytyy vain muutamia erikoislääkäreitä yksityiseltä puolelta, jotka ovat erikoistuneet sisäilmasairauksien tunnistamiseen ja hoitoon. Olimme jo entuudestaan Ville Valtosen potilaita, mutta rankkojen oireiden vuoksi kirjauduimme myös Erkki Antilan jonotuslistalle saadaksemme ohjeistusta lääkitykseen, vitamiineihin ja lisäravinteisiin. Antilan ammattitaidosta kertoo jonotuslistankin pituus, odotimme melkein vuoden, että tyttäreni sai ensimmäisen ajan hänelle.

Ville Valtosen lausunto
”Potilaalla on kiistaton home- ja kosteusvauriosairaus (kansankielellä homeallergia) ja siihen läheisesti liittyvä monikemikaaliyliherkkyys.”






Kävimme Antilan vastaanotolla helmikuun alussa 2015. Saimme mukaamme ohjeistuksen jatkotutkimuksista, jotka piti hoitua ihan julkisellakin puolella. Olemme siis koko sairastelumme ajan olleet rankan epäilyksen alaisina oireilumme todenperäisyyden suhteen niin julkisen puolen lääkäreiden, kuin koulun puoleltakin. Kun nyt sitten oli tarkat ohjeet, joilla olisi monikemikaaliyliherkkyyttä edes jollain tapaa mahdollista todentaa, niin julkisen puolen lääkärit eivät näitä tutkimuksia halunneetkaan tehdä. Eivät myöskään suostuneet toteuttamaan tyttärelleni esimerkiksi pistoshoitoja, joihin sain reseptinkin valmiiksi.


Tuula Putuksen lausunto homeallergiasta ja perheen tarpeesta homeettomaan asuntoon ja kouluun
”Verinäytteissä on todettu herkistymistä (välitöntä allergiaa) osoittavat positiiviset lgE-vasta-aineet useille kosteusvauriomikrobeille, yhteensä 9:lle eri mikrobille. Ko. testi osoittaa herkistymistä, joka on yleensä pysyvä.
…
Suosittelen perheelle siirtymistä puhtaaseen, homeettomaan asuntoon. Myös pölyjä, kemikaaleja, ärsyttäviä kaasuja ja hajusteita on syytä välttää. Mahdollisimman hyvä sisäilma myös kouluympäristössä on jatkossakin tarpeen.”


Eeva Heikkisen lausunto/lähete, jossa kemikaaliyliherkkyysongelmaa epäillään äidin mielikuvituksen tuotokseksi eli psyykkiseksi ongelmaksi. 
”Suurin ongelma näkemykseni mukaan on se että osassa tytön oireista on äidin projektiota, normaalia koulunkäyntiä hän ei ole voinut tehdä, asiasta on tullut erittäin invalidisoiva. Myös aikaisemmin tehty astmadiagnoosi jää tässä tilanteessa toissijaiseksi, tarvitsisiko kuitenkin isommalla annoksella astmalääkitys aloittaa, hän ei ole näistä lääkkeistä viime vuosina hyötynyt. Onko kysymyksessä mahdollisesti Munchausen tyyppinen asia.”





KURKKULÄÄKÄRI KIELTÄYTYY YHTEISTYÖSTÄ


Julkisen puolen eli tässä kohtaa ensin Päijät-Hämeen keskussairaalan kurkkulääkäri kieltäytyi toteuttamasta pistoshoitoja ja ohjasi verikokeet hoitamaan terveyskeskuksessa. Hän myös katsoi koneelta, että tytärtäni on jo tutkittu PÄKSissä neuron puolella, joten hän kieltäytyi laittamasta lähetettä neurologisiin tutkimuksiin. Todellisuudessa aiemmat neuron tutkimukset eivät liittyneet tämän hetkisiin muisti- ja keskittymisongelmiin, vaan poissaolokohtauksien tutkimiseen.
Ne taas oli tehty täysin puutteellisesti, koska lähettävä lääkärihän pitäytyi jääräpäisesti siinä käsityksessään, että kyseessä on vain psyykkiset ongelmat, joten kirjasi lähetteen sillä tavalla, ettei neuron puolella noteerattu mitään kertomaani, vaan tytölle tehtiin pelkät epilepsiatutkimukset, vaikka korostin, että itse olen käsittänyt tutkimusjulkaisuista kyseessä olevan enemmänkin verenkierron häiriö. Tutkiva lääkäri myönsi, ettei tehty tutkimus näytä verenkiertohäiriöitä ja homma jätettiin siihen, kun epilepsiaa ei löytynyt.


JULKISESTA TERVEYDENHUOLLOSTA MUUALTA APUA?


Kurkkulääkärin kieltäytymisen jälkeen aloitin soittorumban terveyskeskukseen, hoitajalle, lääkärille, ylilääkärille, ja lääkärille, lopputulos oli, että vain perusverikokeet he suostuivat hoitamaan, pistoshoidoista kieltäydyttiin ja muistitestit ohjeistettiin hoitamaan koulupsykologilla. Sitten soittoa koululle ja siellä psykologi ei ollut kyseisistä testisarjoista kuullutkaan. Vain muutama testisarja oli heillä käytössään ja loppujen osalta ei ollut mitään tietoa miten toimia ja ohjeistettiin hoitamaan ne lääkärillä.
Kun siis lääkärikään ei testejä tunnistanut, niin he selvittelivät PÄKSin neurolta asiaa ja vastaus oli, että koulupsykologi tutkii ensin ja vasta sitten lähete PÄKSiin. Sanottiin myös, että koulupsykologi on lopettamassa hommansa ja uuden palkkaus on kesken. Sinänsä mielenkiintoista, että sama kuvio näissä hommissa on joka koululla, kun vuoden alusta alat ilmoitella tutkimuksia vaativasta toimenpiteestä, niin ajan saaminen menee aina toukokuulle. Toki tämän hetkisen koulun osalta kaikki muut jutut, kyllä on hoitunut hyvin ja lääkärin tai psykologin palveluja emme ole aiemmin edes käyttäneet.


KOULUPSYKOLOGI JA HÄNEN RATKAISUEHDOTUKSENSA


Saimme ajan ostopalveluna hankitulle koulupsykologille toukokuulle. Eli kyse siis yksityisyrittäjästä, jolta tilattu palveluja, kunnes uusi vakituinen psykologi on saatu hankittua. Tässä vaiheessa olin soitellut taas jo kymmeniä puheluita ja asian järjestämiseen oli mennyt yli 3 kuukautta. Tutkimukset oli ensisijaisesti Antilan ohjeistamia ja minun pyytämiä monikemikaaliyliherkkyyden diagnosoimista ja neurologisten ongelmien kartoitusta varten. Niillä oli lisäksi tarkoitus anoa oppiaineiden yksilöllistämistä, koska neurologisten ongelmien vuoksi opiskelu oli todella hidasta ja työlästä.

Olin etukäteen puhelimessa kertonut psykologille tilanteestamme pintapuolisesti, kun sovimme aikoja. Mutta muuten hän ei siis koskaan ollut tavannut tytärtäni, eikä myöskään saanut mitään kautta käyttöönsä kattavia terveystietoja, koska niitä ei kaikkia ole edes kirjattu koneelle. Jo heti kättelyssä tajusin, ettei psykologi ole oikeastaan millään tavoin perillä sairautemme laadusta tai sen aiheuttamista rajoitteista. Hän kysyi ennen testien aloittamista, että istuukos äiti käytävällä odottamassa vai meneekö tyttö itsekseen sitten perässä kotiin??? Kysyn vaan, että millä ja miten?

Kyseessä siis vuodepotilastasoinen alaikäinen nuori, joka kärsii jatkuvasta kurkun turvotuksesta, joka pahentuu anafylaksiaksi kaikkien kemikaalien ja hajusteiden vuoksi. Hän joutui pitämään hengityssuojainta, jotta pystyi ylipäätään olemaan koulun tiloissa ja hän meinasi pyörtyä rappusissa ja hädin tuskin pystyi kävelemään psykologin huoneeseen asti. Tällainen nuori olisi sitten pitänyt jättää tuossa tilassa yksin kävelemään pysäkille, joka oli itsessään täysin mahdotonta siinä kunnossa. Ja lisäksi hänen olisi pitänyt kyetä istumaan puolisen tuntia kemikaaleilla kyllästetyssä linja-autossa hajuvedellä ja pesuaineilla lotrattujen ihmisten seassa. MCS-potilaat eivät juurikaan kykene matkustamaan julkisilla ja oireet voi ryöpsähtää anafylaksian puolelle milloin vaan.

Koska huomasin, ettei psykologi ymmärrä alkuunkaan minkä sairauden kanssa hän on tekemisissä ja koska olimme jo kymmeniä kertoja törmänneet vastaaviin tilanteisiin, jotka aiemmin on siis johtaneet huostaanottokäskyihin ja lukemattomiin muihin sotkuihin ja ongelmiin, joita parhaillaankin selvitellään kanteluiden muodossa, päädyin toteamaan, ettei tyttäreni keskustele kenenkään kanssa ilman valvontaa. Velvollisuuteni on huoltajana huolehtia tyttäreni edun toteutumisesta ja tarvittaessa oikaista häneen kohdistuvaa asiatonta kohtelua.

Keskustelu tutkimuskäynneillä oli jopa siinä määrin niukkaa, että vielä palautekäynnillä psykologi kuvitteli, että tyttäreni on suorittanut vain kuudenteen luokkaan asti koulua ja, että viimeiseen reilu kolmeen vuoteen ei olisi koulunkäynti edistynyt lainkaan, vaikka oikeasti on siis ysillä ja suorittaa kasilta keskeneräisiä kursseja. Hän kysyi ensimmäisellä käynnillä, että ”mites sä oot nyt viime aikoina pystyny käymään koulua”. En tiedä kenen papereista hän on taustatiedot selvittänyt, kun tyttäreni ei ole kyseistä koulua käynyt koskaan ja kirjoilla siellä on kuitenkin ollut jo toista vuotta. Kun palautekäynnillä hän vielä kysyy koulunkäynnin toteutumisesta puuskahdan epäuskoisena, että tyttärenihän käy Monni-koulua. Johon psykologi kysyy naurahtaen, että ”mikä se on?” kun sitten kerron kyseessä olevan nettikoulu, niin psykologi edelleen naurahtaen kysyy ”mikä se on?”

Keskustelu jatkuu ja psykologi alkaa kertoilla näkemyksiään, kuinka kyseessä on hänen mielestään ”pattitilanne” ja alkaa kysellä olisiko sairaalakoulua selvitelty voisiko tyttäreni mennä sinne??!! Ja kuinka ongelmana hänen mielestään tässä on, että kukaan ei oikeastaan ole nähnyt kuinka huonossa kunnossa tyttäreni kotona on, että onko missään vaiheessa ollut PITKÄÄ sairaalatutkimusjaksoa. En voi uskoa kuulemaani, olen viimeiset pari vuotta kirjoittanut kattavia kanteluita nimenomaan näistä kyseisistä asioista. Sen lisäksi olen vääntänyt ja taistellut kolmatta vuotta, ennen kuin sain sairauden mukaiset opetusjärjestelyt tyttärelleni.



KOULUPSYKOLOGIN RATKAISUEHDOTUKSIIN LIITTYVÄT ONGELMAT


Pistänpä tähän nyt ihan listana ongelmat joita liittyy psykologin ratkaisuehdotuksiin:

1. Sairaalakoulu on tarkoitettu psyykkisesti sairaille nuorille tai nuorille, joiden fyysinen sairaus pakottaa heidät oleskelemaan pitkiä aikoja sairaalassa. Sairaalakoulu ei sovellu millään muotoa sisäilmasairaan nuoren opiskeluun, koska:
·        Päijät-Hämeen keskussairaalan tilat ovat rankasti sisäilmaongelmaiset, niissä ei pysty oleskelemaan edes normaalin vastaanottoajan ilman hengityssuojainta ja maskin kanssakin kunto romahtaa yleensä koko loppuviikoksi. Ja nyt siis puhutaan perus 8 tunnin koulupäivistä, jonka sairastuneen nuoren pitäisi kyetä viettämään tiloissa.
·        päiväkoulun tilat eivät ole yhtään sen paremmassa kunnossa.
·        sisäilmaongelmien lisäksi toisena suurena ongelmana on sairaalan tiloissa käytetyt ammattikäyttöön tarkoitetut rankat desinfiointiaineet. Kaikki pinnat on käsitelty desinfioimalla, joten kaikki tilat on myös potentiaalisia anafylaksian laukaisijoita. (Anafylaksialla tarkoitetaan äkillistä, vakavaa allergista yleisreaktiota, joka on hengenvaarallinen ilman oikeanlaista ensiapua.  http://www.allergia.fi/allergiat/anafylaksia/ ) Kemikaalihuurut eivät todellakaan poistu tiloista edes ilmanvaihdon avulla.
·        henkilökuntaa ei ole millään muotoa velvoitettu kemikaalittomiksi tai hajusteettomiksi. Etenkin kun lähtökohtainen ajatus psykiatrian puolella on, että kaikki oireet sisäilmasairaalla on vain kuvittelua tai seurausta lapsuuden oletetuista traumoista, ei hajusteettomuuteen edes nähdä mitään tarvetta.
·        hajusteettomuus pääsääntöisesti henkilökunnan puolelta käsitetään niin, että kun jättää hajuveden pois, niin sitten on kaikki ok. Todellisuudessa monikemikaaliyliherkän potilaan hoitohenkilökunnan pitää olla täysin kemikaalittomia eli ei hiuslakkaa, ei hoitoaineita, ei shampoita, ei dödöä, ei kosteusvoiteita, ei tupakointia, ei pyykinpesuaineita. Ja tätähän ei mikään hoitohenkilöstö tällä hetkellä noudata tai yritä edes noudattaa.

Kun/jos MCS-potilas pakon edessä kuitenkin sijoitetaan väärillä perusteilla sairaalakouluun ja tilat henkilöstöineen on kemikaalein kyllästettyä, potilas ei luonnollisestikaan parane vaan sairastuu entisestään ja opiskelu ei edisty mihinkään. Tässä kohtaa työryhmä punnitsee tilannetta; nuorelle on olevinaan annettu kaikki maailman mahdollisuudet ja se ei vaan saa opiskelua etenemään.

Ratkaisuina on luonnollisestikin masennus- tai muu mielenterveyden ongelmia kuvaava diagnoosi, sijoitus suljetulle psykiatriselle osastolle ja nuoren tulevaisuus tulee täyttymään psyykelääkitysten parissa askartelusta ja pohdinnoista mikä lapsuudessa menikään vikaan. Varmaa on heidän mielestään vain se, että vika täytyy olla vanhemmissa. Ei siis suinkaan homeisissa tiloissa tai hoitsun uudessa hajuvedessä. Lopulta päädytään huostaan ottamaan nuori ja sijoittamaan se mahdollisimman kauas vanhemmistaan, jotta paraneminen voisi kunnolla alkaa ilman viallisia vanhempia.

Sairaalakoulu ei ole etäkoulu. Tarkoittaa siis sitä, että vuodepotilastasoinen nuori pakotetaan huostaanotolla uhaten joka aamu kuumeisena pyörtymisen partaalla sairastuttaviin tiloihin.

Monet MCS-potilaat, (kuten mekin) saavat oireita painomusteista, papereiden valmistukseen käytettävistä kemikaaleista ja paperiin erittäin helposti imeytyvistä epäpuhtauksista. Esimerkkinä voin kertoa, etteivät yhdetkään tyttäreni saamista koulukirjoista ole ollut homeettomia vaan kaikki on olleet valmiiksi homeessa, kun ne on meille annettu. Niiden käsittely on täysin mahdotonta, koska oireet vain voimistuvat mitä kauemmin papereita käsittelee. SAIRAALAKOULUSSA EI OLE MITÄÄN NETTIMATERIAALIA OPISKELUA VARTEN! Eli mitenköhän psykologi kuvitteli tyttäreni opiskelevan sairaalakoulussa, jossa on pakko käsitellä kirjoja jos meinaa opinnoista suoriutua??!!


2. Lisäksi psykologi pohtii oireilun todentamista. Miten on mahdollista todentaa kemikaalittomien kotiolojen oireilun määrää sijoittamalla tyttö homeiseen sairaalaan kemikaalien keskelle pitkäaikaiseen seurantaan? Kuka vastaa tahallisen pakkoaltistuksen aiheuttamista terveyshaitoista ja terveyden vaarantamisesta? Kuka korvaa tyttärelleni tämän vajaan kahden vuoden toipumisajan jos psykologi päättömillä toimillaan nollaa tämän terveydentilassa tapahtuneen positiivisen muutoksen romahduttamalla terveyden täysin pakkoaltistuksella? Kuka vastaa uudesta kahden vuoden toipumisajasta, joka epäilemättä seuraa noin rankoista hoitovirheistä?

Eli tässä nyt muutamia epäkohtia, joita tuli ensimmäisenä mieleen. Tuli hyvin vahva kuva, että psykologi kävi ”starana” pyörähtämässä paikalla ja ei millään muotoa kokenut velvollisuudekseen perehtyä meidän tilanteeseen ajan ja järjen kanssa.
Aavistukseni väärille raiteille ajautuvista ”hoitotoimista” vahvistuu entisestään ja alan suorasanaisesti oikoa tilannetta kertomalla, että nyt on todellakin psykologin syytä keskittyä pelkän muistitestin pisteiden laskemiseen ja kerroin, etten anna suostumustani minkäänlaisen psyykkisen tilan arviointiin, koska psykologi ei ymmärrä tilanteestamme yhtään mitään. Väärät kirjaukset, kun pysyy virallisena totuutena ikuisesti koneella, joista seuraava asiasta mitään tietämätön lukee nämä ”ammattilaisen ja asiantuntija arviot” ja tekee omat jatkosuunnitelmansa niiden pohjalta. Korostan, että häneltä on pyydetty vain ja ainoastaan Antilan ohjeistamia muistitestejä, ei yhtään mitään muuta ylimääräistä, eikä näitä tapaamisia ole kukaan muu edes millään tavoin muuten nähnyt tarpeellisena.

Psykologi soitteli myöhemmin perään ja ilmoitti tekevänsä lastensuojeluilmoituksen. Kerroin tässäkin kohtaa hyvin suoraan millä tavoin hän toimii väärin ja mitä siitä pahimmillaan tyttärelleni seuraa. Edes tieto pakkoaltistuksen aiheuttamasta terveydentilan romahtamisesta vaikuttanut millään tavoin psykologin toimintaan. Kerroin myös, että jo toista vuotta sitten on lastensuojelun tilanne selvitetty ja heillä ei ole tarjota mitään toimivia tukikeinoja. Hän nyt siellä sitten taputtelee itseään selkään, kun on tehnyt sen mikä hänen käsityksensä mukaan on tyttäreni parhaaksi, vaikka ei ole millään tavoin perillä siitä, miten lastensuojelu voisi tilannetta nyt tässä kohtaa paremmaksi muuttaa. Jos hän todella olisi halunnut toimia tyttäreni edun mukaisesti, niin olisi ollut syytä perehtyä 5 eri lääkärin lausuntoihin, joissa ohjeistetaan, kuinka monikemikaaliyliherkän nuoren kanssa tulee toimia.
Kun soitin rehtorille tästä päättömästä touhusta, että kukaan koulun puolelta ei ole koko aikana nähnyt tarpeelliseksi ilmoitella lastensuojeluun mitään ja nyt täysin ulkopuolinen, joka ei ole koskaan edes törmännyt MCS-potilaaseen, saa sitten pyöräyttää käyntiin kunnon sirkuksen. Rehtorin mukaan hän ei voi mitään sille jos psykologi asiat nyt näkee näin ja tekee ilmoituksen. Kysyin vielä ymmärtääkö rehtori, ettei tapaamisissa todella ole tullut ilmi mitään uutta, psykologille on vain ja ainoastaan vastailtu muistitestin kysymyksiin ja kyse on psykologin koulutuksen ja tiedon puutteesta ja hän toimii täysin tyttäreni edun vastaisesti. Rehtori kertoi ymmärtävänsä ja sanoi, ettei ilmoituksen tekijänä ole koulu vaan koulupsykologi, joka ei toimi oppilashuoltoryhmän edustajanakaan tässä tilanteessa.

Viimeisimmässä puhelussa tiedustelin psykologilta onko hän hoitanut CFS-potilaita aiemmin. Psykologi ei tiennyt mitä se tarkoittaa. Sen lisäksi, että tämä psykologi nyt sai käynnistettyä aiheettomat lastensuojelutoimet, hän myös jätti lähetteen jatkotutkimuksiin neurolle tekemättä. Tässä kohtaa kysymys kuuluukin MILLÄ TERVEYDENHUOLLOSSA JA KOULUMAAILMASSA AIOTAAN EROTTAA LASTEN JA NUORTEN NEUROLOGISET OIREILUT, JOTKA OVAT SISÄILMAONGELMIEN AIHEUTTAMIA?


JOS NÄITÄ NUORIA EI OSATA EROTTAA, VAIKKA ON ERIKOISLÄÄKÄRIN OHJEISTUS KUINKA TOIMIA, NIIN MITEN KÄY NIIDEN LASTEN JA NUORTEN KENEN VANHEMMAT EIVÄT OLE SAIRASTUNEET, EIVÄTKÄ YMMÄRRÄ MISTÄ LAPSET PUHUVAT JOS KERTOVAT KOULUPÄIVÄN AIHEUTTAMASTA PYÖRRYTYKSESTÄ, MUISTI- JA KESKITTYMISVAIKEUKSISTA, AIVOSUMUSTA, HUIMAUKSESTA JNE.

NÄMÄ LAPSET JA NUORET TULEVAT JÄÄMÄÄN ILMAN ASIANMUKAISIA HOITOTOIMIA, NIIN KAUAN KUIN TÄLLAISIA PSYKOLOGEJA YM. TOIMIJOITA ON KETKÄ SÄÄTÄÄ JA SÄHELTÄÄ ASIAN PARISSA ILMAN KOULUTUSTA JA YMMÄRRYSTÄ.


Teimme netistä tulostettavan työterveyslaitoksen Euroquest-testin, jolla kartoitetaan ja arvioidaan työperäisiä liuotinainesairauksia. Koulujen sisäilmasta löytyy huimia määriä kemikaaleja ja kuten vaikka Ahtialan koulunkin mittauksista löytyi etyyliheksanolia, ei asialle tehty mitään. Silti samaan aikaan tiedetään, että työaltistuksissa kemikaalit voivat aiheuttaa pysyviä neurologisia vaurioita. Tyttärelläni on testin mukaan vaikeita neurologisia ongelmia. Erkki Antila kirjoitti asiasta lausunnon, jonka olin palautekäynnillä toimittanut psykologille. Sen sijaan, että asiaa tutkittaisiin päksin neuron puolella tarkemmin, siirtyy asian hoito nyt psykologin päätöksestä lastensuojeluun ja psykiatriselle puolelle. Ja vain siitä syystä, että psykologi ei tiedä mikä on Euroquest- testisarja, eikä hän tiennyt paria muutakaan testisarjaa, joten ne vaan jätettiin tekemättä.

Lopuksi psykologi tiedustelee olisiko homepakolaisilla tietoa jostain ratkaisuista, joilla asiaa voisi auttaa??! Siis sen jälkeen, kun olin kattavasti ja suoraan kertonut tilanteemme, kuinka se kuuluu hoitaa ja millä tavoin hän toimii nyt väärin ohjaamalla meidän lastensuojelun suuntaan. Ei siis riitä, että olemme kattavasti kokeilleet kaikki mahdolliset kikat, joilla koulunkäynnin ja lukuisat muut ongelmat on saatu lopulta ratkaistua ja olemme olleet homepakolaisten projektissa mukana, jossa meiltä on kerätty tietoa tapahtuneista kokeiluista. Tyttäreni aloitti monni-koulun juurikin noiden haastattelujen aikoihin eli olemme jo olleet yhtenä perheenä, kenen kokemuksia tullaan käyttämään jatkossa ratkaisujen ohjeistuksissa. Minun kertomana näitä asioita ei voi siis uskoa, vaan usutetaan lastensuojelu huostaanottoon ym. toimiin, mutta jos homepakolaiset painattaa ohjekirjan, jossa kerrotaan samat asiat, niin sitten asia ilmeisesti tulee ymmärretyksi?? Erittäin hyvä juttu, että tämä opas nyt sitten lopulta on valmis, jospa sillä jatkossa saadaan sisäilmasta sairastuneiden lasten ja nuorten aiheettomat huostaanototkin käännettyä laskusuuntaan. Vaikka toki onhan jossain kohtaa joku ratkaiseva vika oltava jos psykologi ei usko potilaan tai tämän huoltajan kertomaa ollenkaan.


LOPUKSI


Eli rutkasti vaan onnea matkaan kaikille kenen lapset ja nuoret tälläkin hetkellä sisäilmaongelmaisissa kouluissa altistuvat ja oireilevat. Toiminta on viranomaisten ja julkisen puolen lääkäreiden ym. edustajien osalta edelleen kivikautisella tasolla ja ainoat ketkä niitä lapsia ja nuoria voivat auttaa ovat vanhemmat. Tämän Ö-luokan sirkuksen voi välttää tällä hetkellä lähinnä niin, että ottaa sen lapsen sieltä homekoulusta ajoissa puhtaaseen kotiin opiskelemaan ja hakeutuu suoraan kaikissa asioissa yksityiselle puolelle kunnon asiantuntijoiden hoidettavaksi.

-        Tiina


LINKKEJÄ


Tietoa ja tutkimuksia kemikaaliyliherkkyydestä: http://www.hajusteyliherkkyys.com/linkkejaTutkimuksiinJaLisatietoon.html


torstai 10. syyskuuta 2015

SERIANNAN STOORI, osa 2








Tiivistelmä
Muistatte ehkä tarinani ensimmäisen osan, jossa kerron oikean olkapääni tarinan. Nyt on vuorossa vasemman olkapääni tarina. Kerron myös hyvin yksityiskohtaisesti siitä, miten huonosti olen tullut kohdelluksi julkisessa terveydenhuollossa. Ohessa on myös lääkärien lausuntoja tilanteestani.

Olen nuori 18-vuotias nuori nainen, joten yleinen olettamus on usein se, etten voi olla kipeä enkä millään lailla muutenkaan sairas. Sain ja saan usein kuulla, miten olen vain ahdistunut tai muuten vain stressaantunut, eikä tilanteeni ole millään lailla vakava, vaikka nyt tällä hetkellä terveydentilassani on tapahtunut hyvin radikaaleja muutoksia sekä vointini on mennyt hyvin paljon huonommaksi aiempaan verrattuna. Käsien toimintakyvyn mennessä olemattomaksi olin hoitohenkilökunnan mielestä vain psyykeeltäni sairas ja kuvittelin oireeni, eikä minulla ollut heidän mielestään mitään fyysistä sairautta, mikä selittäisi oireeni.

Luvassa on nyt jatkoa tarinani ensimmäiselle osalle, jossa kerroin oikean olkapääni surullisen tarinan, mutta halusin tuoda kaikki faktat yksityiskohtaisesti esiin, jotta kukaan ei joutuisi tulevaisuudessa kokemaan samanlaista kohtelua kuin olen itse joutunut kokemaan hoitohenkilökunnan taholta. Tässä vaiheessa en vielä uskalla puhua tarinani lopusta, koska on ilmaantunut vakavia, uusia ongelmia terveyteni suhteen tänä keväänä/kesänä. Niistä en näin ollen vielä uskalla avautua sen enempää, kun tutkimukset ovat kesken, eikä mitään varmuutta mistään ole. Mutta nyt kerron, miten ykkösosa saa jatkoa.

Ykkösosan löydät täältä:
http://ala-sairastu-vakavasti.blogspot.fi/2015/07/18-vuotias-nuori-nainen-julkisen.html
Katso video Seriannasta YLEn sivuilta tästä.



Onnettomuus

Oli täysin tavallinen kesäinen päivä. Olin menossa bussilla kaupungille, kun kaikki tapahtui. En ehtinyt tajuta mitään, kaikki tapahtui hetkessä. Vasen olkapääni petti 24.6.2013, bussin tehdessä äkkijarrutuksen. Sitä hetkeä en unohda koskaan. Jouduin ottamaan bussin kaiteesta kiinni vasemmalla kädelläni, näin olkapääni lähti sijoiltaan. Monta unohtumatonta hetkeä, mutta tämä on taas yksi niistä, joka välillä herättää kysymyksiä- miten on mahdollista, että olin juuri sellaisen bussin kyydissä, joka teki äkkijarrutuksen niin, että olkapääni lähti sijoiltaan.

Kysymyksiä kysymysten perään, joihin ei koskaan saa vastausta. Olen 18-vuotias ja eläkkeellä, mietin milloin joudun näytämmään esimerkiksi junassa eläkeläiskorttini sekä mitä tehdään avustajani kanssa seuraavaksi, kun hän tulee luokseni eli avustajatunteja minulla on 40h/vk.

Tilanteen kokonaiskuvaus



Hyvää hoitoa Taysissa?

Sain välittömästi tapahtuneen jälkeen Diacorista lähetteen Taysiin, jossa minut otettiin hienosti alussa vastaan ja toimittiin Heliön ohjeiden mukaan. Vasen olkapää laitettiin nukutuksessa paikoilleen, mutta kuten oikeankin olkapään kohdalla tapahtui- olkapääni ei pysynyt paikoillaan toimenpiteestä huolimatta. Tämä ei ollut mitenkään uutta eikä yllättävää. Samankaltaisia asioita oli jo koettu niin useaan otteeseen oikean olkapään kohdalla. Olkapäätäni jouduttiin pitämään koko ajan paikoillaan, koska se oli täysin sijoiltaan. Lääkärit päättivät tämän epätoivoisen yrityksen jälkeen kokeilla ulkoisen ortoosin toimivuutta. Käteeni rakennettiin ulkoinen tuki, jonka avulla olkapää pysyi paikoillaan. Tuen tarkoituksena oli siis pitää olkapää paikoillaan sekä tukea käsi oikeaan asentoon.

Tuen rakentamisen jälkeisenä aamuna pääsin sairaalasta kotiin. Olin helpottunut. Kaikkien sairaalareissujen jälkeen sairaalasta oli muodostunut minulle epämieluisista epämieluisin paikka. Halusin sieltä kotiin aina niin pian kuin mahdollista. Tottakai olin sairaalassa aina niin pitkään kuin oli tarve, mutta en yhtään sen pidempään. Ehkä koin sairaalaoloissa oloni epämiellyttäväksi myös sen vuoksi, koska hoitohenkilökunta ei ollut mitenkään kovin ystävällistä minua kohtaan sekä kaikki ei kohdallani ollut sujunut kuten olisi pitänyt sujua.


Arvokkaista arvokkain tukihenkilö

Ei olisi kuitenkaan pitänyt iloita liian aikaisin. Illalla kotona huomasimme tätini ja mummini kanssa, ettei kaikki ole kunnossa. Vatsani turposi todella paljon. Aiemmin minulla ei ollut minkäänlaisia vatsa ongelmia. Ihmettelimme tätini ja mummini kanssa, mistä on kyse. Minulla oli todella paha olo, eikä tiedetty yhtään mistä olisi voinut olla kyse. Lähdettiin välittömästi sairaalaan.

Vasta Acutaan päästyämme selvisi syy hälyttäville oireilleni. Oireistani huolimatta, sairaalassa kukaan ei tuntunut pitävän kiirettä. Edellisenä päivänä olkapäähäni rakennettu ulkoinen tuki painoi vatsaani todella pahasti. Se tarkoitti sitä, että olin hengenvaarassa. Acutassa aloin oksentamaan rajusti.

Acutassa sain jälleen kerran kuulla vain olevani psyykeeltäni epävakaa, mitä en siis ollut, eikä hoitohenkilökunnan mielestä minulla olisi ollut mitään aihetta tulla sairaalaan. Mukana ollut mummini piti onneksi puoliani. Sillä hetkellä puolustuskyvyttömänä en tiedä, mitä minulle olisi tapahtunut, ilman napakkaa tukihenkilöä.

Mummini sanoi jonkin aikaa jo odoteltuamme hoitajalle, että lääkäriä tarvittaisiin paikalle välittömästi "nyt on tosi kyseessä."

Lääkäri saapui paikalle. Olin todella peloissani sekä kovissa kivuissa, jonka vuoksi mummini huusi lääkärille: "tuki on sahattava pois, ennenkuin se alkaa tekemään vatsaan haavaa!" Jos niin olisi käynyt, kaikki olisi ollut myöhäistä. Tässä taas nähdään, jos minulla ei olisi ollut mukanani tukihenkilöä, ei kukaan olisi pitänyt puoliani. Olisin saattanut joutua parhaimmassa tapauksessa odottelemaan toimenpiteeseen pääsyä useita tunteja. Silloin toimenpidettä ei olisi enää tarvittu. Olisin menehtynyt komplikaatioihin.


Onko potilaan terveydentilalla merkitystä?

Tilanteeni oli hengenvaarallinen. Taas kerran oltiin siinä pisteessä. Kysymyksessä oli jälleen elämä ja kuolema. Tuki oli aiheuttanut vaarallisen komplikaation ja sisäelimet olivat vaarassa.

Kun ulkoinen tuki sahattiin pois olkapääni lähti samantien sijoiltaan, tuskat olivat kauheat, olin kipushokissa. Tähän ei reagoitu mitenkään. Jouduin kärsimään tuskallisista kivuista vatsassa sekä myös olkapäässäni, sitä tunnetta ei pysty edes sanoin kuvailla.


Hoitoketjun toimimattomuus

Seuraavana aamuna minut passitettiin Taysista kotiin odottamaan Heliön yhteydenottoa. Minulle lupailtiin tuolloin osastolta Diacoriin maksusitoumusta vasemman olkapään kapselinkiristykseen, mikä Heliön piti tehdä heti heinäkuun lopussa palattuaan lomalta.

Heinäkuun puolen välin tienoilla saimme Heliöön yhteyden ja hän käski meidän palata Taysiin välittömästi sillä olkapääni oli saatava pian takaisin paikoilleen, jos kapselinkiristystä kokeiltaisiin.

Saavuimme Taysiin, missä minut otti vastaan kirurgi, joka katsoi olkapäätäni ja nosti kädet pystyyn sanoen, että soittaa virkaveljilleen. Lääkäri soitti puhelun ihan minun ja mummini vieressä. Lääkäri sanoi puhelimeen hätäisellä äänensävyllä: "täällä on tämä olkapää tyttö, tulkaa joku nyt tänne." Pian paikalle saapui erikoistuva kirurgi, joka ei saanut olkapäätäni paikoilleen edes nukutuksessa, ja väitti, että olkapää olisi paikoillaan nukutuksen jälkeen, vaikka vasen olkapääni oli edelleen sijoiltaan.


Pettymyksiä

Jälleen kerran lähdin kotiin kovissa tuskissa, olkapää sijoiltaan. Heliön palattua lomalta oli
tarkoitus tehdä kapselinkiristys vasempaan olkapäähän, mutta luvattua maksusitoumusta osastolta ei tullutkaan ja leikkaus peruuntui. Aikaa kului ja tilanteeni paheni sekä kipuni pääsivät pahenemaan entisestään.

Jäimme odottamaan Taysin jonoon lomilta palaavaa tiettyä olkakirurgia, joka otti minut vastaan ja lähti puoltamaan maksusitoumusta. Liian pitkään kuluneen ajan vuoksi oli liian myöhäistä lähteä tekemään kapselinkiristystä. Joten myös vasemman olkapääni kohdalla ainut vaihtoehto oli jäykistysleikkaus, joka suoritettiin Ortonissa 25.9.2013 Sinisaaren toimesta. Jäykistysleikkauksessa olkapäähäni jouduttiin laittamaan rautaa, joka käytännössä tarkoittaa sitä, että käden liikeradat vaikeutuvat entisestään sekä kehoni hylki ylimääräistä materiaalia kehossani.


Uuteen tilanteeseen totuttelua

Elokuussa 2014 jouduin useampaan operaatioon viikon aikana. Se oli rankka viikko. Toipumiseen meni todella paljon voimia ja energiaa. Niin henkisesti kuin fyysisestikin. Olin paljon erossa perheestäni, kaikista muista paitsi mummistani, joka onneksi sai olla vierelläni. Fyysinen kuntoni oli myös todella heikko tuskaisten kipujen lisäksi, kaiken muun ohella kuumeilin paljon tuolloin, koska kehoni reagoi useisiin operaatioihin sekä rautoihin kehossani.

Jouduin viettämään pitkiä aikoja sairaaloissa. Raudat päädyttiin poistamaan vasemmasta olkapäästäni. Rautojen poisto suoritettiin Ortonissa 12.8.2014. Vasemman käden käyttökyky heikentyi tämän johdosta huomattavasti. Tällä hetkellä molempien käsien käyttökyky on hyvin rajoittunut. Vasen käsi menee hieman taaksepäin, jotta saan esimerkiksi housuja hieman nostettua tai pieniä asioita tehtyä kädelläni. Eli tarvitsen todella paljon apua päivittäisissä toiminnoissa sekä arkisissa asioissa. Kaiken tapahtuneen seurauksena myös vasen käteni on lopun elämääni toimintakyvytön.


Lausunto kansaneläkkeen hakemiseksi
Avustajan tarpeesta

Käden liikkeen rajoituksista


Lopuksi

Julkisen terveydenhuollon viivyttelyn sekä virhearviointien vuoksi molemmat käteni ovat toimintakyvyttömät sekä elämäni on mennyt täysin uusiksi. Myös itsenäisyyteni on kokonaan riistetty. En silti halua pilata elämääni olemalla katkera, vaan opetella sietämään tosiasiat. Perhe, ystävät sekä koirani ovat mieletön voimavara.

Haluan kannustaa kaikkia tuomaan julki omia kokemuksia, vain sillä tavalla me voimme auttaa toinen toisiamme ja toivottavasti jonakin päivänä pystymme jollakin tavalla vaikuttaa asioihin.






Tämän tekstin on jälleen kirjoittanut ystäväni Saara, koska en pysty kirjoittamaan näin pitkiä tekstejä käsilläni.

<3: Serianna ja Saara (kirjoittaja ja ystäväni)