Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selkävamma. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Selkävamma. Näytä kaikki tekstit

maanantai 17. marraskuuta 2014

On hyvä asua Suomessa – TAINAN STOORI

Kuva Tainan unelmapaikasta meren syvyyksistä. Paikasta, jossa Tainakin on kivuton. Muistoissa.



ESIPUHE

Mä olen niin väsynyt. Kipuun. Lääkäreihin. Väheksyntään. Opiaatteihin.  Nokian sosiaalitoimistoon. Mielenterveystoimistoon. Niin sanottuun potilasasiamieheen. Silloin kuin apua tarvitsis, sitä ei tunnu mistään saavan.

Kivut vaan pahenee, nyt ei oo makuulla tuntoa enää toisessakaan jalassa, eikä vasemmassa kädessä. Lääkärissä vaan voivoteltiin tilannetta ja lisättiin TAAS opiaatteja. Pyysin kotiapua tai kyytejä edes lapsille. Ei rahaa. Pyysin varmaan kymmenennen kerran pääsyä kipupsykolle. Ei lähetettä kun ei heidän mielestä tarvetta. Soitin potilasasiamiehelle, joka nauroi mun "toivotonta tilannetta". Ja suositteli yksityislääkäriä! Siis täh!?

Päälle muut moskat mitkä mun on joka päivä hoidettava. Mulle riitti. En hitossa nöyrry enää kerjään apua kun lopputulos on aina sama, kipujen lisäksi oot nöyryytetty. On hyvä asua Suomessa.

No, ehkä mun on paras aloittaa alusta ja kertoa vähän taustojakin teille. Aloitetaanpa.


TAUSTAA

Asun Nokialla, Tampereen kupeessa. Olen nelikymppinen perheenäiti ja meillä on 4 lasta, joista 3 asuu vielä kotona. Nuorin lapsista, 7-vuotias, sairastaa hyvin vaikeaa astmaa. Lapsen vuoksi olemme teoriassa oikeutettuja vammaistukeen ja minä toimin hänen omaishoitajanaan. Miehellä on reissutyö, hän on viikot poissa, joten viikolla minun pitää pystyä lapset hoitamaan.

Meillä on suvussa jonkin verran nivelrikkoa ja ehkä siitä syystä polveni alkoivat temppuilemaan viime vuosikymmenellä. Kivut ja ongelmat olivat niin pahoja, että vuonna 2010 minulle laitettiin omien polvinivelieni tilalle patella-proteesit molempiin polviin. Leikkaus onnistui hyvin huonosti, jalkalihakseni eivät sen jälkeen enää kunnolla toimineet, kovat polvikivut jatkuivat ja sen lisäksi alkoivat kovat selkäkivut. Selkäongelmat johtuivat ymmärtääkseni huonosti onnistuneesta polviproteesileikkauksesta ja sen aiheuttamista ryhti- ym. ongelmista, jotka kuormittivat selkääni väärällä tavalla.

Kävin tämän jälkeen useita kymmeniä kertoja tutkimuksessa leikkauksen tehneessä COXA-tekonivelsairaalassa, mutta siellä lääkärit eivät tehneet kunnon tutkimuksia. He olivat pitkään sitä mieltä, että kyseessä ovat vain lihaskalvo-ongelmat. Samoin kävin hakemassa apua Nokian terveyskeskuksessa, mutta sielläkään asiaa ei otettu todesta.


KUVAT 1-2 Coxa-epikriisi 16.11.2011, polvien tekonivelet





SELKÄONGELMAT KÄRJISTYVÄT

Juuri ennen joulua 2010 selkäongelmat kärjistyivät. Kivut olivat pitkään olleet jo aivan hirveitä, mutta silloin räjähti. Makasin sohvalla, huusin suoraa huutoa kivusta ja jalkani olivat halvaantuneet. Minut vietiin ambulanssilla sairaalaan ja jouduin hätäleikkaukseen päivystyksessä. Alaselässäni lannerangan L4-5 välissä oli välilevypullistuma, joka oli painanut hermoja aiheuttaen jalkojen halvaantumisen. Kun heräsin leikkauksesta, kivut olivat edelleen samanmoiset eikä oikeassa jalassani ollut enää tuntoa. Selvästi pahemmat kivut olivat oikeassa kuin vasemmassa jalassani.

Leikannut kirurgi tuli leikkauksen jälkeen keskustelemaan kanssani ja kertoi, että oli tehnyt leikkauksessa virheen. Hän oli vahingossa sohaissut hermokimppuun, minkä seurauksena jalastani lähti tunto. Tätä lääkäri ei kuitenkaan ollut kirjannut leikkauskertomukseen, vaan oli jättänyt asian mainitsematta. Tein valituksen Potilasvahinkokeskukseen saadakseni jonkinlaisia korvauksia, mutta lääkäri ei enää myöntänyt asiaa ja vuoden papereiden pyörittelyn jälkeen Potilasvahinkokeskus (PVK) lähetti kielteisen päätöksen. PVK totesi päätöksessään, että ongelma johtuu ”perussairaudesta” eikä hoitovirhettä heidän mielestään ollut tapahtunut.

KUVAT 3-6 TAYS Kuntoutus 20.02.2012

”Omalääkäri kertoo tunteneensa tutkittavan 8 vuoden ajalta. Suurimmat ongelmat alkoivat polvitähystysten jälkeen muutama vuosi sitten. Kun polvien kunto meni huonoksi, alkoi selkäoireilu. Koko ajan oireilu on mennyt huonommaksi ja pettymykset hoitotuloksista ovat näkyneet myös psyykkisellä puolella.”
…
”Tutkittava tarvitsee edelleen apua henkilökohtaisissa toimissa mm. sukkien pukemisessa. Arjen askareista selviytyy lähinnä ruuanlaitosta ja jo astianpesukoneen käytöstä selviytyminen on vaihtelevaa.”
…
”Kävelymatka rajoittuu edelleen 100-200 metriin ja istuminen on vaikeaa. Maksimissaan noin 20 min.”









TILANNE NYT

Tällä hetkellä tilanne tuntuu täysin toivottomalta, apua ja hoitoa ei tunnu saavan mistään. Varaa lähteä täysin yksityisen puolen tutkimuksiin ja hoitoihin ei ole, joten olen julkisen terveydenhuollon varassa. Omalääkärini Nokian terveyskeskuksessa on hoitanut minua 8 vuotta. Hän on kertonut minulle suoraan, ettei pysty tekemään mitään. Hän sanoo, ettei pysty lähettämään minua TAYS:iin (Tampereen yliopistollinen keskussairaala), koska sieltä lähetteet tulevat aina takaisin. Aina kun hän on yrittänyt, TAYS on lähettänyt lähetteet takaisin. Syynä on rahapula. Eli vaikka lain mukaan pitäisi hoitaa, rahapulan vuoksi siitä kieltäydytään.

Eräänkin kerran soitin TAYSin kuntoutuspoliklinikalle, pyysin päästä kuntoutukseen ja keskustelin asiasta puhelimeen vastanneen hoitajan tai sihteerin kanssa. Tämä sihteeri oikein suuttui asiasta ja huusi minulle suoraa huutoa puhelimessa, että enkö ymmärrä että heillä on kova lääkäripula ja lähete tullaan joka tapauksessa lähettämään takaisin?!? Hän sanoi, että koska olen jo kaksi kertaa ollut hoitojaksolla ja minut on todettu toivottomaksi tapaukseksi, minua ei oteta sisään. Lisäksi hän sanoi, että jos lähete hyväksyttäisiinkin, niin kutsu tulisi aikaisintaan puolen vuoden päästä.

Todellisuudessa minua ei ole edes kunnolla tutkittu, joten mielestäni minut pitäisi ensin kunnolla tutkia ennen kuin minut leimataan sellaiseksi toivottomaksi tapaukseksi, jota ei pystytä kuntouttamaan. Ja kyllä kai ”toivottomiakin tapauksia” pitäisi yrittää sen verran hoitaa ja kuntouttaa, että edes kipuihin saisi apua?

Kyseisellä kuntoutuspoliklinikalla minulla oli aikaisemmin kuuden päivän jakso, jolloin minua piti moniammatillisen tiimin tutkia ja selvittää tilanteeni ja kuntoutumismahdollisuuteni. Tuon kuuden päivän jakson aikana tapasin kuitenkin vain yhden lääkärin ja hänkin oli psykiatri. Fyysisiä kuntoutumismahdollisuuksiani ei siis tuolloinkaan tutkittu. Tämän jälkeen hoitosuhteeni kuntoutuspoliklinikaltakin katkaistiin ja ”hoitoni” siirrettiin takaisin terveyskeskukseen. Terveyskeskuksessa mahdollisuuksia, osaamista ja resursseja minun tutkimiseen ja hoitamiseen ei kuitenkaan ole.


KUVAT 7-9. TAYS, Yleispsykiatrian lausunto 9.11.2011

”…viimeinen B-lausunto kuntoutustukea varten tehty PKT:ltä syyskuussa huhtikuun loppuun 2012, josta juuri nyt Ilmarinen tehnyt hylkypäätöksen.”
…
”Oman liikuntakyvyn menetyksen lisäksi potilaalla elämässä ollut myös raskaita muita tapahtumia, kuten tyttären 2007 kasvohermohalvaus ja vuonna 2006 xxxxxx kuolema xxxxxxx xxxxxxxx.”
…
”Nykyisenä ongelmina potilas näkee voimakkaan selkäkivun ja sen aiheuttaman väsymyksen ja työkyvyttömyyden. Kipujen seurauksena nukkuminen huonoa vaikuttaen muistiin ja jaksamiseen.”
…
”Kipupiirroksessa kipualueita niskassa, alaselässä ja alaraajoissa lisäksi puutumista ja tunnottomuutta ylä- ja alaraajoissa. Kivun voimakkuus 6-7-8-/10. Päivittäisten toimintojen osalta toimintakykyä jäljellä vain vähän kautta linjan 0-2/10.”







Myös kipupoliklinikalta hoitosuhteeni on katkaistu. Siellä kipulääkäri raivostui, kun hänen määräämänsä lääkkeet eivät sopineet minulle niiden aiheuttamien huimausoireiden vuoksi. Minun täytyy kuitenkin viikolla pystyä yksin lapset hoitamaan, eikä se onnistu jos huimauksen takia joudun konttaamaan lattialla. Mies on viikot työmatkoilla ja hänen täytyykin olla töissä, että taloutemme pysyy edes jotenkuten kasassa. Samasta syystä en voi viikolla paljon käyttää minulle kipuun määrättyjä opiaattejakaan, täytyyhän minun olla kohtuu selväpäinen lapsia hoitaessani. Viikonloppuisin voin sitten hieman huokaista ja käyttää kipulääkkeitä ja lieventää kipujani. Siksi saan yleensä vain viikonloppuisin paremmin nukuttuakin kivuiltani.

Olen nuorimman lapseni omaishoitaja, mutta välillä hoitosuhde tuntuu olevan toisinpäin. Joskus selkäni on niin kivulias, että 7-vuotias lapseni laittaa minulle kengät jalkaan, kun lähdemme ulos. Olen myös pyytänyt kotiapua selvitäkseni paremmin lasten kanssa, mutta sitäkään ei myönnetä. Omaishoidon ohjaaja vammaispalvelusta käy kerran vuodessa tekemässä vuositarkastuksen. Taas viimeksi hänen kanssaan keskustelimme asiasta ja hän sanoi tietävänsä, että lain mukaan omaishoitajalle kuuluisi vähintään 3-4 vapaapäivää kuukaudessa. Hän kuitenkin sanoo, että heillä ei ole riittävästi työntekijöitä eikä rahaa, että he voisivat näitä lain vaatimuksia noudattaa. Tämä tilanne on jatkunut jo neljä viimeistä vuotta ja aina sama virsi. Aina kun pyydän kotiapua, edes niitä 3-4 vapaapäivää kuukaudessa, jolloin vammaispalvelusta pitäisi tulla minulle lasten ja kodinhoidon apua, vastaus on sama. Ei ole rahaa eikä työntekijöitä.

Kun vuonna 2010 halvaannuin, jouduin selkäleikkaukseen, eivätkä halvaantuneet jalkani toimineet, arvatkaapa miten sain Nokialta lastenhoitoapua kotiini? Jouduin tekemään itsestäni lastensuojeluilmoituksen, ennen kuin sain puoleksi vuodeksi avustajan, joka kävi kodissamme kerran viikossa!

Kipupsykologillekin olen pyytänyt lähetettä varmaan kymmenen kertaa ja joka kerta psykiatriselta osastolta tulee vastaus, että ei tarvetta. Terveyskeskuslääkäri kirjoittaisi minulle sinne kyllä lähetteen, mutta sanoo että määrärahat tältä vuodelta on loppu, hän voi laittaa lähetteen aikaisintaan ensi tammikuussa. Hän oli soittanut TAYS:iin ja kysynyt asiasta ja yleispsykiatrian polilta oli vastattu, että se lähete todennäköisesti lähetetään samantien takaisin tai sitten laitetaan jonoon hyväksyttäväksi ensi vuodelle.

Potilasasiamiehelle olen myös soittanut, puhunut hänen kanssaan kolmesti ja pyytänyt apua ja arvatkaapa mikä on aina vastaus? Hän vain nauraa – siis todellakin nauraa puhelimessa – minun ”toivotonta tilannettani” ja suosittelee yksityislääkäriä. Sanoo, että se on ainoa tapa saada apua.



PITÄKÄÄ TUNKKINNE!

Nyt olen niin leipääntynyt tähän, että päätin etten enää pyydä apua. Ei tällaista jaksa. Lopputulos on aina sama, apua ei saa ja kaiken muun hyvän lisäksi vielä nauretaan päälle. Kipujen lisäksi saa vielä sietää jatkuvaa nöyryyttämistä. Mä en jaksa. Tällaista kuuluu tänne Nokialle. On hyvä asua Suomessa.

- Taina



ÄSV-BLOGILIIKKEEN ANALYYSI TAPAUKSESTA
  
EI KUNNOLLA TUTKITA? Suomessa on liian yleistä tällainen menettely, jossa potilasta ei kunnolla edes tutkita, jotta järkevä hoito ja kuntoutus olisi edes mahdollista. Tässäkin tapauksessa yksittäiset yksiköt, kuten TAYS:n tietyt osastot ja Nokian terveyskeskus, vetoavat oman yksikkönsä budjettien riittämättömyyteen ja jättävät potilaan hoitamatta.

ENNEN HALVAANTUMISTA EI TEHDÄ MITÄÄN? Tällä potilaalla tunnottomuus on lisääntynyt sekä ylä- että alaraajoissa, mikä saattaa olla merkki etenevästä halvaantumisesta. Silti tilanteeseen ei kiinnitetä huomiota eikä asialle tehdä mitään. Tämäkö on suomalaisen terveydenhuollon koko kuva, odotetaan potilaan halvaantumista ennen kuin asialle tehdään jotain? Toimeen tartutaan vasta, kun on jo myöhäistä?

YHTEISKUNNAN YHTEISEN EDUN JA YKSITTÄISTEN TERVEYDENHOITOYKSIKKÖJEN VÄLINEN ETURISTIRIITA? Tällainen menettely tullee loppujen lopuksi yhteiskunnalle kokonaisuutena kalliimmaksi, kuin jos ongelmaan tartuttaisiin nopeasti ja tehokkaasti. Yksittäisten yksikköjen tuijottaminen vain omiin etuihinsa ja omaan budjettiinsa aiheuttaa kokonaisuuden kannalta järjettömän toiminnan. Asia pitäisi jotenkin keskitetysti pystyä ratkaisemaan, jotta koko yhteiskunnan etu ajaisi yksittäisen yksikön omien etujen edelle. Toivottavasti sote-uudistajat ovat nyt kuulolla...

HOITAMATTOMUUS JOHTAA PAHIMMILLAAN PYSYVÄÄN TYÖKYVYTTÖMYYTEEN... Tällaisessa hoitamattomuuskierteessä hyvin monen potilaan kohdalla vuosien varrella kivut ja vaivat kroonistuvat, ja kuntoutuksesta tulee huomattavasti vaikeampaa ja potilaan työkyvyttömyydestä voi tulla pysyvää.

SOTE-JÄRJESTELMÄMME TODELLINEN KUNTO? Tämäkin tapaus on taas yksi selkeä esimerkki sote-järjestelmämme huonosta toimivuudesta ja jopa laittomasta toiminnasta. Korjaako tekeillä oleva sote-uudistus tällaisetkin ongelmat? Ja ovatko tämän tyyppiset järjestelmälliset ongelmat edes päättäjiemme tiedossa?


Katso myös ÄSV-liikkeen terveydenhuollon korjausohjelma täältä ja vastaava blogikirjoitus täältä, niin näet mikä Suomen terveydenhuoltojärjestelmässä on pielessä!




JÄLKILÖYLYT 19.11.2014

Taina joutuu turvautumaan ensiapuun 19.11.2014 rajun selkäkipukohtauksen takia. Tainalta lähtee kipujen myötä taju, ja lapset soittavat ambulanssin. Kuinka ollakaan, taaskaan lääkärit eivät ole kiinnostuneet tutkimaan, mistä kivut johtuvat. Tässä Tainan kirjoittama päivitys Facebookiin:

Makaan TAYSin Acutassa. Järjetön kipu kouristelu kohtaus, lapset soitti lanssin. Siellä sain tunnin kokeilujen jälkeen helpottavan lääkkeen. Vajaa tunti kivutonta ja taas alkoi. Vihdoin tuli lääkäri joka sanoi "ei nyt viitsi kuvata kun 1/2v sit kuvattu tulee liikaa säteilyä. Menetkö osastolle huiliin vai kotiin? KAIKKI jatkot poliklinikan kautta"
Mitä tällä laitoksella tekee? Mä pyysin ja rukoilin etten tänne joudu, mutta kivut vei tajun. Näin hoidetaan. Lähden sokeana ilman laseja ja vaatteita taksilla kotiin miettimään mikä missä vialla ja miksi kivut näin kamalat. On se hyvä että lapsetkin näkee kuinka laadukasta hoitoa saa.
"Kiitos" Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ensiapu taas hienosta hoidosta.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Selkäkipujen alkusyyn diagnosoinnin vaikeudesta - tutkimustietoa









Stuart M. McGill, Professor
Director, Spine Biomechanics Laboratory
University of Waterloo, Ontario, Canada









Professori Stuart McGill kyseenalaistaa kirjassaan näkemyksen siitä, että 85 % alaselkäkiputapauksista on idiopaattisia eli niille ei ole olemassa mitään selvästi osoitettavissa olevia patoanatomisia syitä. Hänen mukaansa kyse on siitä, että niitä on vaikea löytää tai niitä ei osata diagnosoida tai käytetään riittämättömiä tutkimusmenetelmiä.

Näkemyksensä tueksi hän esittää mm. seuraavaa:

  • Esimerkiksi Jonsson (1991) ja Tailor, Twomey ja Corker (1990) ovat osoittaneet, että monet murtumat ja rustorepeämät eivät ole näkyneet röntgen-kuvissa, vaikka kuolemanjälkeisissä ruumiinavauksissa ne on voitu havaita.

  • Samoin Schwarzer tutkimusryhmineen (1995) on osoittanut, että sama pitää paikkansa tietokonetomografian eli CT-kuvien suhteen.

  • Lisäksi Yingling ja McGill (2000) ovat osoittaneet, etteivät eläinkokeissa aiheutetut tuoreet murtumat ja nivelvauriot ole olleet havaittavissa radiologisin tutkimusmenetelmin.


Lisäksi McGill toteaa, että sen sijaan puudutuspistoksella on kaksoissokkotestissä pystytty osoittamaan, että sillä voidaan luotettavasti osoittaa fasettinivelen olevan usein kivun lähde (Bogduk, 1996 ja Lord, 1996). Lisäksi puudutuspistos-tekniikkaa hyväksikäyttäen on voitu osoittaa selvä korrelaatio välilevyperäisen kivun ja välilevyn annuluksen (=pintakerros) kolmannen asteen mikrorepeämien välillä (Vanharanta, 1987 ja Moneta, 1994). Professori McGill toteaa, että suurin osa lääkäreistä tuskin havaitsisi näitä syvällä välilevyn kuorikerroksessa eli annuluksessa sijaitsevia mikrorepeämiä.

Professori Bogduk tutkimusryhmineen (1996) toteaa raportissaan, että 

"Mikäli riittämättömiä testejä kuten EMG (lihasten sähköisen toiminnan tutkiminen) ja kuvantamistutkimukset käytetään, suurimmassa osassa tapauksia mitään syytä ei löydetä. Tämä antaa helposti sen virheellisen kuvan, että mitään vikaa ei ole löydettävissä."

(Lähde: Low Back Disorders Evidence-Based Prevention and Rehabilitation (2nd edition), 2007, Stuart McGill)


LUE LISÄÄ:
Niska- ja selkävaivat -foorumi: Tieteellisiä faktoja selästä ja selkäkivuista
Spine Health -sivusto
 Stuart McGill ja virheelliset käsitykset selästä ja selkävaivoista:

keskiviikko 7. toukokuuta 2014

KUN MIKÄÄN EI MENNYT NIINKUIN PITI - Viivin tarina


Kuvateksti: Kuva Viivistä kesälomalla joskus vuonna 2006, tässä vaiheessa vielä onnellisen tietämättömänä aivo- ja niskavammastaan


TIIVISTELMÄ Viivin tarinasta

Viivin tarina on surullisen tavallinen suomalaisessa terveydenhuollossa. Viivi joutui vuonna 1999 auton peräänajokolariin matkustajana ja sai onnettomuudessa niskan retkahdusvamman ja vakavan aivovamman. Hänen aivovammansa diagnosoitiin vasta 14 vuotta myöhemmin ja silloinkin Viivin hakeutuessa oma-aloitteisesti vertaistuen - eli saman kokeneiden ihmisten - neuvomana aivovammoihin erikoistuneen neurologin tutkimuksiin. Vaikka Viivi kävi jatkuvasti lääkärissä näiden 14 vuoden aikana, ei yksikään lääkäri epäillyt aivovammaa tai ohjannut Viiviä eteenpäin aivovammoihin perehtyneelle lääkärille.

Miten on mahdollista, ettei yksikään lääkäri 14 vuoden aikana osaa epäillä aivovamman syntyneen kolarissa? Miten on mahdollista, että vammautunut saa apua ja neuvoja lähinnä vain vertaisiltaan, eivätkä lääkärit osaa edes epäillä aivovammaa? Autokolarissa aivovamman syntymismahdollisuudenhan pitäisi olla itsestään selvä kenelle tahansa lääkäriksi kouluttautuneelle. Eivätkö lääkärit välitä vai eivätkö todellakaan osaa - tai halua - ohjata potilasta eteenpäin, jos oma osaaminen ja tietämys ei riitä potilaan vaivojen diagnosointiin ja hoitoon?

Kolarissa saadun niskan retkahdusvamman myötä Viiville on ilmaantunut myös muita hankalia ja vammauttavia vaivoja kuten TOS, lannerangan välilevyn pullistumat ja niskan välilevyn pullistuma. Lääkärit ovat tyypillisesti todenneet Viivin eri vaivoihin vain, että "mitään ei ole tehtävissä", täytyy vain kipulääkitä ja yrittää kestää. Kukaan ei ole ohjannut Viiviä eteenpäin toisen erikoisalan lääkärin tutkimuksiin, vaan niihin Viivin on ollut itse hakeuduttava.

Miten on mahdollista, että potilaan täytyy itse suomalaisessa terveydenhuollossa selvittää tarvitsemansa tutkimukset ja hakeutua sitten oma-aloitteisesti niihin? Miksi suomalaisen lääkärin ammattitaito ei riitä edes potilaan edelleen ohjaukseen oikealle asiantuntijalle? Pahimmassa tapauksessa lääkäri saa vielä potilaan uskomaan, että "mitään ei ole tehtävissä", jolloin potilas ei edes osaa hakeutua tarvitsemaansa hoitoon.

Viivin tarvitsemia tutkimuksia ei yleensä ole suostuttu julkisen terveydenhuollon toimesta määräämään, koska "ne ovat kalliita". Tämän johdosta Viivi on yleensä joutunut hakeutumaan kalliisiin tutkimuksiin yksityisesti ja itse maksaen saadakseen tarvitsemansa tutkimukset ja siten tarvitsemaansa hoitoa. Silloin harvoin, kun julkinen terveydenhuolto on esimerkiksi kalliin magneettikuvauksen suostunut määräämään, on Viivi joutunut esimerkiksi akuutin välilevyn pullistumankin kanssa odottelemaan pelkästään kuvausta 6-7 kk. Tänä aikana hermovaurio ehtii monesti jo kroonistua ja muuttua pysyväksi. Lisäksi välilevynpullistuman tapauksissa myös vakavan halvaantumisen vaara on aina todellinen. Miten tällaisissa akuuteissa ja hälyttävissäkin tapauksissa pelkkä kuvaukseen pääsy voi kestää 6-7 kuukautta?

Miten tällainen toiminta suomalaisessa "huippuluokan" länsimaisessa terveydenhuollossa on edes mahdollista? Tällainen hoitamattomuushan tulee helposti yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi ongelmien kroonistuessa ja ihmisten joutuessa hitaan ja puutteellisen hoidon takia jäämään työkyvyttömyyseläkkeelle, pahimmassa tapauksessa pysyvästi. Miten meidän terveydenhuoltoamme tulisi korjata, jotta tämä tilanne korjaantuisi? Missä vika?

Viivin niskan etuosan scalenius-lihas arpeutui kolarin jälkeen pahasti, koska kyseinen lihas joutui kolarissa turvavyön vahingoittamaksi. Tästä Viiville aiheutuneessa TOS-vaivassa on jopa selvä hengenvaara merkittävän veritulppariskin takia. TOS-vaivaakin alettiin epäillä vasta 2012 ja tällöinkin vasta Viivin hakeuduttua yksityiselle lääkärille käsiensä omituisen värityksen ja verenkiertohäiriöiden vuoksi. Julkinen terveydenhuolto ei asiasta ollut kiinnostunut.

Miten on mahdollista, että tällainen hengenvaarallinenkin tila diagnosoidaan vasta 13 vuotta onnettomuuden jälkeen suomalaisessa terveydenhuollossa?

Viivi itse toteaa, että hän ”pystyy hyväksymään sen, ettei mikään ole kuin ennen”. Hän pystyy myös hyväksymään sen, ”ettei entinen koskaan palaa ja että hän ei ehkä jonain päivänä enää kävele”. Viivi toteaa kuitenkin, että ”sitä hän ei pysty hyväksymään, että vahingon kärsinyt jätetään hoitamatta ja vaille hänelle kuuluvia korvauksia”.

Viivi on joutunut kolarin jälkeiset 14 vuotta sinnittelemään niskan retkahdusvamman, aivovamman, TOS:in, lannerangan välilevyn pullistumien ja niskan välilevyn pullistuman aiheuttamien haittojen ja kipujen kanssa ensin opiskelu- ja sitten työelämässä. Nyt hän ei enää siihen pysty ja hänelle haetaan työkyvyttömyyseläkettä. Aivovammoihin erikoistunut Käpylän kuntoutuskeskus on todennut, ettei Viivistä enää saa työkykyistä. Viiville tämä tuomio oli järkytys:  ”Joudun jäämään eläkkeelle 31-vuotiaana? Jos minut olisi tutkittu ja hoidettu kunnolla, olisin ehkä voinut olla vielä seuraavat 30 vuotta työelämässä?!?”

Viivi olisi saattanut pystyä pysyttelemään työelämässä, jos hänet olisi ajoissa tutkittu ja hoidettu kunnolla. Hänen kohdallaan suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä on epäonnistunut jotakuinkin TÄYDELLISESTI. Ikävä kyllä, suomalaisessa terveydenhuoltojärjestelmässä tällainen tarina on enemmänkin SÄÄNTÖ KUIN POIKKEUS...



TAUSTATIETOA KOLAREISSA SYNTYVISTÄ AIVOVAMMOISTA

Erityisesti peräänajokolareissa, mutta yleensäkin kolareissa, syntyy helposti niskan retkahdusvamma pään iskeytyessä nopeasti piiskaniskumaisesti taakse-eteen-taakse. Kolarissa saadussa niskan retkahdusvammassa niskan pehmytkudokset eli lihakset, nivelsiteet ja välilevyt helposti venyttyvät tai jopa repeytyvät. Pään ja kaularangan toisiinsa kiinnittävät alarialigamentit saattavat venyttyä, revetä tai jopa katketa. Näiden tärkeiden ligamenttien vaurioituminen on hyvin vaarallista, koska silloin selkäydin saattaa ajoittain päästä kosketuksiin luisen kaularangan kanssa.

Samoin selkäytimen ja aivojen välissä oleva aivorunko ja jopa selkäydin voi helposti venyttyä tai vaurioitua kolarissa. Aivovamman synty on hyvin tavallista rajuissa kolareissa. 
Aivovamma voi syntyä paitsi aivorungon voimakkaan venyttymisen takia myös pehmeän aivokudoksen iskeytyessä kallon luihin kovalla voimalla pään retkahtaessa kolarissa edes takaisin.

Aivovamma hyvin tyypillisesti muuttaa henkilön luonnetta ja persoonallisuutta. Muita tyypillisiä oireita ovat muistihäiriöt, erityisesti lähimuistin häiriöt, ärtyisyys, äkkipikaisuus, harkitsematon impulsiivisuus, huonovointisuus, keskittymis- ja tarkkaavaisuushäiriöt, kognitiiviset ongelmat, nopea väsyminen, ylisuuri unentarve, vireystilan säädön häiriöt ja oiretiedostamattomuus. Oiretiedostamattomuus erityisesti aiheuttaa sen, ettei aivovamman saanut itse huomaa muuttuneensa eikä tiedosta oireitaan epänormaaleiksi.

(Lisätietoa aivovamman oireista löydät täältä ja niskan retkahdusvammasta täältä.)


KOKO TARINA


Peräänajokolari maaliskuussa 1999 ja alkuaikojen ”hoito”

Oli maaliskuu vuonna 1999, ja lumi maassa. Olin tuolloin 17-vuotias opiskelija ja matkasin kouluun opiskelijaystäväni kyydissä. Eräässä risteyksessä olimme pysähdyksissä, kääntymässä vasemmalle ja yhtäkkiä toinen auto pamautti suoraan peräämme noin 60 km/h nopeudella. Niskastani kuului rusahdus. Tämän jälkeen en muista tapahtuneesta mitään. Minulla ei ole muistikuvia loppumatkasta eikä käynnistäni koulun terveydenhoitajalla kolarin jälkeen. Lisäksi muististani oli pyyhkiytynyt kolaria edeltäneet 2-3 kuukautta ja ainakin saman verran kolarin jälkeen. Kolari aiheutti minulle siis noin puolen vuoden täydellisen muistikatkoksen, josta ajasta en itse muista mitään.

Papereista kuitenkin käy ilmi, että olin kolarin jälkeen käynyt kouluterveydenhoitajalla ja kolaria seuranneena päivänä mennyt kouluterveydenhoitajan kehotuksesta terveyskeskukseen, jossa niskani röntgenkuvattiin murtumien varalta ja sain käyttööni niskatuen. Murtumia ei kuvista löytynyt. Niskakipu oli kaamea, joten kipulääkitystä lisättiin. Minulla oli jatkuvasti huono olo, päätäni särki, oksentelin, olkapäähän sattui ja selkää jomotti.

Kipujen edelleen vain jatkuessa hoitoni siirrettiin terveyskeskuksesta Kanta-Hämeen keskussairaalaan, jossa vasta 7 kk kolarin jälkeen tehtiin kaularangan MRI-kuvaus kipujen syyn selvittämiseksi. MRI-kuvista kipujen syytä ei kuitenkaan löytynyt, ainoa löytö oli kaularangan oikoryhti normaalin eteenpäin kaarevan lordoosin sijasta. Tämän jälkeen lisätutkimuksia ei tehty, vaan minut lähetettiin ortopedian poliklinikalta kotiin kipulääkkeiden turvin ja hoitoni lopetettiin. Mukaani sain lausunnon, jossa todettiin seuraavaa:

”Mitään ei ole tehtävissä, kipujen koittaessa käyttää kipulääkkeitä tai kipugeeliä. Potilaalle on selitetty,  että todennäköisesti oireet helpottavat ennemmin tai myöhemmin, yleensä lopputulos on pitkän päälle hyvä näissä."


Kolarissa oli vahingoittunut myös toinen olkapääni turvavyön repäisyn jäljiltä, mutta siihen ei kiinnitetty mitään huomiota eikä sitä tutkittu. Muutkin kipuni olivat jo ehtineet muuttua kroonisiksi, mutta tilannettani ei sen enempää enää tutkittu julkisessa terveydenhuollossa.

Olin tuolloin vain 17-vuotias, ja minua ei enää katsottu tarpeelliseksi hoitaa kipulääkereseptien kirjoittamisen lisäksi. Minulla ei sen jälkeen ollut muuta mahdollisuutta kuin sinnitellä kipujeni kanssa. Kukaan lääkäreistä ei ottanut missään vaiheessa mitään kantaa mm. kasvojen puutumisoireisiini, erittäin voimakkaisiin päänsärkykohtauksiin, huonovointisuuteen, huimaukseen, tasapainohäiriöihin ja niin edelleen. Kaikkihan näytti varmasti ulkoisesti olevan täysin kunnossa. En tuolloin nuorena henkilönä ymmärtänyt, että olisin voinut mennä yksityiselle lääkärille hoidettavaksi, kun kunnallisella puolella vaivojani ei otettu vakavasti.

Liikennevakuutusyhtiö maksoi korvausta tilapäisestä haitasta, vaikka minulle oli onnettomuudesta jäänyt kroonisia kipuja ja vaivoja, joista kärsin edelleen 15 vuotta kolarin jälkeen. Näistä kivuista ja vaivoista saan todennäköisesti kärsiä koko loppuelämäni.


Kolarin jälkeen kaikki oli muuttunut…

Kolarin jälkeen kaikki oli muuttunut, mikään ei ollut kuin ennen. Minusta oli tullut väsynyt, kuin pystyyn kuollut. Tuolloisen poikaystäväni kanssa tappelimme jatkuvasti, hermoni menivät ihan mitättömistäkin asioista. Minulle tuli outoja huonovointisuuskohtauksia, tuntui että maailma pyöri, seinät, katot ja lattiat olivat vinossa. Elämäni oli jatkuvaa sinnittelyä kipujeni kanssa, mutta sain kuitenkin - rimaa hipoen - kouluni käytyä.

Opiskelussa oli suuria hankaluuksia sekä jatkuvien sairauspoissaolojeni vuoksi että siitä syystä, etten enää pystynyt keskittymään kunnolla ja asioiden ymmärtäminen ja muistaminen tuotti suuria vaikeuksia. Olin koulusta paljon pois milloin niskasäryn, milloin tolkuttoman päänsäryn tai selkäsärkyjen vuoksi. Sain kouluni suoritettua, mutta milloinkaan en pystynyt pukuompelijan ammatissani toimimaan niskalleni hankalien asentojen takia. Näin ollen minun on ollut pakko tyytyä siivous- ja tehdastöihin.

Työelämässä minulla oli jatkuvasti suuria vaikeuksia ylisuuren väsymykseni, päänsärkykohtausten ja muiden kipujen takia. Tehdastyössäkin tyypillistä oli, että saatoin nukkua kotiin päästyäni suoraan seuraavan vuoron alkamiseen saakka, aikaa muuhun elämään ei siis juuri jäänyt. Tekemistäni erilaisista tehdas- ja siivoustöistä kaikkein sopivinta minulle oli työ lääketehtaassa. Siellä kaikki työvaiheet oli tarkasti kirjattu papereihin ja tehty työvaihe piti aina kirjata papereihin ennen seuraavaan työvaiheeseen siirtymistä. Minulla oli kolarin jälkeen jatkuvia muistivaikeuksia ja erityisesti lähimuistini oli huono, joten tämä työympäristö oli minulle paras mahdollinen. Saatoin nimittäin unohtaa tärkeitäkin asioita aivan hetkessä. Unohteluni oli niin vakavaa, että monesti unohdin ruoan kuumalle liedelle ja muutaman kerran on vakava tulipalokin ollut lähellä muistihäiriöideni takia. Toisaalta lääketeollisuuden töissä vaaditaan jatkuvaa tarkkuutta, jota krooninen väsymys ja muistihäiriöt hankaloittivat suuresti.

Ylisuuren jatkuvan väsymykseni vuoksi nukuin paljon työvuorojen ulkopuolella, niin paljon ettei kotitöille ja lapseni hoitamiselle jäänyt paljoakaan aikaa suuren unentarpeeni vuoksi. Kuvaavaa on, että esimerkiksi erään fyysisesti raskaan työsuhteen aikana vuonna 2005 minulle myönnettiin kotiapua melkein koko vuodeksi. En yksinkertaisesti pystynyt pysymään hereillä riittävästi, jotta olisin suoriutunut kotitöistä ja lapsen hoidosta ilman apua.

Vuodet kuluivat, mutta mikään ei muuttunut. Kävin vuosien varrella usein lääkärissä hakemassa apua mm. omituiseen väsymykseeni. Kerroin lääkäreille kasvojen puutumisesta, toistuvista huonovointisuuskohtauksista, päänsäryistä, huimauksesta, tasapainohäiriöistä, näköhäiriöistä ja tolkuttomasta unentarpeestani. Kun verikokeet kuitenkin olivat kunnossa, minulle lyötiin käteen vain uni- tai masennuslääkereseptejä eikä oireisiini otettu sen kummemmin mitään kantaa.


Selkäongelmat pahenevat vuodesta 2003 lähtien

Selkäni alkoi antamaan ensimmäisiä pahempia varoituksiaan 2003, jolloin alkoivat ensimmäiset pidemmät sairauslomat. Vuoden 2004 lopulla pääsin töihin viimeisimpään työpaikkaani, jossa työ oli hyvin fyysistä. Pahimmat ongelmat siellä alkoivat vuonna 2006 selkäni osalta, mutta julkinen terveydenhuolto suostui vain röntgenkuvauttamaan selkäni. Koska sen kuvan löydökset olivat ikääni vastaavia eikä niissä ollut ”löydöksiä”, ei julkisessa terveydenhuollossa asiaa suostuttu tutkimaan enempää.

Röntgenkuvassa näkyvät kuitenkin vain luiset osat, eikä pehmytkudosten kunnosta voi sen perusteella päätellä oikein mitään. Kun kovat selkäkivut ja –ongelmat edelleen vain jatkuivat, lopulta vuonna 2010 menin yksityisen ortopedin vastaanotolle asian selvittämiseksi. Ortopedi ihmetteli kovin, miksi julkinen terveydenhuolto ei röntgenkuvien lisäksi otattanut muita kuvia, sillä hänen mukaansa minun ikäiselläni ei röntgenkuvasta yleensä selviä mitään.

Ortopedi kirjoitti lähetteen lannerangan magneetti- eli MRI-kuviin, jonne pääsin viikossa. MRI-kuvissa lannerangastani löytyi peräti kolme välilevyn pullistumaa eli prolapsia.


Selän kuntoutus 2011, TOS ja niskan välilevyn pullistuma

MRI-kuvien löydösten jälkeen pääsin KELAn maksamalle selän kuntoutusjaksolle Ortoniin vuonna 2011. Ortonissa selkäkuntoutuksen aikana huomiota kiinnitettiin myös käsiini, koska niissä oli selvästi jotain outoa. Käsieni voimataso oli merkittävästi alentunut ja käsien väri oli kummallinen. Asiaa ei siellä voitu kuitenkaan enempää tutkia, koska KELAn maksama jakso oli tarkoitettu vain selän kuntoutukseen.

2012 päätin tutkituttaa ”omituiset” käteni. Kun julkisella puolella asialle ei tehty mitään, menin taas kerran yksityiselle lääkärille. Tutkimuksissa diagnoosiksi vahvistui rintakehän yläaukeaman oireyhtymä eli TOS (Thoracic Outlet Syndrome). Tässä oireyhtymässä yläaukeaman hermot tai verisuonet jäävät puristuksiin ja aiheuttavat kipuja ja muita ongelmia käsiin. Minun TOS:ini sattui olemaan harvinaista ja vaarallista eli vaskulaarista muotoa, jossa on hengenvaarallisen veritulpan mahdollisuus. Minulla ongelma koskee sekä laskimoa että valtimoa, eli kun nostan käden pystyyn verenkierto pysähtyy kokonaan. Veritulpan mahdollisuuden takia minulle on siihen nyt määrätty jatkuva verenohennuslääkitys.

Minun TOS:ini on lääkärin mukaan syntynyt niskan scalenius-lihaksen arpeutumisen vuoksi peräänajokolarin seurauksena. Verisuonet ja hermot kulkevat niskan ja rintakehän välillä scalenius-lihasten välistä ja siksi scalenius-lihasten arpeutuminen ja vahingoittuminen puristaa verisuonia ja hermoja. Käytännössä minulla kaikki käden yläasennot tuottavat kipua, käsi väsyy ja puutuilee, pistelee, turpoaa ja muuttuu siniseksi.

TOS-tutkimusten yhteydessä kädestäni tehtiin myös ENMG-tutkimus, jolla tutkittiin käteni hermojen toimintaa. ENMG- eli hermoratatutkimus paljasti vanhoja hermovaurioita kaularangan C6-hermojuuren hermottamissa lihaksissa. Tämän takia niskastani otettiin vielä MRI-kuvat – jälleen kerran noin 7 kk odottelun jälkeen – ja näistä kuvista paljastui niskastani C5-C6 –nikamien välinen välilevyn pullistuma eli prolapsi. Tämä välilevyn pullistuma oli painanut hermojuurta ja aiheuttanut hermokipuja ja käsien voiman alenemista. Olin joutunut sinnittelemään tämänkin niskakivun kanssa vuosia, ja hitaan hoidon takia tämäkin on jo aiheuttanut pysyvän hermovaurion käteeni. Ilmeisesti leikkauksen lykkääntymisen takia minulle jäi operaatiosta vielä molempien olkapäiden hermosärky. Myöhemmässä laajemmassa ENMG-tutkimuksessa kävi lisäksi ilmi, että C6-hermojuurivaurio on jo molemmissa käsissäni ja se on lisäksi laajentunut C7-hermojuuren hermottamalle alueelle.

Ymmärtääkseni edellä mainittu niskan välilevyn pullistuma on minun tapauksessani syntynyt vuosien saatossa alkuperäisten niskakipujen aiheuttaman kaularangan kyfoottisen ryhdin takia. Normaalisti kaularangassa on eteenpäin kaareva ryhti eli lordoosi. On yleisesti tiedossa, että niskakipu aiheuttaa kaularangan oikoryhdin lihaskiristysten vuoksi ja minun tapauksessani se aiheutti jopa kyfoosin eli taaksepäin kaarevan kaularangan ryhdin.

Olen hyvin pettynyt julkisen terveydenhuollon toimintaan tapauksessani, sillä uskon että olisin paljon paremmassa kunnossa tällä hetkellä, jos peräänajokolarin jälkeen niskan retkahdusvammani olisi tutkittu ja hoidettu kunnolla. Samoin lääkäreiden toimintaan olen erityisen pettynyt. Aikaisemmin luotin lääkäreiden sanaan ja osaamiseen melkeinpä sokeasti, mutta nykyään luottamukseni lääkäreihin on mennyt. Sen sijaan olen ikuisesti kiitollinen Niska-foorumin väelle, jotka neuvoivat minua oikeaan suuntaan ja asiantunteville lääkäreille. Vertaistuen neuvojen ansiosta vammani alkoivat vihdoinkin selvitä.


Kaularankaleikkaus, alarialigamentit ja vaikea aivovamma

Töissä selviydyin tässä vaiheessa enää niukin naukin, niskan välilevyprolapsin aiheuttamat käsivaivat, käden kivut ja tästä aiheutuneet erityisen kovat kivut lapojen välissä tekivät oloni lähes sietämättömäksi. Kaularankaleikkausta odotellessani etsin tietoa netistä ja löysin tieni Niska-foorumille. Kerroin tilanteestani foorumin väelle, joka opasti minut hakeutumaan myös pätevän neurologin tutkimuksiin. Neurologin tutkimuksissa selvisi, että minulle on retkahdusvamman yhteydessä tullut myös AIVOVAMMA!

Se oli minulle MELKOINEN SHOKKI! Olin siis vuosikausia kärsinyt aivovamman oireista, yrittänyt hakea apua, mutta kukaan lääkäri ei ollut ottanut minua vakavissaan! Toiminnallisissa magneettikuvissa eli fMRI-kuvissa selvisi myös vanhojen niskakipujeni syy eli silloin selvisi, että alarialigamentit niskastani olivat aikanaan revenneet kolarissa molemmin puolin. Tämä oli syy krooniseen niskakipuuni, josta olin kärsinyt kolarista lähtien. Alkuperäinen syy niskakipuihini selvisi siis vasta 14 vuotta onnettomuuden jälkeen.

Minulle tehtiin myös yksityisen lääkärin lähetteellä aivojen traktografiakuvaus, jolla varmistettiin aivovamma. Se vahvisti  neuropsykologisten testien tuloksen aivovammasta. Lisäksi tämä yksityinen erikoislääkäri kirjoitti minulle lähetteen kaularangan kineettiseen MRI-kuvaan, jota hänen mukaansa tarvittiin kaularangan C2-nikaman epänormaalin liikkumisen selvittämiseksi.

Aivojen traktografiatutkimusta ja fMRI-tutkimusta ei vakuutusyhtiö suostunut kustantamaan, eikä kunnallinen terveydenhuoltokaan siihen suostunut sillä perusteella, että ”asia kuuluisi vakuutusyhtiön korvattavaksi”. Näin ollen minun piti itse maksaen käydä näissä tutkimuksissa, jotta saisin oikeanlaista hoitoa ja kuntoutusta. Samoin kävi erikoislääkärin määräämän kineettisen MRI-kuvauksen kanssa. Sitäkään ei vakuutusyhtiö eikä kunnallinen terveydenhuolto suostunut maksamaan, joten jouduin itse kustantamaan senkin.

Olin onnettomuudessa hyvin nuorena henkilönä eli 17-vuotiaana. Vasta kun itse ymmärsin Niska-foorumilaisten neuvojen perusteella 14 vuotta myöhemmin hakeutua yksityisesti neurologille, alkoivat vammani lopultakin selviämään. Kunnallisen puolen erikoissairaanhoidossa minua ei kukaan ottanut vakavasti, joten ainoa mahdollisuus oli mennä yksityisesti. Samoin jouduin maksamaan niska- ja aivovammani selvittämisessä tarvittavat traktografia-, fMRI- ja kineettisen MRI-tutkimuksen itse, vaikka se kuuluisi vakuutusyhtiölle tai julkiselle terveydenhuollolle.

Tämäkö on kohtuullista? Kohdallani on kysymys vakavasta vammasta eikä voida enää puhua millään muotoa kohtuudesta, koska olen elänyt 14 vuotta aivo-, niska-, selkä- ja TOS-vamman aiheuttamien kipujen ja vaivojen kanssa ilman mainittavaa apua. Koko ajan olen parhaani mukaan käynyt töissä ja tehnyt hyvin fyysisiäkin töitä näiden vammojeni ja kipujeni kanssa ja nyt edes tarvitsemiani tutkimuksia ei makseta?

Kaikki vammat ovat pahentuneet ajan myötä ja kaikissa mahdollisimman aikainen hoito ja kuntoutus olisi ollut tärkeää. Olisin varmasti paremmassa kunnossa, jos minut olisi aikanaan tutkittu ja hoidettu kunnolla. Nyt aivovammoihin erikoistunut Käpylän kuntoutuskeskus on todennut, ettei minusta enää saa työkykyistä. Joudun jäämään eläkkeelle 31-vuotiaana? Jos minut olisi tutkittu ja hoidettu kunnolla, olisin ehkä voinut olla vielä seuraavat 30 vuotta työelämässä?!?


Ja sama hoitamattomuus vaan jatkuu…

Keväällä 2014 pääsin onnekseni KELAn kustantamalle kuntoutusjaksolle Käpylän kuntoutuskeskukseen, niin kuin aikaisemmin mainitsin. Siellä minulle tehtiin laajempia tutkimuksia aivovamman osalta. Todettiin muun muassa, että niskan retkahdusvamma on aiheuttanut minulle aivorungon vaurion, joten myöskään vireystilan säätelyni ei toimi. Nielussani on tuntopuutoksia, ja yökkäysrefleksi ei toimi. Käsi-silmä -koordinaatio todettiin myöskin huonoksi.

Syksyllä 2013 olin kaularangan leikkauksessa, jossa niskan välilevyn pullistuma leikattiin. Leikkauksen jälkeenkin sitkeästi jatkuneiden niskakipujen selvittämiseksi tehtiin myöhemmin kaularangan röntgenkuvaus sekä laaja ENMG-tutkimus. ENMG-tutkimuksessa selvisi, että C6-hermojuurivaurio on levinnyt jo molempiin käsiini ja oikeassa kädessä se on levinnyt myös C7-hermojuuren alueelle. Kädestäni on myös hävinnyt kuumatunto, siinä on spastisuutta ja lihasvoimat ovat edelleenkin heikentyneet.

Tämän perusteella pyysin saada uuden MRI-kuvan kaularangastani, jotta vika selviäisi ja selviäisi onko leikkauksessa ehkä jotain jäänyt huomaamatta. Tähän ei kuitenkaan suostuttu, koska ”se maksaa”. Halvat röntgen- ja ENMG-tutkimukset voidaan tehdä, mutta kalliimpaa ja tarpeellista MRI-tutkimusta ei voida tehdä? Eli vaikka niskasta johtuvat käsieni hermovauriot ovat leikkauksen jälkeenkin pahentuneet, niin tämäkään ei ole riittävä peruste uuteen MRI-kuvaan? Eli nyt vain odotetaan sitä, että tilanne edelleen pahenee?

Lääkärin ratkaisu tähän oli, että ”piikitetään” kaularankaa, olkapäitä ja lapoja. Kysyin, että miten voidaan ”piikittää” jos ei tiedetä mitä pitäisi piikittää? Otin myös puheeksi kylkiini tulevat sähköiskumaiset kivut, ja koska minulla nyt on jo jonkinlainen näppituntuma hermosärystä, niin uskalsin epäillä ongelmaa rintarangassa ja pyytää rintarangan MRI-kuvausta. Lääkärin vastaus oli jälleen "ei kuvata, koska se maksaa". Niinpä minun oli jälleen tyytyminen vain rintarangan röntgenkuvaan, vaikka siinä eivät näy esimerkiksi välilevyn pullistumat.



Aivovamma-asiantuntija neurologi Jukka Turkan näkemys niskan retkahdusvammasta

Haluan tähän liittää pienen lainauksen arvostetun aivovammaspesialisti Jukka Turkan tekstistä niskan retkahdusvammaan liittyen:

”Oireet: Trauman jälkeisinä liitännäisoireina tunnetaan hyvin aivovamman kanssa samaan aikaan syntyvän niskan retkahdusvamman aiheuttama niskaoireisto sekä päänsärky, huimaus, tasapaino-ongelmat eri muodoissaan, epilepsia, hormonaaliset häiriöt ja hydrokefalukseen liittyvät oireet. Yleisin traumanjälkeinen oire on päänsärky, tavallisesti lihasjännitykseen tai migreeniin yhdistyvänä. Kroonisesta päänsärystä kärsii 30-60% aivovammapotilaista (Packard 1999)

Whiplash- eli niskan retkahdusvamman tulkitsemisesta: Aivot ovat kiinni aivorungossa, joka on kiinni selkäytimessä. Kun pää heilahtaa ja selkäydin venyy, silloin vaurioituvat aivotkin. Aivojen etulohko törmää kalloon, aksonitason vaurio tulee kiertyneestä ja venyneestä asennosta ja ydinjatke sijaitsee juuri niskan yläosan alaosassa.

Vammamekanismi: Tyypillinen tilanne, jossa niskan retkahdusvamma syntyy, on liikenteessä tapahtuva peräänajokolari. Peräänajon seurauksena autossa istuvan henkilön vartaloon kohdistuu suuri kiihtyvyys, jolloin pää, joka ei ole penkissä kiinni, jää jälkeen. Kokeellisissa malleissa n. 16 km/h nopeudella tapahtuva kolari aiheuttaa päähän 11G:n suuruisen kulmakiihtyvyyden. Pään äkillinen taaksetaivutus eli hyperekstensio vaurioittaa niskan ja kaulan pehmytkudoksia, kuten välilevyjä, selkärangan etupitkittäissidettä (ligamentum longitudinale anterius) ja ruokatorvea. Alueen lihaksista tyypillisesti vaurioituvat pitkä kaulalihas (m.longus colli) ja päännyökkääjälihas (m.sternocleidomastoideus). Myös kaulapunoksen (plexus cervicalis) hermot ja selkärangan fasettinivelet voivat vaurioitua. Kun vartaloon kohdistuva kiihtyvyys loppuu, pää retkahtaa eteenpäin, mikä aiheuttaa vauriota selkärangan takapitkittäissiteisiin ja alueen lihaksistoon.”


Lääkärikäynneistä ja tutkimuksista

Haluan tähän loppuun vielä avunhakemisprosessini konkretisoimiseksi laittaa listan lääkärikäynneistäni ja tutkimuksista tietyiltä vuosilta. Lista on yhä vajavainen, koska en ole kaikkialta saanut papereitani. Lisäksi kirjaamattomia ongelmia ovat sellaiset kerrat, jolloin esimerkiksi päänsärky on ollut niin kovaa, etten ole pystynyt menemään lääkärille. Tästä saa toivottavasti jonkinlaisen konkreettisen kuvan avunhakuprosessistani.

Viivi



VUOSI 1999
24.3.1999 Peräänajokolari
25.3.99 Niska (Lääkäri TN)
26.3.99 Niska (TN)
30.3.99 Niska (TN)
9.4.99 Niska (TN)
30.4.99 Niska (TN)
4.8.99 Niska (TN)
25.8.99 Päänsärky (kova päänsärky, koulusta kaverit vieneet TN)
6.9.99 Niska (TN)
12.10.99 Niska (Ortopedi HM) HM on todennut, että ”mitään ei ole tehtävissä”

VUOSI 2003-2014
22.10.03 Työnantajalle pyyntö kevyemmästä työstä (selkäkipujen takia)
24.10.03 Selkäkipu  (lääkärikäynti)
12.1.04 Kasvojen puutuminen (lääkärikäynti)
19.1.04 Kasvojen puutuminen (lääkärikäynti)
18.5.05 Muistihäiriöt (lääkärikäynti)
1.12.05 Väsymys, diagnoosi F59.9 (lääkärikäynti)
10.1.06 Korvakipu, vasen korva (lääkärikäynti)
21.9.06 Selkäkipu (lääkärikäynti)
22.10.07 Selkäkipu (lääkärikäynti)
21.11.07 Selkäkipu (lääkärikäynti)
18.10.08 Muistiongelma (lääkärikäynti)
1.12.08 Lanneselänkipu (lääkärikäynti)
5.12.08 Selkäkipu (lääkärikäynti)
5.5.09 Selkäkipu (lääkärikäynti)
28.9.09 Päänsärky ja leukosytoosi (lääkärikäynti)
8.10.09 Selkäkipu M54.5 (lääkärikäynti)
25.1.10 Alaraajat ja käsi (TOS ) (lääkärikäynti)
7.8.10 Päänsärky R51.80 ja lievää leukosytoosia (lääkärikäynti)
9.11.10 Selkäkipu (ortopedi R)
11.11.10 Selkäkipu (lääkärikäynti)
13.12.10 Selkäkipu (FYS)
23.12.10 Lannerangan MRI, tulos
31.12.10 Selkäkipu (lääkärikäynti)
3.1.11 Selkäkipu, soittoaika FYS
22.2.11 Selkäkipu (ortopedi AR)
6.6.11 Lannerangan rtg-tutkimuspyyntö
8.6.11 M54.9 Selkäkipu (FYS)
25.10.11 Selkäkipu (AR)
2011 syksy, Orton selkäkuntoutus
12.1.12 TOS (FYS)
7.3.12 FYSIOTERAPIA (oikealla rhomboideus lihaksissa atrofiaa ja kuoppa, lievää atrofiaa myös infraspinatus alueella)
16.3.12 ENMG-tutkimus
10.4.12 Soittoaika ENMG vastaus (näkyvillä vanha hermovaurio)
16.8.12 TOS (lääkärikäynti)
29.8.12 Lähete TAYS, TOS ongelma
25.2.13 TOS (TAYS, lääkäri TK)
2.4.13 NISKA,TOS (työterveyshoitaja)
3.4.13 TOS (TAYS kuvantamisia)
24.4.13 TOS (TAYS, lääkäri ST)
26.4.13 Kaularangan rtg, kaularangan VKMT
21.5.13 TOS, NISKA (ortopedi AR)
22.5.13 Kaularangan MRI
24.5.13 NISKA (lääkäri JK)
27.5.13 Kaularangan MRI-tulos
29.5.13 NISKA (työterveyslääkäri MT)
3.6.13 TOS (Lääkäri V)
13.6.13 TOS Orton (lääkäri KL)
18.6.13 NISKAN oireilu käteen (lääkäri ES)
26.6.13 BOTOX-hoito,  TAYS kipupoli
3.7.13 Kaularanka Neurokirurgia TAYS
19.7.13 Neurologi HH (epäily aivovammasta)
22.7.13 Lapojen särky M79.6
24.7.13 NISKA (soittoaika TAYS)
26.7.13 AIVOVAMMA (soittoaika HH)
1.8.13 Kaularanka + C8 hermotusalue (FYS tk)
7.8.13 TOS (TAYS ST)
9.8.13 Traktografiakuvaus (TURUN PULSSI)
7.8.13 TOS (TAYS ST)
19.8.13 Traktografiavastaus (Vammaan sopiva löydös)
5.9.13 NISKA, TOS (ortopedi HM)
6.9.13NISKA, TOS, AIVOVAMMA (tk)
9.9.13 BOTOX (TAYS kipupoli)
11.9.13 TYÖKYKYARVIO (työterveyslääkäri MT)
 24.9.13 NISKA,TOS, AIVOVAMMA, SELKÄ (ortopedi TH)
1.10.13 Dynaaminen kine fMRI-tutkimus VANTAA
2.10.13 Dynaaminen kine fMRI, tulokset
8.10.13 Kaularankaleikkaus (TAYS)
23.10.13 TOS (TAYS ST)
10.12.13 Kaularankaleikkauksen lopputarkastus puhelimitse. SOITTOA EI KOSKAAN TULLUT.
14.1.14 Fysiatria tk
20.1.14 Käpylän kuntoutusjakso I 20-24.1.14 29.1.14 TOS (TAYS)
5.3.14 ENMG-hermoratatutkimus tk
12.3.14 FYSIATRIA tk

17.3.14 Käpylän kuntoutusjakso II (13vrk)

(Tämän artikkelin on kirjoittanut 6.5. 2014 työryhmä Viivi ja DirtyDeeds)