Professori Stuart McGill kyseenalaistaa kirjassaan näkemyksen siitä, että 85 % alaselkäkiputapauksista on idiopaattisia eli niille ei ole olemassa mitään selvästi osoitettavissa olevia patoanatomisia syitä. Hänen mukaansa kyse on siitä, että niitä on vaikea löytää tai niitä ei osata diagnosoida tai käytetään riittämättömiä tutkimusmenetelmiä.
Näkemyksensä tueksi hän esittää mm. seuraavaa:
- Esimerkiksi Jonsson (1991) ja Tailor, Twomey ja Corker (1990) ovat osoittaneet, että monet murtumat ja rustorepeämät eivät ole näkyneet röntgen-kuvissa, vaikka kuolemanjälkeisissä ruumiinavauksissa ne on voitu havaita.
- Samoin Schwarzer tutkimusryhmineen (1995) on osoittanut, että sama pitää paikkansa tietokonetomografian eli CT-kuvien suhteen.
- Lisäksi Yingling ja McGill (2000) ovat osoittaneet, etteivät eläinkokeissa aiheutetut tuoreet murtumat ja nivelvauriot ole olleet havaittavissa radiologisin tutkimusmenetelmin.
Lisäksi McGill toteaa, että sen sijaan puudutuspistoksella on kaksoissokkotestissä pystytty osoittamaan, että sillä voidaan luotettavasti osoittaa fasettinivelen olevan usein kivun lähde (Bogduk, 1996 ja Lord, 1996). Lisäksi puudutuspistos-tekniikkaa hyväksikäyttäen on voitu osoittaa selvä korrelaatio välilevyperäisen kivun ja välilevyn annuluksen (=pintakerros) kolmannen asteen mikrorepeämien välillä (Vanharanta, 1987 ja Moneta, 1994). Professori McGill toteaa, että suurin osa lääkäreistä tuskin havaitsisi näitä syvällä välilevyn kuorikerroksessa eli annuluksessa sijaitsevia mikrorepeämiä.
Professori Bogduk tutkimusryhmineen (1996) toteaa raportissaan, että
"Mikäli riittämättömiä testejä kuten EMG (lihasten sähköisen toiminnan tutkiminen) ja kuvantamistutkimukset käytetään, suurimmassa osassa tapauksia mitään syytä ei löydetä. Tämä antaa helposti sen virheellisen kuvan, että mitään vikaa ei ole löydettävissä."
(Lähde: Low Back Disorders Evidence-Based Prevention and Rehabilitation (2nd edition), 2007, Stuart McGill)
LUE LISÄÄ:
Niska- ja selkävaivat -foorumi: Tieteellisiä faktoja selästä ja selkäkivuista
Spine Health -sivusto
Stuart McGill ja virheelliset käsitykset selästä ja selkävaivoista:
Itsellänihäb alaselkäkipuun, lannerankakipua ja mm. Bursiittia liki 20 vuotta. Lääkärin mielestä ihan normaalia. Ei tutkimuksia.
VastaaPoistaselkä vaivaa niin että istuminen ja seisominen yhtä helvettiä.....terve potilas...ei tutkita....kelpaa työmarkkinoille...saatana...
VastaaPoistaVasta äskettäin valittaessani lonkasta ja mahdollisuudesta että olen vioittanut polvikipujen takia väärin kävellessäni lonkkaa sain myös bursiitti epäilyn sekä lannerangan fasettinivelrikko diagnoosin, entisten jatkoksi.
VastaaPoistaemg tutkimus on vain viitteitä antava tutkimus joka ei päde tuoreissa tapaturmissa ja pinne tiloissa. Vain vahvoissa hermovaurioissa todentaminen on luotettava ja kaikki muu jää toteamatta...eli 95%
VastaaPoistaOn totta, että puudutepistoksilla voidaan osoittaa kivun lähde, on kuitenkin kohtuutonta odottaa, että kaikilta lähdettäisin tällä lailla kivun lähdettä selvittelemään. Ensinnä, puudutteen pisto oikeaan paikkaan ei ole mikään pikkujuttu, se vaatii lääkärin työpanoksen ja mikäli halutaan varmistaa neulan sijainti niin myös kuvantamista. Tämä tulisi aivan julmetun kalliiksi ja muutenkin terveydenhuollon rahoitus on tiukalla. Toiseksi, se että saadaan selville, että potilaalla on välilevyn mikrorepeämä, ei vaikuta hoitoon. Mikrorepeämiä kun ei kuitenkaan leikata vaan hoitona kipulääkitys ja fysioterapia.
VastaaPoistaMiksi pitää odottaa että tulee iso repeämä. Mitä järkeä siinä on eikä kannattaisi leikata kun repeämät ovat pieniä.
Poista"On totta, että puudutepistoksilla voidaan osoittaa kivun lähde, on kuitenkin kohtuutonta odottaa, että kaikilta lähdettäisin tällä lailla kivun lähdettä selvittelemään."
PoistaOlet ilmeisesti terveydenhoitoalan ammattilainen, tiedoistasi päätellen. Artikkelin pointti oli kuitenkin se, että selkävaivojen syitä ei nykyisillä systeemeillä kovinkaan hyvin löydetä. Ja kun diagnoosia ei löydy, miten käy potilaan? Häneen suhtaudutaan helposti kuin hän olisi täysin terve ja valittelisi turhaan vaivojaan ja hän voi olla melkoisissa ongelmissa.
Esittäisinkin kysymyksen mieluummin teille terveydenhoitoalan ammattilaisille, että miten asiassa pitäisi menetellä? Oikea diagnoosi on kai kuitenkin edellytys sille, että oikeanlainen hoito ja kuntoutus aloitetaan? On myöskin todettu, että fysioterapian tulee olla vaivan mukaan räätälöityä ja oikein kohdennettua, jotta siitä olisi hyötyä. Jos oikeaa diagnoosia ei 85%:ssa tapauksia löydetä, ei fysioterapiaa voida räätälöidä oikein.
Kysymys kuuluukin, miten tuota 85 %:ia saataisiin järkevästi hilattua lähemmäs nollaa, jotta hoito ja kuntoutus olisi kohdennettua ja tehokasta? Arvailemalla tuskin saadaan kovin hyviä hoitotuloksia?
On totta, että on vaarana on, että mikäli kuvantaen selästä ei löydy mitään kivun syytä (niin kuin varsinkin röntgen kuvien kohdalla usein on), niin potilaan vaivaa vähätellään. Kyse on mielestäni kuitenkin kommunikaatiovirheestä; pitäisi kertoa että mistään vakavammasta ei ole kyse ja todennäköisesti vaiva paranee, jos vaivaa vähätellään, on tämä väärin. On myös totta että fysioterapia toimii paremmin, jos se yksilöidään.
PoistaKyse on kuitenkin mielestäni pohjimmiltaan rahasta. Jos rahaa olisi loputtomasti, olisi jokaisessa terveyskeskuksessa MRI ja kaikkien selästä voisi ottaa magneettikuvan. Toki tämä on äärimmilleen viety esimerkki. Valitettavasti budjetista ei päätä lääkäri vaan politiikko. Jos rahaa ei ole niin kakkia ei voi kuvata. Pitää kuvata ne jotka sitä eniten tarvitsevat. Tietenkin toimintaa voi yrittää tehostaa, mutta kuka päättää potilastietojärjestelmän, jonka toimivuus on erittäin keskeinen tekijä tehokkuudessa. Päättääkö siitä A) terveydenhuoltoalan ammattilainen vai B) politiikko? Otetaanko A) kallis, käyttäjäystävällinen ja toimiva järjestelmä, jota jatkuvasti kehitetään ja joka aluksi näyttää budjetissa kauhealta rahareiältä, joka kuitenkin tulevina vuosina lisää tehokkuutta, jolloin potilasjonot vähenevät, potilaan pääsevät nopeammin hoidon piirin ennen kuin ongelmat kroonistuvat vai B) halpa, epäintuitiivinen ja kömpelö järjestelmä, johon tulee vain välttämättömimmät päivitkset, jolla reseptienkin uusiminen vie viikosta miltei yhden työpäivän, joka näyttää budjetissa hyvältä, mutta tulevina vuosina nousee isoksi kustannuseräksi, kun ihmiset eivät ehdi ajoissa hoitoon eikä ongelmia ehditä ennaltaehkäisemään. Pelimerkit on kuitenkin jo jaettu niillä pitää pelata mitä käytössä on. Valitettavasti ei siis aina ole mahdollista päästä tarkkaan diagnoosiin.
Ja tuosta arvailusta ja hoitotuloksista. Esimerkkinä bakteeriperäinen keuhkokuume. Miltei ikinä aiheuttaja ei selviä (mikä vaatisi siis sen että bakteeria saataisiin keuhkosta esim. pistämällä rintakehän läpi) vaan tyydytään siihen että keuhkokuvassa näkyy keuhkokuumeeseen sopiva muutos ja aloitetaan antibiootti. Jos antibiootti ei toimi niin vaihdetaan tai lisätään toinen antibiootti.
Olisi muuten mukava, jos anonyymitkin kommentoijat käyttäisivät jotain nimimerkkiä. Vastaukset olisi helpompi kohdentaa nimimerkin mukaan.
Poista"Anonyymi16. heinäkuuta 2014 19.20
On totta, että on vaarana on, että mikäli kuvantaen selästä ei löydy mitään kivun syytä (niin kuin varsinkin röntgen kuvien..."
Nyt vastaan em. tavalla alkavan anonyymin kommenttiin.
Jees, tuosta on vaikeaa olla eri mieltä. Tämän korjaamiseen tarvitaan riittävää poliittista tahtoa, muuten se ei onnistu. Koko järjestelmän heikko yhteentoimivuus ja pirstaloituneisuus on suurin ongelma ja koko terveydenhuoltojärjestelmä pitäisi yksinkertaisesti suunnitella ja organisoida kokonaan uudelleen tyhjältä pöydältä.
Ja kun asiantuntijat ovat paikantaneet terveydenhuoltojärjestelmästämme roppakaupalla sellaisia huonon tai virheellisen organisoinnin aiheuttamia ongelmia, joita korjaamalla voisimme säästää miljardeja ja miljardeja, niin muuta ei tarvita kuin riittävää poliittista tahtoa, uskallusta ja tietysti osaamista asioiden korjaamiseen.
Jos uudelleen organisoinnilla voisimme säästää miljardeja ja tuottaa samalla henkilömäärällä ja pienemmillä kustannuksilla paremman ja toimivamman palvelukokonaisuuden, niin ehkäpä sitä rahaa voisi riittää enemmän vaikka tarpeellisiin tutkimuksiin. Vaikka eihän se MRI-tutkimuskaan mikään autuaaksi tekevä asia ole, muitakin tehokkaan diagnosoinnin keinoja varmaan löytyy, jos asiaan päästäisiin kunnolla paneutumaan.
Ja vaikka poliitikoilta kaipaan nyt oikeaa otetta ja uskallusta, en lääkärikunnankaan päätä ihan täysin silittelisi. Lääkärit ovat kuitenkin tässä aikojen myötä olleet varsin keskeisessä osassa tämän nykyisen sekametelisopan ja pirstaloituneen systeemin luomisessa. Parasta voisi olla, että kokonaan uudenlaisen organisoinnin suunnittelijoiksi otettaisiin ulkopuolelta johtamisen ja organisaatiosuunnittelun ammattilaisia, jotka ilman ennakkoasenteita ja menneisyyden painolastia katsoisivat tilannetta uusin silmin ja loisivat uudenlaisen järjestelmän terveydenhuoltoomme.
Tähän kaikkeen tarvitaan kuitenkin reilusti poliittista tahtoa ja niin mammuttimaiseen uudelleen organisointiin ei kansanedustajilta välttämättä uskallusta löydy, ellei yleinen mielipide sitä riittävän painavasti vaadi. Omalta osaltamme yritämme tämän blogin avulla vaikuttaa yleiseen mielipiteeseen sopivalla tavalla. Ja ensimmäinen vaihe tässä projektissa on havahduttaa suuri yleisö huomaamaan, että terveydenhoitojärjestelmämme ei ole niin hyvässä kuosissa kuin yleisesti kuvitellaan...