KUOKKAVIERAS - LÄÄKÄREIDEN MIELESTÄ KIMMO HÄMÄLÄINEN ON TYÖKYVYTÖN. VAKUUTUSOIKEUS ON ERI MIELTÄ.

Kimmo Hämäläisen ottama maisemakuva

(Tämä artikkeli on julkaistu alun perin SUNNUNTAINA 19.4.2015 KESKISUOMALAINEN-lehdessä. Teksti: Janne Laitinen, alkuperäisen artikkelin kuvat: Matias Honkamaa. Julkaisemme jutun kokonaisuudessaan uudelleen tässä blogissa Keskisuomalaisen luvalla.)

Kimmo Hämäläisen kädenpuristus on hento ja puhe hidastempoista. Keittiön pöydällä on kasa paperia: lääkärintodistuksia, kuntoutuspäätöksiä, lausuntoja. Pinon päällimmäisenä on vakuutusoikeuden päätös. Kun se tuli postissa maaliskuun lopulla, Hämäläinen romahti.

 –”Ensin löi tyhjää. Sitten ajattelin, että pitihän se arvata, kun hylkypäätös tuli myös eläkeyhtiöstä. ”

Runsaan kahden vuoden odotus päättyi pettymykseen. Vakuutusoikeus päätti, että Hämäläinen, 35, ei ole oikeutettu määräaikaiseen työkyvyttömyyseläkkeeseen.

 –”Vakuutusoikeus on mätä järjestelmä, nyt näin sen omin silmin. Se on täysin samaa eläkeyhtiöiden ja muutoksenhakulautakunnan kanssa. Puolueettomasta järjestelmästä ei voida puhua.”

KROONISESTA KIVUSTA tuli kutsumaton vieras varkautelaisen Hämäläisen kotiin vuonna 2008. Seitsemässä vuodessa entisestä paperimiehestä ja A-luokkatason pöytätennispelaajasta on tullut potilas, jonka päivät kuluvat kotona jatkuvassa lääketokkurassa. Hämäläinen on syönyt vaivoihinsa kovia kipulääkkeitä yhtäjaksoisesti nyt neljä vuotta, koska leikkaukset, fysioterapia ja muut hoitotoimenpiteet eivät ole auttaneet.

–”Kymmenkunta tablettia ja kaksi kipulaastaria päivässä, yhteensä viittä tai kuutta eri lääkettä”, Hämäläinen esittelee lääkekokoelmaansa.

–”Olen huomannut, että lääkkeet aiheuttavat jo muistikatkoksia. Kuka minusta ottaisi töissä vastuun tällaisella lääkityksellä?”

Vakuutuslääkärien mielestä Hämäläisen paikka on työmarkkinoilla. Hämäläinen haki työkyvyttömyyseläkettä eli kuntoutustukea ensin eläkevakuutusyhtiöltä, sitten muutoksenhakulautakunnalta ja viimeiseksi vakuutusoikeudesta. Turhaan. Hän on nyt virallisesti työtön työnhakija, jolle ei myönnetä etuuksia sairauden perusteella.

KIVUT ALKOIVAT oikeasta ranteesta. Alussa lääkärit arvelivat, että pöytätennis on aiheuttanut Hämäläiselle rasitusvamman.

–”Minulla oli repivä pelityyli. Moni pelikaveri ihmetteli, miten minulla kestivät paikat ehjinä.”

Ranne leikattiin kahdesti ennen kuin kipu hellitti. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä kivut levisivät kaularankaan ja oikeaan käteen. Kaularanka operoitiin keväällä 2011, kun fysioterapiasta ei ollut apua. Saman vuoden alussa Hämäläinen jäi työttömäksi, kun Stora Enso sulki Varkaudessa kaksi paperikonetta. Kaikkiaan yli 200 ihmistä sai potkut. Hämäläisen viimeiset työvuodet olivat olleet sairauslomien takia katkonaisia.

–”Työkkäristä todettiin, että tilanteeni on vaikea. Kuka minut palkkaisi, kun en selviä kotitöistäkään?”

 –”Tänä talvena tein kerran lumityöt. Tulos oli, etten päässyt vuorokauteen ylös sohvalta. Kroppa ei kestä rasitusta yhtään.”

AJATUS TÖIHIN palaamisesta tuntuu Hämäläisestä kaukaiselta haaveelta. Myös hänen lääkärinsä Kuopion yliopistollisessa sairaalassa on arvioinut Hämäläisen määräaikaisesti työkyvyttömäksi.

Lääkärin mukaan Hämäläisen oireet viittaavat CRPS- ja TOS-oireyhtymiin, jotka aiheuttavat kipua ylä- tai alaraajoissa. Lääkärinlausunto on joulukuulta 2014, ja se toimitettiin vakuutusoikeudelle päätöksentekoa varten.

Vakuutusoikeus kuittasi lausunnon toteamalla, että se ratkaisee kuntoutustukiasiat lain suoman harkintavaltansa mukaisesti. Lääkärinlausunnot eivät sido vakuutusoikeutta.

Päätöksestä vastasi kokoonpano, jossa lääkärijäsenenä oli sisätautien ja gastroenterologian erikoislääkäri. Kivunhoito kuuluu fysiatrian erikoisalaan. Ratkaisussa todetaan, että Hämäläisen oireita voidaan hoitaa lääkityksellä ja kuntoutustoimenpiteillä.

–”Käsittämätön päätös. Hoitava lääkärini on sitä mieltä, että lääkitystä ei pidä lisätä. Myös kuntoutuksessa on katsottu, että minun kohdallani on tehty kaikki voitava.”

Vakuutusoikeuden päätös on lopullinen. Vakuutusoikeus on kuntoutustuen tapaisissa etuusasioissa ylin oikeusaste, jonka päätöksestä ei voi valittaa.

KIMMO HÄMÄLÄISEN kotona on päivisin hiljaista. Vaimo on töissä ja perheen kaksi pientä lasta hoidossa mummolassa. Isää surettaa, että hänen lapsensa, viisivuotias poika ja kolmevuotias tytär, eivät tiedä aikaa, jolloin isä oli terve.

–”Vaimo joutuu hoitamaan lapset ja käyttämään heitä harrastuksissa. Haluaisin olla mukana mutta en voi. Turhautumista ei voi sanoin kuvailla.”

Hämäläisen mukaan kroonista kipua on vaikea selittää sellaiselle, joka ei ole sitä itse kokenut.

–”Jatkuvasti särkee, ja kipu säteilee kaulasta käsiin, kantapäähän, lonkkiin ja alaselkään”, hän kertoo.

 –”Moni tuttu sanoo, että näytän ihan normaalilta. En halua valittaa vaimolleni tai kavereille, koska se ei auta mitään, myrkyttää vain ilmapiirin.”

HÄMÄLÄINEN KOKEE olevansa syöksykierteessä: ilman kuntoutusta hänen fyysinen toimintakykynsä heikkenee edelleen ja tavoite töihin paluusta karkaa kauemmas. Hän sanoo, ettei halua viettää koko elämäänsä työkyvyttömänä ja kipulääkittynä. Hän haluaa palata työelämään.

Hämäläinen toivoo uutta kaularankaleikkausta. Lääkärit ovat toistaiseksi kieltäytyneet mahdollisten komplikaatioiden pelossa, mutta Hämäläinen on valmis ottamaan riskin.

 –”Toivon vain, että pääsisin äkkiä leikkauspöydälle. Kipuun on pakko tottua, mutta sitä ei pidä ikinä hyväksyä.”

Oikean alan lääkäriä ei ole aina käytettävissä

Vakuutuslääkärien saatavuus vaikeuttaa vakuutusoikeuden toimintaa. Koska lääkärijäsenet palvelevat vakuutusoikeutta sivutoimisesti, istuntoihin ei usein saada paikalle oikean erikoisalan asiantuntijaa.

Sivutoimisuuden lisäksi ongelmia aiheuttaa lääkärivaje. Täyttämättä ovat tällä hetkellä ortopedin ja ylilääkärin virat. Vakuutusoikeus on erityistuomioistuin, joka ratkoo sosiaalietuuksiin liittyviä valituksia.

 –”Asiantuntijalääkärien rekrytoinnissa on ollut vaikeuksia jo pitkään. Se johtuu varmasti kritiikistä, joka on kohdistunut niihin päätöksentekoelimiin, joissa arvioidaan ihmisten terveydentilaa toimeentuloasioissa”, vakuutusoikeuden ylituomari Juha Pystynen kertoo.

PYSTYSEN MUKAAN samat ongelmat vaivaavat myös sosiaalietuuksia käsitteleviä alempia oikeusasteita eli muutoksenhakulautakuntia. Vakuutusoikeuden lääkärijäsenet nimeää valtioneuvosto oikeusministeriön esityksestä. Heitä on tällä hetkellä kahdeksan.

Kun valituksen ratkaisuistuntoon osallistuu joku muu kuin päätöksen valmistellut lääkäri, valituksen tekijä ei voi saada tietoonsa hänen nimeään tai erikoisalaansa. Lääkärijäsenten kannanotot kuuluvat tuomioistuimen neuvottelusalaisuuden piiriin, eli niitä ei kerrota asianosaisille.

Esimerkiksi varkautelaisen Kimmo Hämäläisen tapauksessa istuntoon osallistunut asiantuntijalääkäri ei ollut kivunhoidon asiantuntija, vaan hänen erikoisalaansa ovat vatsaelinsairaudet. Pystysen mukaan tämä ei tarkoita, ettei oikean erikoisalan lääkäri olisi tutkinut tapausta.

–”Todellisuudessa oikean alan lääkäri on katsonut tapauksen ja antanut lausuntonsa. Ehkä on käynyt niin, että istunnossa on ollut järjestelyongelmia, ja toinen lääkäri on osallistunut ratkaisukokoonpanoon.”

TILANTEESEEN ON luvassa parannusta. Eduskunta hyväksyi maaliskuussa vakuutusoikeuslain muutoksen, jonka mukaan yksimieliset tapaukset voidaan ratkaista kirjallisesti, ilman oikeuden istuntoa. Ei-yksimieliset tapaukset ratkaistaan entiseen tapaan istunnoissa. Lain voimaantulosta ei ole vielä päätetty.

Pystysen mukaan kirjallinen päätös tarkoittaa käytännössä, että päätökseen saadaan sen lääkärin nimi, joka on arvioinut tapauksen.

LÄPINÄKYVYYTTÄ luvataan myös lisäämällä ratkaisukokoonpanon ulkopuolisten asiantuntijalääkäreiden käyttöä vakuutusoikeudessa.

Ulkopuolisina asiantuntijoina toimivat nyt pääsääntöisesti vakuutusoikeuden lääkärivarajäsenet. Nimikkeestään huolimatta he eivät ole oikeuden jäseniä, joten heidän lausuntonsa ovat valittajalle julkisia ja niihin voi ottaa kantaa. Uuden lain mukaan lausuntojen pyytämistä lääkärivarajäseniltä lisätään merkittävästi. Harhaanjohtava nimike muutetaan vakuutusoikeuden asiantuntijalääkäriksi.

VAKUUTUSOIKEUS päätyy 80–90 prosentissa käsittelemistään jutuista samaan ratkaisuun kuin etuuslaitokset eli esimerkiksi eläkevakuutusyhtiöt ja muutoksenhakulautakunnat. Pystysen mukaan se, että muutoshakemuksista hylätään niin suuri osa, kertoo järjestelmän toimivan ja päätöksenteon perusteiden olevan yhdenmukaisia. Lääkärijäsenten ja asiantuntijalääkärien kytkökset etuuslaitoksiin on kielletty laissa.

–”Kaikki vakuutusoikeuden lääkärit tekevät kliinistä työtä sairaaloissa. Kytköksiä etuuslaitoksiin ei saa olla eikä niitä ole.”

- Janne Laitinen, Keskisuomalainen

Näkökulma: Lääkkeiden vangit ja vartijat

Lääke parantaa. Näin meidät on opetettu ajattelemaan. Silti potilas ei pysty arvioimaan lääkkeiden turvallisuutta lääkäriltä saadun tiedon valossa, kirjoittaa Satu Krautsuk.

Lääkärit ja lääketiede tekevät ihmeitä, se on ihan selvä asia. 

Silti se kansanosa, joka joutuu kärsimään lääkkeiden sivuvaikutuksista, ei saa ääntään kuuluviin. Kun keräsin materiaalia kahta lääkeaiheista juttuani varten, tutustuin lähes sadan ihmisen henkilökohtaiseen kokemukseen fluorokinoloni-antibiootin aiheuttamista sivuvaikutuksista. Oireet jatkuvat monella vuosia kuurin jälkeen.

Heillä kaikilla on yhteinen viesti: lääkärit eivät kerro potilailleen tarpeeksi lääkkeiden sivuvaikutuksista. Kun potilas sitten saa lääkkeestä haittavaikutuksen, asia usein kielletään tai ohitetaan olankohautuksella. Yhteys lääkkeeseen on myönnetty vasta, kun on jo liian myöhäistä.

Lääkeyhtiöt tilastoivat lääkehaittoja, mutta niillä on omat sidonnaisuutensa. Suomessa lääkäreillä ja apteekkihenkilökunnalla on velvollisuus ilmoittaa lääkkeiden turvallisuutta valvovalle Fimealle, jos potilaalla ilmenee lääkkeestä vakavia sivuvaikutuksia. Lääkäreiden toimintaa valvovan Valviran mukaan sillä ei ole mitään mahdollisuutta valvoa, että näin tapahtuu. 

Kuinka moni ilmoitus mahtaa jäädä tekemättä, jos lääkäri vähättelee asiaa tai jopa kieltää sen olemassaolon?

LUE JUTTU KOKONAISUUDESSAAN YLEN nettisivuilta:

NÄKÖKULMA: Lääkkeiden vangit ja vartijat


Asiasta uutisoi ensimmäisenä YLE

Kelankielinen aapinen - A, B, C, näin tehdään äffäksi gee

Kirjoittajan tyttären ottama kuva viime kesältä, Kemijoesta Pelkosenniemen kirkonkylän kohdalta

Sairastan sairautta nimeltä CFS (chronic fatigue syndrome) ja diagnoosikoodiltaan G93.3. Kyseessä on neurologinen sairaus ja suomennettuna krooninen väsymysoireyhtymä. Väsymys on vähintäänkin huono sana kuvaamaan sairauden aiheuttamaa fatiikkia ja nimi kokonaisuudessaan on täysin harhaanjohtava. Kyse on pahimmillaan potilaan neljän seinän sisälle pakottavasta sairaudesta, johon perinteiset väsymyksen karkoituskeinot ”ylös, ulos ja lenkille” tai lepo ja liikunta eivät auta. Fyysinen rasitus johtaa helposti relapsiin, josta toipuminen voi viedä kauan tai palautumista ennalleen ei ehkä enää tapahdukaan.

Sairastuminen

Sairaus alkoi hankaloittaa elämääni yläasteikäisenä ja vaikutti myös ammatinvalintaani.
Koska istuminen tunneilla ja läksyjen luku saivat nukahtamaan takuuvarmasti, jäivät lukuhommat lyhyeen. Ajauduin fyysisesti raskaalle keittiöalalle, jota jaksoin tehdä vuoteen 2007 asti. Olin piiskannut itseäni kuin kuolevaa hevosta terveyteni kustannuksella kunnes romahdin. Seurasi valtava uupumus ja kivut, elimistö meni totaalitilttiin ja menetin yöuneni. Toisaalta olin valmis nukahtamaan koska vain ja mihin vain, mutta unta riitti vain parin tunnin pätkissä.

Siitä alkoikin pitkä ja kivinen tie, jota kulkiessa sairauteni on kyseenalaistettu monta kertaa.



Sain CFS-diagnoosin 2008

Viimein vuonna 2008 terveyskeskuksen omalääkäri löysi sairaudelleni diagnoosin: krooninen väsymysoireyhtymä, G93.3. Myöhemmin diagnoosin on varmistanut CFS:ään perehtynyt erikoislääkäri vuonna 2013. B-lausuntoihin kyseisen diagnoosin ovat kirjanneet myös mielenterveystoimiston psykiatrian erikoislääkäri, yleislääkäri (LL) ja neurologian erikoislääkäri. Usealla eri alojen erikoislääkärillä on ollut sairauteni laadusta yhteisymmärrys. 

Vuoden 2007 jälkeen, jolloin lopetin vakituisen työni keittiöllä, olen ollut sairauslomalla, vajaakuntoisena työnhakijana ja tehnyt sijaisuuksia. Sijaisuuksia olen tehnyt fyysisesti kevyemmässä lastenohjaajan työssä.
Viimeinen sijaisuus lastenohjaajana päättyi syksyllä 2013 sairauden pahenemisen vuoksi.

Kuvat - lääkärinlausuntoja CFS-diagnoosilla

"Potilaalla tyypillinen krooninen väsymysoireyhtymä, joka potilaalla aiheuttaa sen, että pystyy sinnittelemällä tekemään ainoastaan lyhytaikaisia sijaisuuksia. Ilmiö on tyypillinen tässä sairaudessa, jossa potilaat tarvitsevat terveitä ihmisiä enemmän lepoa, vaikka työhaluja kovasti olisikin. Koska kyse suoliston imeytymishäiriöstä ja elimistön energiansaannin puutteesta, johtaa fyysinen kuntoutus tilanteen pahenemiseen.

Potilaan vaikea ihottuma todennäköisesti seurausta ihon energia-aineenvaihdunnan puutteesta, mahdollisesti happihoidolla tilannetta voisi auttaa."

 ...

 "Potilas kykenee happihoidon avulla olemaan tällä hetkellä 2-3 tuntia kerrallaan hereillä väsymysoireyhtymänsä vuoksi."

  

Työkyvynmääritys Petrean kuntoutuskeskuksessa 2014

Syksyllä 2014 sain Kelasta kutsun työkyvynmääritykseen Kelan kuntoutuskeskukseen Petreaan. Se oli edellytys sairaspäivärahan jatkokäsittelylle. 

Ensimmäinen tapaaminen kuntoutuskeskuksessa oli lääkärin kanssa, joka papereitani selaillen hyvin pian totesi diagnoosistani: "Tämähän on siis sama kuin neurastenia eli F48.0. Sitä on kahta muotoa, fyysisen stressin ja psyykkisen stressin aiheuttamaa." 

Minulla hänen mielestään täytyi psyykkisen stressin aiheuttama muoto, sillä olinhan joutunut jättämään sijaisuuteni lastenohjaajana kesken uupumuksen vuoksi, joka aiheutui hälystä ja jatkuvasta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Tämä on erittäin yleinen oire CFS-potilailla ja liittyy hälinän ja vilkkaiden aktiviteettien aiheuttamaan hermostolliseen rasitukseen.

Selitin lääkärille, että kyse on hermostollisesta sairaudesta, ei mielenterveyshäiriöstä. Tämän kertoo diagnoosikoodikin: G. on neurologisten sairauksien koodi, F. psykiatristen. Vein hänelle jopa potilasyhdistyksen esitteen sairaudesta, josta käy ilmi sairauden hermostollinen luonne ja se, että sairaus kansainvälisesti tunnustettu ja luokiteltu neurologiseksi sairaudeksi jo 45 vuotta sitten.

Lääkäri lähetti minut neurologin konsultaatioon. Hyvin pian kävi ilmi, että neurologikaan ei pitänyt CFS:ää todellisena olemassaolevana sairautena. Hänen loppulausuntonsa oli, että hän ei pysty osoittamaan minulla neurologista sairautta.

Petreasta saapuneessa loppuraportissa suositellaan vähintään yhden kuukauden mittaista työkokeilua keittiöllä. Tämä on täysin järjetön ajatus. Fyysinen kuormitus ei varmasti paranna  sairautta, johon kuuluu olennaisesti heikko rasituksen sieto ja hidas palautuminen energia-aineenvaihdunnan häiriöiden takia. Todennäköisesti työkokeilu vie minut entistä heikompaan kuntoon, pahimmassa tapauksessa peruuttamattomasti.

Tällä hetkellä fyysinen kuntoni sallii minun esimerkiksi kävellä kilometrin muutamana päivänä viikossa, mutta tarvitsen tällaisen päivän jälkeen lepopäivän palautuakseni kävelystä. Paikallaan seisomista en siedä kovinkaan kauan, ja on päiviä jolloin istuminenkin on liian työlästä, kymmenen minuutin istuminenkin on silloin jo raskas suoritus. En pysty suoriutumaan edes tavanomaisista kotiaskareista säännöllisesti.

Näin Petrea muuttaa neurologisen sairauden psyykkiseksi - G:stä saadaan F

Suurta ihmetystä herättää Petrean lääkärin kyky muuttaa neurologinen sairaus psyykkiseksi yksinkertaisesti vaihtamalla G-kirjain F-kirjaimeksi. Tällä liikkeellä hän voi kumota lausunnot viideltä muulta lääkäriltä, jotka ovat perehtyneet sairauteeni ja joihin minulla on ollut pisimmillään useiden vuosien hoitosuhde.

Ihmetystä herättää myös konsultoineen neurologin väite, ettei hän voi osoittaa neurologista sairautta. CFS on WHO:n kansainvälisessä tautiluokituksessa (ICD-10) neurologinen sairaus koodilla G93.3. Sama neurologi on kuitenkin virassaan neurologisen kuntoutuskeskuksen ylilääkärinä allekirjoittanut erään toisen CFS-potilaan loppulausunnon, jossa diagnoosina on G93.3. Vaikuttaako diagnoosiin se, kenelle lääkäri kulloinkin työskentelee, vaikka sairaus olisi sama?

 Kuvat: Toisen potilaan samalta neurologilta saama CFS-diagnoosi

Miksi CFS-potilaan on osoitettava terveytensä lopullisen romahtamisen uhallakin olevansa sairas ja työkyvytön? Miksi Kela ei hyväksy alan asiantuntijoiden lausuntoja asiasta? Kuka kantaa vastuun potilaan terveydestä ja sen mahdollisesta romahtamisesta työkokeilun jälkeen? Entä kuka auttaa potilaan perhettä, kun potilaan, omalla kohdallani kaksilapsisen perheen äidin, terveys on lopullisesti mennyttä?

CFS-potilaan asema Suomessa on sietämätön. Työkyvyttömän potilaan määrääminen työkokeiluun on potilasturvallisuuden vaarantamista.

- Teija

(Tämän artikkelin ovat kirjoittaneet työryhmä Teija ja Nadja)

LISÄÄ TIETOA CFS-OPPIRIIDASTA LÄÄKÄRIKUNNASSA

Suomen Kuvalehti: "Useat lääkärit kieltävät Aadan ja Pepin sairauden – mystinen CFS"

Suomen Kuvalehti: "CFS-lääkäri Olli Polo lopettaa klinikkansa"

Suomen Kuvalehti: "CFS:n hoito ja tutkimus ulkomailla – ' ainakin 40000 ruotsalaista kärsii sairaudesta' "

CFS Wikipediassa

”Krooninen väsymysoireyhtymä (par. krooninen uupumusoireyhtymä) eli myalginen enkefalomyeliitti (suom. lihaskipuja aiheuttava aivo-selkäydintulehdus) [1] (diagnoosikoodi G93.3[2]) on reuman kaltainen parantumaton[3] neurologinen[4] autoimmuunisairaus[5]. 

Uusimmat tutkimukset viittaavat siihen, että kroonisen väsymysoireyhtymän oireet johtuvat aivojen kroonisesta tulehdustilasta ja sen aiheuttamasta valkean aivoaineen tuhoutumisesta[6][7][8]. Vuonna 2012 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että tutkittavien CFS-potilaiden solujen mitokondrioiden energiantuotanto oli häiriintynyt ja häiriön aste korreloi oireiden vakavuuden kanssa[9]. Kyseinen löytö selittäisi CFS-potilaiden uupumuksen.

Kroonisen väsymysoireyhtymän tyypillisimmät oireet ovat jatkuva tai alati uusiutuva uupumus, laaja-alainen tai vaeltava lihas- tai nivelsärky, unihäiriöt sekä kognitiiviset häiriöt[10]. Krooninen oireyhtymä rajoittaa merkittävästi potilaan mahdollisuutta osallistua työelämään, opintoihin, sosiaaliseen elämään ja harrastuksiin[11]. Suurella osalla väsymysoireyhtymäpotilaista esiintyy myös fibromyalgiaa[12].”

Aivo- ja selkäydinvammaiselle sähköshokkihoitoa, akuuteissakaan tajuttomuus- ja kipukouristuskohtauksissa päivystys ei hoida - OTSON STOORI

Otso lattialla makaamassa kipukouristuskohtauksen kourissa, kuntoutussairaalassa syksyllä 2014

KIRJOITUKSEN SISÄLLYSLUETTELO

Otson vammautuminen ja kunnon viimeaikainen romahtaminen

Otson pelastuskoira pelastanut jo siviilissäkin ihmishengen

Aivo- ja selkäydinvammaiselle 3 vuorokautta sähköshokkeja psykiatrisena tapauksena

Aivovamma vs psykiatriset diagnoosit

Huippuneurologi Olli Tenovuon lausunnot

Apuvälineiden saannin ongelmat

Esimerkkejä pääkaupunkiseudun julkisen terveydenhuollon suhtautumisesta

Avunhaku pääkaupunkiseudun ulkopuolelta

Kivunhoidon ongelmat

Potilaan näkökulma

OTSON VAMMAUTUMINEN JA KUNNON VIIMEAIKAINEN ROMAHTAMINEN

Otso on Nurmijärvellä pääkaupunkiseudulla asuva noin 45-vuotias mies, joka on ikänsä harrastanut urheilua ja toiminut fyysisesti ja henkisesti vaativissa pelastustehtävissä. Otso on iso ja raavas urheilullinen mies, hän on muun muassa aikanaan pystynyt maastavedosta nostamaan peräti 250 kg.

Tällä hetkellä tämä raavas mies on kuitenkin niin huonossa kunnossa, että pystyssä ollessaan hän pystyy monesti kävelemään vain 5-10 cm töpöttävillä askelilla. Tämä johtunee vain osittain taustalla olevista vakavista aivo-, aivorunko-, niska- ja selkäydinvammoista, jotka hän on saanut erilaisissa onnettomuuksissa. Muilta osiltaan tämä johtunee Otson oman epäilyksen mukaan selkäytimen puristustilasta, jota ei ole Otson toistuvista pyynnöistä huolimatta tutkittu.

Suurimman osan vuorokaudesta hän joutuu nykyään viettämään vuoteessa ja silloinkin kovat kivut, tajuttomuuskohtaukset ja kipukouristuskohtaukset ovat toistuvia. Lisäksi aivorunkovamman takia hänen vireystilan säätelynsä on vakavasti häiriintynyttä ja hän kärsii lähes täydellisestä nukkumattomuudesta. Unitutkimuksessa muutama vuosi sitten todettiin, ettei hän vaivu lainkaan syvään, virkistävään ja aivojenkin palautumisen mahdollistavaan REM-uneen ja uni on lähinnä epileptis-tyyppisten kipukramppikohtausten sävyttämää. Tilanne on siitä nyt vielä huomattavasti pahentunut ja nykyään hän saa unta vain muutamia minuutteja kerrallaan. Normaaliyöunista Otso ei ole voinut nauttia enää moneen vuoteen.

Pahin aivo- ja niskavamma syntyi 2002 tai 2003 Otson ajaman auton osuessa ratikkakiskojen kohdalla kaivantoon. Törmäys oli niin raju, että auto meni lunastukseen ja Otso sai niskan retkahdusvamman ja aivovamman. Näitä ei kuitenkaan aikanaan diagnosoitu. Otso oli myös ennen tätä onnettomuutta työtehtävissä lyönyt rajusti päänsä ja mennyt tajuttomaksi. Tajuttomuus on yleensä merkki aivovammasta. Myöhemmin 2008 Otso käveli puukäsityöluokassa reippaalla vauhdilla kypärä päässä matalalla ollutta ovenkarmia päin ja menetti taas tajunsa.

Vuonna 2008 sattuneen tajuttomuuden jälkeen Otsolla alkoivat tyypilliset vakavamman aivovamman oireet kuten huonomuistisuus, meteliherkkyys, oppimisvaikeudet jne. Vuosina 2010-11 Otso pystyi vielä välttävästi toimimaan golfkentän hoitajana, vaikka hänen toimintakykynsä oli jo vahvasti alentunut. Vuonna 2011 Otso kuitenkin joutui ketjukolariin, kun edellä olevista autoista yksi jarrutti äkillisesti. Tässä onnettomuudessa Otso löi pitkänä miehenä päänsä pahasti autonsa kattoon ja tilanne paheni.

Otso on nyt parin viime vuoden ajan saanut äkillisiä tajuttomuuskohtauksia, jolloin hän saattaa pudota suorilta jaloiltaan kävellessään maahan. Otso yrittää hoitaa koiraansa ja lenkittää sitä ja tyypillistä onkin, että monen kävelylenkin aikana naapurit herättelevät maasta tajutonta Otsoa. Otso saattaa myös erityisesti pystyssä ollessaan saada äkillisiä kipukramppikohtauksia, jolloin puhe puuroutuu ja hidastuu, ajattelu vaikeutuu entisestäänkin ja lihakset kramppaavat.

Otson ystävän Antti Karjalaisen mukaan vielä alkukesästä 2014 Otso pystyi varsin hyvin muun muassa leikittämään koiraansa ja kävelemään 20-30 minuutinkin lenkin koiransa kanssa, mutta viimeisen puolen vuoden aikana tilanne on radikaalisti pahentunut. Nyt Otso saattaa menettää tajuntansa jo 5-10 minuutin pituisella koiran pissatuslenkillä. Kirjeitä hän ei yleensä enää pysty avaamaan, koska sormet toimivat niin huonosti.

Otso on siis ollut jo pitkään hyvin huonossa kunnossa ja pyytänyt päästä tutkimuksiin asioiden selvittämiseksi ja saadakseen tutkimusten jälkeen asianmukaista hoitoa, mutta toistaiseksi se ei ole onnistunut. Hänen kotiseutunsa terveydenhoito ei ole asiaa hoitanut ja muutenkin Otson hoito on ollut vähäistä, vaikka hänen ystävänsä ovat sitä jo vuosia hänelle vaatineet ja yrittäneet järjestää. Suuri syy tähän saattavat olla psykiatriset diagnoosit, joita aivovammaa ymmärtämättömät lääkärit ovat aikaisemmin Otsolle asettaneet. Tähän ei ole auttanut edes se, että monet aivovamman tuntevat huippulääkärit ovat lausunnoissaan todenneet kyseessä olevan aivovamman eikä mielenterveyden ongelmien.

Otso yleensä käännytetään takaisin kotiin kotiseutunsa päivystyksistä, vaikka hänellä on mm. selviä halvausoireita. Otsoa vammaisuuteen liittyvissä sosiaalipalveluasioissa avustanut lakimies Terhi Toikkanen Kynnys r.y.:stä on ollut muutaman kerran mukana näillä päivystyskäynneillä ja sanoo, että vastaavassa tilanteessa kuka tahansa muu olisi otettu akuutisti päivystykseen hoitoon. Hän epäilee, että Otson vaikea aivovamma sekä potilastiedoissa näkyvät, virheellisesti aikanaan asetetut psykiatriset diagnoosit ovat ne syyt, miksi jopa halvausoireista kärsivä Otso kerta toisensa jälkeen käännytetään päivystyksestä. Tätä on tapahtunut niin Nurmijärvellä, Hyvinkäällä kuin Espoon Jorvissakin.

Tällä hetkellä Otso kärsii muun muassa seuraavista oireista:

tajuttomuuskohtaukset, epileptis-tyyppiset kipukramppikohtaukset, laaja-alaiset kovat kivut, katkokävely, tasapainohäiriöt, päänsärky, niskakivut, puheen puuroutuminen, ajoittainen puhekyvyttömyys, nieleminen vaikeaa ja kivuliasta, lihasspasmit eri puolilla vartaloa, nielemisvaikeudet, pidätyskykyongelmat, tajunnan tason lasku, voimattomuus, lihasvapina levossa, koordinaatio- ja motoriikkavaikeudet, puutumis- ja tunnottomuusoireet eri puolilla vartaloa, sähköiskumaiset säteilykivut kyljissä, hengitysvaikeudet kouristuskohtausten aikana.

Mukana on siis klassisia halvausoireita ja tällaista miestä EI SUOSTUTA OTTAMAAN PÄIVYSTYKSEEN SISÄÄN? Nämä eivät voine olla psykiatrisia oireita?

Video 1. Tajunnanmenetys- ja kipukouristuskohtauksen jälkeen kuntoutussairaalassa Otso töpöttelee takaisin huoneeseensa lyhyin askelin syksyllä 2014

Video 2. Otso makaa lattialla kuntoutussairaalassa kipukouristuskohtauksen aikana

Kuva. Neurologi Helena Huhmaren lausunto 12.10.2012

Kuva. Neurologi Helena Huhmareen lähete Ortoniin 31.10.2013

”… Oireisto tulkittu pitkään psykiatriseksi ja hoidettu jopa sähköshokein, mikä lienee pahentanut kaularankavammaa.

…”

Kuva. Fysiatri Kari Hurskaisen lausunto 29.7.2014, Hyvinkään sairaala

”Diagnoosi:

T91.8 Kaularangan retkahdusvamman jälkitila, ligamentum alaria nivelkapselivauriot C0-II

T90.5 Aivovamman jälkitila, vaikea-asteinen sentraalinen vestibulaarioireisto, krooninen unihäiriö ja selkäydinvamman jälkitilaan liittyvä laaja-alainen kipuoireisto”

OTSON PELASTUSKOIRA PELASTANUT JO SIVIILISSÄKIN IHMISHENGEN

Otso on toiminut pelastustehtävissä työkseen ja on kouluttanut itselleen lahjakkaan pelastusetsintäkoiran. Muutamia vuosia sitten, Otson ollessa vielä jonkinlaisessa kunnossa, Otso ja koira olivat uimarannan läheisyydessä lenkillä. Otso huomasi liian pitkälle rannasta uineen pienen tytön huutavan apua. Otso antoi koiralleen uimarannan pelastusrenkaan ja komensi pelastuskoiransa uimaan tytön luokse. Samalla hän huusi tytölle, että tarttuu pelastusrenkaaseen ja antaa koiran vetää hänet rantaan. Koira teki uskollisesti työtä käskettyä ja kuljetti väsyneen tytön rantaan.

AIVO- JA SELKÄYDINVAMMAISELLE 3 VUOROKAUTTA SÄHKÖSHOKKEJA PSYKIATRISENA TAPAUKSENA

Vuosia sitten Otsoa ”hoidettiin” psykiatrisena potilaana ja hänet vietiin Kellokosken sairaalaan kolmen vuorokauden ajaksi sähköshokkihoitoon. Kuten neurologi Helena Huhmar lausunnossaan edellä totesi, on tämä todennäköisesti pahentanut Otson kaularankavammaa.

Neurologi Olli Tenovuo, Helena Huhmar ja muutama muu aivovammaspesialisti ovat todenneet, ettei kyse ole psykiatrisista oireista. Tenovuo mm. toteaa, että Otsolle ”on asetettu runsaasti psykiatrisia diagnooseja jotka ovat virheellisiä kun hänen oireidensa syytä ei ole tiedetty tai ymmärretty.” Tästä huolimatta pääkaupunkiseudun sairaaloissa ja terveyskeskuksissa aikanaan tehdyt psykiatriset merkinnät ovat jääneet näkyviin, ja vaikeuttavat Otson hoidon saantia edelleen.

Hoitohenkilökunnalla on ollut tyypillisesti kolme asenneongelmaa Otson tapauksessa. Yleensä hänet on katsottu joko psykiatriseksi tapaukseksi tai alkoholistiksi kouristuskohtauksiin liittyvien tajunnanmenetysten, hoipertelun tai puheen puuroutumisen takia. Kolmantena asenneongelmana on Otson leimaaminen lääkeriippuvaiseksi hänen koviin kipuihinsa tarvitsemiensa opiaattipohjaisten kipulääkkeiden takia.

Näiden kokemustensa myötä – ja erityisesti Kellokosken traumaattisten tapahtumien eli sähköshokkihoitojen takia – Otso ei enää uskalla mennä lääkärille ilman saattajaa, joka osaa selittää hänen ongelmansa ja puolustaa häntä tarvittaessa. Otso saattaa kohtauksen saadessaan olla puhekyvytön, ajatus ei toimi, eikä hän pysty puolustamaan itseään.

Pelko ei ole turha, sillä Klaukkalan terveyskeskuksen tk-lääkäri Arja Kobylin kirjoitti kerran niin sanotun M1-lähetteen. Sillä potilas otetaan kolmeksi vuorokaudeksi psykiatriseen tutkimukseen, jonka perusteella päätetään mahdollisesta tahdonvastaisesta pakollisesta psykiatrisesta hoidosta. Otso oli kiihtynyt, koska taaskaan hänen kipujaan ja vaivojaan ei ole otettu todesta. Tällaisen kiihtymisen ja hermostumisen vuoksi lääkäri sitten kirjoittaa M1-lähetteen?

Tässä tilanteessa Otso luonnollisesti pakeni paikalta. Oheisesta Kelalle tarkoitetusta sairaankuljetuskuitista käy ilmi, että potilaasta oli tehty M1-lähete ja että potilas oli poistunut paikalta. Tämä siitä huolimatta, että lähetteeseen on myös kirjattu ylös Tenovuon lausuma siitä, ettei kyse ole psykiatrisesta potilaasta.

On hyvin surullista, että myös tämä edellä mainittu terveyskeskuslääkäri on toiminut niiden vanhojen psykiatristen diagnoosien perusteella ja ollut määräämässä Otsoa mahdolliseen pakkohoitoon, vaikka aivovammaspesialistien viesti Otson vammojen luonteesta on varmasti ollut hänenkin tiedossaan.

Nämä vastaavat kokemukset ovat toistuneet kerta toisensa jälkeen aina, kun Otso on yrittänyt hakea apua tai on joutunut turvautumaan päivystykseen pääkaupunkiseudulla. Näiden kokemusten perusteella Otso on tullut siihen tulokseen, ettei hänen ole mahdollista saada asiaankuuluvaa hoitoa pääkaupunkiseudulla. Samaan lopputulokseen ovat päätyneet monet Otson ystävistä, jotka ovat vuosia taistelleet hänen puolestaan. Tämän näkemyksen allekirjoittaa myös Otsoa vammaispalveluihin liittyvissä kysymyksissä avustava Kynnys ry:n lakimies Terhi Toikkanen.

Kuva. 4.8.2014 sairaankuljetuksesta tehty kuitti

AIVOVAMMA VS PSYKIATRISET DIAGNOOSIT

Esimerkkinä epikriisi viime kesältä pääkaupunkiseudulta, jossa jälleen kerran psykiatriset diagnoosit keikkuvat pääosissa. Samassa epikriisissa todetaan vähän myöhemmin, että ”mitään potilaan laajaa ja hankalaa oireistoa selittävää ei ole todettu”. Lääkärit eivät siis täälläkään ole ”hyväksyneet” aivo- ja kaularankavammaspesialistien jo vuosia sitten tekemiä diagnooseja aivo-, aivorunko-, selkäydin- ja kaularankavammoista. Kaikki oireet lasketaan ilmeisesti taaskin psykiatrisiksi?

Kuva. Epikriisi hoitojaksolta 10.-12.7. 2014

HUIPPUNEUROLOGI OLLI TENOVUON LAUSUNNOT

Kuva1 1-3. Tenovuon lausunto 18.6.2014

”Lähettävä lääkäri todennut huomattavan aivoperäisen oireiston, jossa keskeisiä erittäin suuret vireydensäätelyn häiriöt, oikealle kehittyvä ptoosi, tasapainovaikeudet, muistivaikeudet ja toiminnanohjauksen huomattavat vaikeudet sekä tunne-elämän latistuneisuus. Tutkittavalla myös toistuvasti hyponatremia, …

…

Saman vuoden kevät-kesällä 2008 suurienerginen peräänajokolari, jonka yhteydessä toimintakyvyn selkeä heikentyminen, uusi liikenneonnettomuus helmikuussa 2011. Viimeksi mainitun jälkeen tutkittavalla alkoi erittäin vaikea unihäiriö, jossa lähes täydellinen nukkumattomuus. Hoidettu masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön ja myös Münchhausen-diagnooseilla psykiatrisessa sairaalassa, vuonna 2010 saanut useita sähköshokkeja, joiden jälkeen tutkittavan puhekyky heikentyi, eksyy tutuissakin paikoissa, yleisesti tapahtui taantumista.

…

Psykiatristen diagnoosien takia tutkittavan asiat eivät ole HUS-piirissä edenneet, tutkittavan selkeästi elimellisiä oireita psykiatrisoitu ja tämän takia tutkittava lähetetty nyt tänne arvioon.”

...

Tutkittavalla on selvä aivo-orgaaninen varsin invalidisoiva oireisto ja lisäksi myös fyysisesti varsin invalidisoivat oireet, joista merkittävä osa mitä todennäköisimmin yläniskavammasta, mutta todennäköisesti selkärangan/selkäydinkanavan ongelmia myös alempaa. Edellä mainittuihin liittyen ongelmia liittyen uneen, näon käyttöön ja endokrinologisiin toimintoihin sekä autonomisen hermoston toimintoihin. Myös tajunnanhäiriökohtauksia, jotka liittyvät joko niskan vammaan tai aivoperäisiä.”

APUVÄLINEIDEN SAANNIN ONGELMAT

Otson tilanteesta on järjestetty muutamia yhteispalavereita Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentin johdolla. Otsoa avustaneen lakimiehen Terhi Toikkasen mukaan näissä palavereissa on ollut yleensä potilasta syyttävä ilmapiiri ja potilaaseen on suhtauduttu jopa halveksuvasti. Tätä ovat olleet todistamassa niin Terhi Toikkanen kuin monet Otson ystävät, jotka ovat yrittäneet siellä ajaa ystävänsä asiaa.

Terhi Toikkasen mukaan asenne on ollut sellainen, että jos potilas ei ole pystynyt johonkin sovittuun asiaan, on vedottu potilaan ”sitoutumattomuuteen” ja apu on katkaistu. Tämä on toistunut monen monituista kertaa. Esimerkkinä Terhi Toikkanen mainitsee tapauksen, jossa Otso ei ole pystynyt avaamaan kotinsa ovea kunnan lähettämälle kotikuntouttajalle maatessaan sisällä kipukouristuskohtauksen kourissa. Tällaisen kohtauksen aikana hän saattaa olla tajuton, ei pysty vastaamaan puhelimeen tai puhumaan. Tätä on sitten käytetty tekosyynä avun katkaisemiseen ja puhuttu potilaan ”sitoutumattomuudesta” hoitoon ja avun saantiin.

Otson olisi pitänyt myöskin viime kesänä saada kovempi niskakauluri nykyisen pehmeän sijaan, tietynlainen hänelle sopiva vuode, uniapnealaite ja henkilökohtainen avustaja. Näistä Nurmijärven sosiaalitoimi on järjestänyt vain petauspatjan ja Hyvinkään sairaalasta on annettu cpap-laite, jota Otso ei ilman apua pysty käyttämään, koska remmien kiinnityksen edellyttämä motoriikka puuttuu. Otso viruu siis kotona ilman minkäänlaista apua, yksin, vakavasti vammaisena yrittäen pitää koirastaan huolta, vaikkei pysty edes itsestään pitämään huolta ja Nurmijärven kunnan sosiaali- ja terveysjohtaja Erja Pentti vetoaa potilaan ”sitoutumattomuuteen”?

Hyvinkään sairaalan fysiatrin suosittelemien apuvälineiden järjestäminen on siirretty apuvälinelainaamosta Nurmijärven terveyskeskuksen kuntoutustyöryhmän hoitoon. Apuvälineiden saamisen lisäedellytykseksi on kunnan taholta esitetty kotikäyntiä. Asia ei ole edennyt. Lakimies Terhi Toikkasen mukaan uuden kaulurin saaminen on kaatunut siihen, että jo apuvälinetoimittaja on edellyttänyt, että kaulurin sovitusta varten potilas tarvitsee mukaansa saattajan tai kaksi, koska ei pysty itse kunnolla liikkumaan ja saa usein tajuttomuuskohtauksia. Otson kiireellisen hoidon, avun ja avustajan tarve on tuotu päättäjien tietoon, silti tarvittaviin toimenpiteisiin ei ole ryhdytty. Kuntoutustyöryhmäkin vetäytyy byrokratian taakse suojaan, eikä hoida velvollisuuksiaan. Terhi Toikkasen kyselyihin asioiden etenemisestä vastaillaan myös hyvin nihkeästi.

Lakimies Terhi Toikkanen Kynnys ry:stä on viimeksi elokuussa muistuttanut kunnan vastuista ja järjestämisvelvollisuudesta sähköpostitse Nurmijärven sosiaali- ja terveysjohtajaa seuraavasti:

”Kunta on velvollinen järjestämään asukkailleen ne palvelut ja tukitoimet, joihin henkilöllä sosiaalihuollon asiakkaana, potilaana sekä kuntalaisena on oikeus. Kunnan järjestämisvelvollisuus ei rajaudu myönteisen päätöksen tekemiseen, vaan palvelut ja tukitoimet on konkreettisesti laitettava kuntoon.

Järjestönä emme voi hoitaa asiakkaan jokaisen palvelun jokaista yksityiskohtaa kunnan puolesta.

Olemme huolissamme Otson tilasta ja siitä, että ilman riittäviä palveluja, hän voi menehtyä.”

Sosiaali- ja terveysjohtajaa on siis viimeksi kesällä muistutettu siitä, että kunnan on ”konkreettisesti laitettava” tukitoimet kuntoon, pelkkä myönteisen päätöksen tekeminen ei riitä. Lisäksi on esitetty huoli vaikeasti vammaisen potilaan menehtymisestä. Näistä toistuvista vetoomuksista ja muistutuksista huolimatta mitään ei tapahdu. Vaikeasti vammautunutta potilasta ei hoideta tai tutkita, hänelle ei järjestetä henkilökohtaista avustajaa tai hänen tarvitsemiaan hänelle lääkärin suosittelemia apuvälineitä vaan potilas joutuu yksin ”kitumaan kotona”.

Lakimies Terhi Toikkanen kutsuu tätä prosessia ”elävältä kiduttamiseksi”. Tällaiselle toiminnalle löytyy muitakin kuvaavia sanoja ja ilmaisuja. Yksi on ”heitteillejättö”. Toinen on ”potilaan oikeuksien polkeminen”. Ja niin edelleen. Mitäköhän pitää tapahtua, että tässä tilanteessa ryhdytään todella toimeen ja unohdetaan tekosyyt ja selittelyt?

ESIMERKKEJÄ PÄÄKAUPUNKISEUDUN JULKISEN TERVEYDENHUOLLON SUHTAUTUMISESTA

KLAUKKALAN TERVEYSKESKUS, SYKSY 2014. Otso on 5.9.2014 viety tajuttomana ja kouristelevana Nurmijärven kunnan Klaukkalan terveyskeskukseen. Tk-lääkäri on sanonut, että potilas tarvitsee ensimmäiseksi huumevieroitusta. Ilmeisesti potilastietojärjestelmään on tällainen tieto kirjattu. Tk-lääkäri on vaihtoehdoiksi tällöin tarjonnut potilaan lähettämistä Tampereen huumevieroitusyksikköön tai Järvenpään sosiaalisairaalaan huumevieroitukseen. Muuta apua ei potilaalle ole tarjottu, vaan lähetetty kotiin.

Miksi lääkärit kuvittelevat, että kovista kivuista kärsivän ihmisen voi kipulääkkeistä vierottaa – eli lopettaa kipulääkkeiden käytön – ennen kuin hänen kipunsa on hoidettu pois? Maalaisjärki sanoo, että ensin pitäisi potilaan kivut hoitaa siedettävälle tasolle ennen kuin on mitenkään edes mahdollista vähentää kipulääkitystä?

HYVINKÄÄN SAIRAALAN PÄIVYSTYS, SYKSY 2014. Otsolla oli ollut taas halvausoireita ja  vastaavia ja hänet oli viety päivystykseen. Lääkäri tutkinut päällisin puolin ja todennut, että ”ei akuuttia, joten ei oteta sisälle päivystykseen”. Lääkäri oli viitannut tässä yhteydessä vielä ”psyykkisiin oireisiin”, minkä oli kuullut myös mukana ollut saattaja. Tässä tilanteessa Otso itse oli maannut lattialla, kun ei ollut pystynyt olemaan pystyssä. Liikuntakyvytön, maassa makaava mies oli siis käännytetty päivystyksestä ja lähetetty kotiin. Otso oli lattialla maaten odottanut kyytiä, joka oli kuljettanut hänet kotiinsa.

JORVIN PÄIVYSTYS. Otso oli ollut koirailuystäviensä ja muutaman koiran kanssa Espoossa ja oli kesken kaiken taas saanut kipukouristuskohtauksen. Paikalle oli hälytetty ambulanssi. Ambulanssissa ensiapumiehet olivat mitanneet selviä sydänoireita ja Otso oli kuljetettu Jorvin päivystykseen Espoossa. Päivystyksessä lääkäri ei kuitenkaan ollut välittänyt ambulanssimiehistön mittaamista selvistä akuuteista sydänoireista, vaan oli todennut ettei ole akuutti tapaus eikä Otsoa otettu sisälle päivystykseen. Otson ystävät epäilevät, että tähänkin päätökseen vaikutti taas potilaan tietoihin kirjatut psykiatriset diagnoosit.

AVUNHAKU PÄÄKAUPUNKISEUDUN ULKOPUOLELTA

Koska Otso ei saa apua pääkaupunkiseudulta, on hän joutunut hakemaan sitä kauempaa. Eniten häntä on auttanut neurologi Olli Tenovuo Turun Yliopistollisesta Keskussairaalasta. Olli Tenovuo on huippuluokan osaaja juuri tällaisissa tapauksissa, hän on sekä neurologian että neurotraumatologian dosentti. Lisäksi hänellä on kuntoutuksen ja kivunhoidon erityispätevyys ja hän vastaa ylilääkärinä TYKS:in Kuntoutuksen ja aivovammojen hoidon vastuualueesta.

Olli Tenovuo järjesti Otsolle syksyllä 2014 hoito-/kuntoutusjakson Paimion sairaalassa. Siellä ei kuitenkaan ollut tutkimusmahdollisuuksia, koska kyseinen vuodeosasto on vain kuntoutusta varten ja siihen Otso oli liian heikossa kunnossa. Tämän sairaalajakson aikana Olli Tenovuo vieraili Otsoa katsomassa ja totesi Otson olevan siinä kunnossa, että hänet olisi pitänyt leikata välittömästi seuraavalla viikolla. Tätä hänen suositustaan ei pääkaupunkiseudulla ole kuitenkaan otettu huomioon, eikä Otsoa ole edes tutkittu ja kuvattu mahdollisen leikkaushoidon mahdollistamiseksi. Tenovuon vieraillessa Otso sai vielä kipukouristuskohtauksen, jolloin hänen puheensa alkoi taas sammaltaa ja kädet alkoivat sätkiä ja krampata.

Joulukuun alussa Terhi Toikkanen ja Otso ovat taas esittäneet Olli Tenovuolle avunpyynnön, koska asiat eivät ole taaskaan pääkaupunkiseudulla edenneet. Tenovuon ongelma on se, että ainoa vuodeosasto mistä hän vastaa ja minkä suhteen hän voi yksin tehdä päätöksiä, on Paimion sairaalassa. Siellä ei ole minkäänlaisia tutkimuslaitteita ja -mahdollisuuksia ja muitakin sairaalatasoisia tukipalveluita ollaan ajamassa alas. Byrokratiamuurit vaikeuttavat siis tässäkin Otson hoitoonpääsyä. Tenovuo on kuitenkin luvannut pikaisesti selvittää, josko TYKSin kantasairaalan neurokirurgit suostuivat ottamaan Otson osastolle tutkittavaksi. Tämä on siis tällä hetkellä Otson viimeinen toivo, koska hänen omalla asuinalueellaan häntä ei tutkita eikä hänen vaivojaan oteta vakavasti.

Näin Otso kuvaa tilannettaan ja oireitaan Olli Tenovuolle sähköpostitse lähettämässään avunpyynnössä:

”Pyydän ystävällisesti pääsyä Tyksiin hoitoon ja tutkimuksiin ja mahdolliseen neurokirurgiseen arvioon ja toivottavasti leikkaukseen.

Syynä jatkuva sietämätön kipu kaulasta edeten molemmissa käsissä hartiasta olkavarteen, käsivarteen ja kaikkiin sormiin, sekä torson alueelle ja jalkoihin.Lihasheikkous on edennyt molempiin olka- ja kyynärvarsiin, hartioihin, rintakehän kylkivälilihaksiin sekä sormiin pysyvästi ja etenevästi.

Jalkojen ulkoreidet, pakarat, sekä pohkeet ovat pääosiltaan tunnottomia aina varpaisiin asti ja kärsin lihasheikkoudesta, sekä kömpelyydestä ja voimattomuudesta, joka korostuu liikkeessä ja nyt myös levossa monen viikon ajan. Voin olla pystyasennossa yhtäjaksoisesti parikymmentä minuuttia.

Ensin alkoi voiman vähentyminen molemmista ojentajalihaksista ja nyt pikkuhiljaa hauiksisistakin. Eri lihasryhmiin ja lihaksiin tulee vielä sähköiskuja satunnaisesti ja lihakset menevät kramppiin, vailla ulkoista tekijää tai liikkumisen vuoksi.

Pari viikkoa sitten tapahtuneen kaularangan niksauttelun jälkeen on ranteiden ja sormien voima olematon ja oireet ovat edeneet rintalihaksiin ja torsoon, palleaan ja Hyvinkään sairaalan lääkäri, sekä terveyskeskuslääkäri totesivat kyynärvarren lihaksien heijasteiden kadonneen. Hoitokeinoksi esitettiin terveyskeskuksen vuodeosastoa.

Sietämätön kipu ja kolmen raajan jatkuva puutuminen estää nukkumisen.”

KIVUNHOIDON ONGELMAT

Otsoa ei varsinaisesti hoideta ja hän tarvitsee vähintäänkin kipulääkitystä lieventääkseen sietämättömän kovia kipujaan. Näitä kohtuullisen lieviä opiaattipohjaisia kipulääkkeitä hän joutuu kuitenkin kerta toisensa jälkeen anelemaan, koska häneen suhtaudutaan kuin huumausaineriippuvaiseen.

Vastaavanlaisia vammoja auto-onnettomuuksissa saaneilla on monesti erittäin kovat kivut ja heidän kipulääkityksensä saattaa olla voimakkaampaa kuin perussyöpäpotilaalla. Otson käyttämä kipulääkitys on näihin edellä mainittuihin kipupotilaisiin verrattuna varsin lievää. Siitä huolimatta Otson on ajoittain hyvin vaikea saada edes näitä kipulääkkeitä ja hänet on leimattu huumausaineriippuvaiseksi.

Tällaista toimintaa on mahdotonta ymmärtää. Vahvasti kipuilevan näin vakavista vammoista kärsivän ihmisen kipuja tulisi ehdottomasti kunnolla kipulääkitä ja yrittää samalla hoitaa potilasta mahdollisimman kivuttomaksi. Vasta kun kivut olisi saatu jollain muulla keinolla hoidettua siedettävälle tasolle, voidaan harkita kipulääkkeiden vähentämistä, jos se todella on tarpeellista. On kuitenkin täysin käsittämätöntä, että tällaisista sietämättömän voimakkaista kivuista kärsivän potilaan kipuja hyvin vastahakoisesti suostutaan kipulääkitsemään ja samaan aikaan potilasta ei todellisuudessa edes yritetä pääkaupunkiseudun terveydenhuollon toimesta tutkia, hoitaa ja kuntouttaa.

Miten tällaista voi tapahtua 2010-luvun Suomessa? Missä vika?

POTILAAN NÄKÖKULMA

Potilaan näkökulmaan voi parhaiten tutustua miettimällä, miltä sinusta tuntuisi, jos olisit samalla tavalla vaikeasti vammautunut, avuton ja puolustuskyvytön? Ja kipujasi ja vaivojasi ei otettaisi tosissaan, vaikka miten huonossa kunnossa yrität hakea apua? Kipujakaan ei kunnolla suostuta lääkitsemään, vaan jatkuvasti vaaditaan kipulääkkeistä vierottautumista huumevieroitusklinikalla ja joudut jatkuvasti anelemaan kipulääkitystä? Lisäksi koko ajan ilmassa leijuu psykiatrisen pakkohoidon pelko, vaikkei ongelma ole psykiatrinen? Ja jos sinut määrättäisiin tahdonvastaiseen psykiatriseen hoitoon suljettuun psykiatriseen sairaalaan, avunsaantisi aivo-, aivorunko-, selkäydin- ja niskavammoihin olisi sen jälkeen käytännössä lopullisesti estetty?

Miten mitään tällaista voi tapahtua nykyajan Suomessa? Jotain täytyy olla pahasti vialla, että tällainen on edes mahdollista. Kaiken huipuksi tämä on jatkunut jo vuosien ja vuosien ajan, eikä vakavasti vammautunut potilas saa vieläkään apua? Näinkö asiat hoidetaan hyvinvointivaltiossa?

JÄLKIPUHE

Pyysimme Otsoa tänään sunnuntaina lukemaan tämän kirjoituksen tekstin ja antamaan siihen kommenttinsa. Vastaukseksi Otsolta tuli tekstiviesti, jossa hän toteaa että ”mulla on ollut nyt perjantaista jatkuva kohtaus päällä. En pysty puhumaan enkä lukee tai mitään muutakaan.”

Otso makaa siis nyt yksin kotona puhe- ja liikuntakyvyttömänä. Hän on lähettänyt Terhi Toikkaselle useita avunpyyntöjä ja Terhi yrittää järjestää Otsolle kyytiä Turkuun TYKSin päivystykseen. Pääkaupunkiseudun päivystyksiin Otsoa on turha viedä, koska hänet käännytetään sieltä pois. 

Tilanne on kriittinen ja julkaisemme tämän kirjoituksen pikavauhtia keskeneräisenä, jotta hänelle saataisiin pikaisesti apua ja hänen tilanteensa kiireellisyys ymmärrettäisiin. Toivomme, että tämän tapauksen julkistaminen aiheuttaisi sen, että Otso saisi pikaisesti tarvitsemaansa apua.