Kun lääkärikin uskaltaa olla ihminen! – RUUSUJA TERVEYDENHUOLLOLLE

Olen viime kesästä lähtien pitänyt sisustusblogini suljettuna ja viettänyt muutenkin hiljaisempaa elämää viimeaikaisten rajujen terveyshuolieni takia. Sen jälkeen olen saanut paljon sähköpostia, minut on pysäytetty kadulla, sosiaalisessa mediassa on otettu yhteyttä ja kyselty mitä kuuluu? Kuinka olen voinut ja miltä elämä näyttää tänä päivänä? Haluan kirjoittaa teille lukijat nyt pienen väläyksen millaisia asioita olen sen jälkeen saanut kohdata. Moni muistaakin viime kevään taistelut terveydentilastani? Jos vastasit kyllä, niin lue tarinani alla.

Jokainen ihminen joutuu elämänsä aikana aina silloin tällöin kohtaamaan lääkärin. Ja jokaisella on varmasti jonkinlainen mielipide siitä, millainen on hyvä lääkäri. Olenkin tässä miettinyt, että mikä tekee lääkäristä hyvän ja empaattisen? Tämän syksyn aikana olen kaksi kertaa törmännyt Mikkelin keskussairaalassa hyvään ja empaattiseen lääkäriin. Täytyy sanoa, että siitä jää kyllä aina harvinaisen hyvä mieli!

Terveyshuoliani ja huonojakin kokemuksiani julkisesta terveydenhuollosta on tässäkin blogissa jo muutamaan kertaan käsitelty ja kun marraskuun alussa menin ensimmäistä kertaa pitkään aikaan Mikkelin kipupoliklinikalle tutun kipulääkärini vastaanotolle, astuin sisään vähän sekavin tuntein. Arvasin, että blogista kokemuksiani on todennäköisesti täälläkin ehditty lukea ja niinpä minua jännitti ja hiukan pelottikin kipulääkärini suhtautuminen kaiken julkisuuden jälkeen. Kuinka hän suhtautuu minuun, saanko apua, kuunnellaanko minua?

Astuessani sisään vastaanottohuoneeseen vastassa oli kipusairaanhoitajan lempeä katse ja kipulääkärin empaattinen olemus. Keskusteltuamme kevään tapahtumista, sanoi kipulääkärikin, että paljon on tapahtunut. Kyllä toden teolla onkin, toivun edelleen kaularankaleikkauksesta ja parantelen vammojani. Olen käynyt myös neurologilla ja neuropsykologisissa testeissä Yliopistosairaalassa päävamman osalta. Diagnoosiksi tuli aivovamma vielä kaikkien muiden diagnoosien perään. Sehän oli jo keväällä tiedossa, nyt se vain on leimattu papereihin virallisestikin.

Keskusteltuani pitkään lääkärin kanssa, tunsin kuinka hänen empaattisuutensa välittyi minulle asti. Oli aivan kuin hän halaisi minua ja sanoisi, että kaikki järjestyy, me hoidamme sinua kyllä! Lääkärin aito välittäminen ja kuunteleminen sai minut herkistymään. Tunnen olevani etuoikeutettu kohdatessani lääkärin, jonka huomio kiinnittyy täysin potilaaseen.

Lääkärin yksi hyvin tärkeä ominaisuus on kyky kohdata aidosti ihminen ja käyttäytyäkin sen mukaisesti. Ei se vaadi kovinkaan suuria taitoja, se vaatii vain taitoa olla ihminen. Tällainen kiireetön lääkäri-potilas -suhde parantaa ehdottomasti potilaan luottamusta lääkäriin hoitosuhteessa ja antaa uskoa tulevaan, sekä kyllä sillä on jonkinlainen parantava vaikutus henkisestikin.

Toinen vastaava hieno kokemus minulla oli aiemmin syksyllä jouduttuani MKS:n päivystykseen 13.10 aivokalvontulehdusepäilyksen vuoksi. Kohtasin päivystyksessä niin hoitajan kuin lääkärin, joilla ei ollut kiire ja jotka todella välittivät aidosti ja olivat perehtyneet potilaan asioihin jo etukäteen. Tunsin empaattisen ja välittävän ilmapiirin olevan vahvasti läsnä.

Haluan nyt sydämestäni kiittää ja lähettää ruusuja MKS:n kipupoliklinikalle ja MKS:n päivystyksen henkilökunnalle sekä KYS:in neurokeskukseen. Olette antaneet minulle toivoa paremmasta huomisesta! Hoitoni jatkuvat edelleen ja nyt onkin ensimmäistä kertaa toivoa päästä kuntoutukseen, ihan oikeaan kuntoutukseen ammattilaisten hoiviin. Pitäkää peukkuja!

Mahdollisten hoitovirheiden tapauksessa mielestäni tärkeämpää kuin tuijottaa itse sitä virhettä on miettiä miksi virhe on tapahtunut ja miten vastaavan voisi jatkossa estää? Kohtalokkaat virheet voivat jättää potilaalle elinikäisiä vammoja, mutta tärkeää potilaan niin henkisen kuin fyysisen toipumisen kannalta olisi kuitenkin olla katkeroitumatta ja selvittää miksi virhe on tapahtunut. Se on mielestäni tärkeä edellytys sille, että potilas voi jättää asian taakseen ja jatkaa eteenpäin.