Törmäsin sattumalta eläkevakuutusyhtiö Ilmarisen korniin blogiin "Parempaa elämää, olkaa hyvä" ja siinä ylilääkäri Seppo Kettusen suorastaan ällöttävän tekopyhään kirjoitukseen "Mihin vakuutuslääkäriä tarvitaan?" Juttu on julkaistu jo tammikuussa, mutta kun nyt sen huomasin, kommentoin sitä nyt.
Kettunen kirjoittaa näin: "Aivan erityinen hienous suomalaisessa työkyvyttömyyseläkkeessä on, että sairastunut saa lähes saman eläkkeen kun 63-vuotiaana vanhuuseläkkeellä tulisi saamaan – riippumatta siitä, kuinka paljon eläkettä on "oikeasti" ehtinyt kerryttämään. Puuttuvan osuuden eläkerahoista maksamme nimittäin yhdessä."
No, onhan se hyvä, että työikäisenä sairastunut ihminen saa sen verran eläkettä, että voi tulla sillä toimeen. En oikein osaa pitää erityisenä hienoutena sitä, että esim. opiskeluaikana pysyvästi vammautuneen työkyvyttömyyseläke ei ole pyöreä nolla, kun kyse on yksinkertaisesti perustuslain takaamasta oikeudesta toimeentuloon.
Kettunen jatkaa: "Työkyvyttömyyseläkkeen maksajat tuskin haluaisivat, että jokainen lieväänkin sairauteen sairastunut voisi halutessaan siirtyä eläkkeelle. Esimerkiksi jos kaikki krooniseen nuhaan sairastuneet voisivat jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle, tulisi sellainen kaikille kalliiksi. Eikä se olisi edes tarpeellista. Eläkejärjestelmän toimivuuden kannalta on siis vedettävä raja lievien ja vakavien sairauksien välille."
Tässä mennään jo pahasti metsään. Ensinnäkin, ihmiset eivät lähtökohtaisesti halua jäädä työkyvyttömyyseläkkeelle. Oletteko koskaan lukeneet haastattelua, jossa ihmisiltä kysyttiin elämän tärkeimpiä asioita, ja joku ei maininnut terveyttä? Minä en ole koskaan kuullut kenestäkään, joka olisi halunnut olla työkyvytön. Ihan kaikki haluavat olla terveitä ja tehdä töitä.
Se, että Kettunen ei keksi järjellisempää esimerkkiä kuin kroonisen nuhan, kuvaa, kuinka hataralla pohjalla argumentointi on. Jos sinulla olisi ärsyttävä, mutta lievä krooninen nuha, tulisiko mieleesi sen takia hakea työkyvyttömyyseläkettä? Esimerkki on täysin älytön jo senkin takia, että työkyvyttömyyseläkettä voi hakea vasta, kun on ollut saman sairauden takia sairauspäivärahalla sen maksimiajan, eli 270-300 päivää. Tämä tarkoittaa, työkyvyttömyyseläkettä ei voi edes hakea, ellei sairaus ole niin vakava, että henkilö on ollut vähintään vuoden estynyt tekemästä työtään sairauden takia. Joka tapauksessa sairauspäivärahan jälkeen haetaan aina ensin määräaikaista työkyvyttömyyseläkettä eli kuntoutustukea, jonka tarkoitus on turvata sairaan toimeentulo kuntouttavien toimenpiteiden aikana, jotta paluu työelämään olisi mahdollinen. Työkyvyttömyyseläkettä ei ole edes mahdollista hakea sellaisissa lievissä sairauksissa kuin krooninen nuha.
Työkyvyttömyyseläkkeen hakeminen ei myöskään ole mitenkään helppoa. Olen korkeakoulutettu, kielellisesti lahjakas ihminen ja olen käsitellyt työkseni hankalia byrokraattisia tekstejä. Silti tarvitsin sosiaalityöntekijän apua saadakseni täytettyä hakemuksen oikein. Työkyvyttömyyseläkettä ei kukaan hae huvikseen.
"Lievästi sairaan pitääkin meidän järjestelmässämme sinnitellä työelämässä, jotta yhteinen eläkesysteemi ja kansantalous toimivat."
Kansantalouden toimivuus on painavalta kuulostava argumentti. Todellisuudessa kuitenkin ihminen, joka on sen verran lievästi sairas, että pystyy palaamaan työelämään, on tehnyt sen jo, eikä hakenut työkyvyttömyyseläkettä. Sen sijaan ihminen, jonka eläkevakuutusyhtiö on leimannut "lievästi sairaaksi", mutta joka oikeasti on työkyvytön, ei voi palata töihin, vaan siirtyy sairaiden tilastosta työttömien tilastoon. Tämä ei lisää työllisyyttä eikä paranna kansantaloutta. Usein tällainen pitkään työttömänä ollut sairas pakotetaan erilaisiin työkokeiluihin ja kurssituksiin, jotka heikentävät terveydentilaa entisestään. Pahimmillaan vakavasti sairaalta saatetaan katkaista työttömyyskorvaus, koska hän ei ole kyennyt osallistumaan pakollisiin työllistämisjaksoihin, ja hän putoaa toimeentulotuelle.
"Sairausperusteisen työkyvyttömyyseläkkeen myöntämisen ja hylkäämisen rajan määrittämiseen luontevin mittatikku on lääketiede. Palataanpa askel taaksepäin. Jos sairastumme, saamme apua ja hoitoa terveydenhuollosta. Lääkärit määrittävät sairauden, hoidon ja ovat mukana hoitoprosessissa niin kauan kun tarvitaan. Hyvin toimivassa terveydenhuoltojärjestelmässä sama lääkäri vastaa hoidosta alusta loppuun saakka."
Lääketiede on tosiaan paras mittatikku, joka meillä on käytettävissä. Se ei kuitenkaan ole täydellinen eikä kaikkitietävä mittari. Huimasta edistyksestään huolimatta lääketiede ei tunne ihmisen fysiologiaa täysin eikä siksi osaa selittää kaikkia sen toiminnan häiriöitä. Kettunen esittää, että "lääkärit määrittävät sairauden, hoidon" ikään kuin tämä olisi aivan yksinkertaista ja yksiselitteistä. Todellisuudessa ihminen voi olla sairas, mutta lääkärit eivät tiedä, mistä oireet johtuvat. Tällöin vakuutuslääkäri katsoo, että ihminen on terve, oireista ja toimintakyvystä välittämättä. Tässä samalla Kettunen tulee todenneeksi, että suomalainen terveydenhuoltojärjestelmä ei todellakaan toimi hyvin. Potilas on onnekas, jos pääsee kaksi kertaa peräkkäin samalle lääkärille.
"Jos sairauden oireet eivät taltu eikä potilas voi palata työelämään, hän hakee hoitavan lääkärin kirjoittamalla lausunnolla työkyvyttömyyseläkettä. Tässä kohdassa mukaan otetaan toinenkin lääkäri – vakuutuslääkäri."
Nyt Kettunen jo itsekin ottaa lähtötilanteeksi sen, että työkyvyttömyyseläkettä haetaan vain silloin, kun potilas ei voi palata työelämään. Minulle jää mysteeriksi, miten vakuutuslääkärin tekemä hylkäys sitten taltuttaa sairauden oireet ja tekee potilaasta taas työkykyisen.
Seuraavaksi tulee Kettusen paksuin valhe:
"Vakuutuslääkäri työskentelee eläkeyhtiössä. Vastuu ja valta ovat erottamaton pari: eläkeyhtiön on maksettava sairauden vakavuuteen perustuen työkyvyttömyyseläke ja tehtävä ratkaisu maksamisesta mahdollisimman tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti lääketieteellisiin seikkoihin nojautuen. Suomalaisessa sosiaaliturvajärjestelmässä sairausperusteisten etuuksien kohdalla on ajateltu, että lääketiede on objektiivinen ja tasapuolisin mitta. Vaikka eläkeyhtiön hylkäävät päätökset voi viedä ratkaistavaksi eläkeyhtiön yläpuolelle valitusasteisiin, nojaa järjestelmä kuitenkin vahvasti eläkeyhtiön vakuutuslääkäreiden luotettavuuteen."
Olen samaa mieltä, että vastuun ja vallan pitäisi olla erottamaton pari. Nykyisessä järjestelmässä vastuu ja valta on nimenomaan erotettu toisistaan. Vakuutuslääkärillä on valta tehdä päätös sairaan ja työkyvyttömän ihmisen toimeentulon turvaamisesta, joko hyväksyä työkyvyttömyyseläkehakemus tai hylätä se. Vakuutuslääkärin ei sen sijaan tarvitse ottaa vastuuta potilaan hoidosta, kuntoutusmahdollisuuksista tai toimeentulosta, kun tämä on eläkepäätöksen hylkämisen jälkeen edelleen työkyvytön. Täysi valta jättää työkyvytön ihminen ilman toimeentuloa ei tuo mukanaan mitään vastuuta tämän päätöksen seurauksista.
Se, että lääketiede olisi objektiivista, on käsittämätön harhakuvitelma. Kipu on varmasti yleisin eri sairauksissa ilmenevä oire ja suurin toimintakyvyttömyyttä aiheuttava tekijä. Silti kivulle ei ole olemassa minkäänlaista lääketieteellistä mittaria, vaan se on aina täysin subjektiivinen kokemus. Suomen sairausvakuutuslaki ei mitenkään ota huomioon sitä tosiasiaa, että lääketiede ei osaa selittää kaikkia sairauksia, ja siksi on olemassa ihmisiä, joiden sairautta ei pystytä objektiivisesti todistamaan. Vakuutusyhtiöt tietysti käyttävät tätä tyytyväisinä hyväkseen. Ne toimivat periaatteella: Jos ei pystytä todistamaan, että kyse on jostakin lääketieteen hyvin tuntemasta sairaudesta, jolle on löydetty selkeät biometriset testit, on ihminen terve. Todellisilla oireilla ja toimintakyvyllä ei ole eläkepäätöstä tehtäessä mitään merkitystä. Ja tällaiseen järjestelmään sitten pitäisi Kettusen mielestä luottaa.
Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikon asettama työryhmä julkaisi tammikuussa viisi keskeistä toimenpide-ehdotusta ja neljä pienempää kehittämisehdotusta vakuutuslääkärijärjestelmän läpinäkyvyyden ja luottamuksen parantamiseksi. Eläke- ja vakuutusyhtiöiden tehtäväksi annettiin sisällyttää päätösten perusteluihin kuvaus lääketieteellisistä syistä, joiden vuoksi eläke on evätty.
Kettunen tulee paljastaneeksi seuraavassa kommentissaan, että lääketieteellisiä perusteluja ei yleensä ole:
"Toteutus ei ole aivan yksinkertainen, koska eläke hylätään silloin, kun sairausoireet ovat lievät ja vakavat oireet puuttuvat. Faktoihin pohjautuvassa hylkäyspäätöksessä pitäisi kuvata oireita ja löydöksiä, joita ei ole, eikä potilaalla ja eläkkeen hakijalla ole niistä omakohtaista kokemusta. Tässä viiltävässä epäjatkuvuuskohdassa ovat vastakkain lääketieteelliset objektiiviset mittaustulokset ja etuudenhakijana olevan potilaan tunne sairaudestaan ja huoli omasta tilanteestaan."
Eläkettä ei oikeasti hylätä silloin, kun oireet ovat lievät, koska silloin eläkettä ei ole edes haettu. Todellisuudessa eläke hylätään silloin, kun vakuutuslääkäri katsoo, että oireita voidaan pitää lievinä, vaikka potilas ja hoitava lääkäri todistavat toisin. Vakuutuslääkärin arvio voi olla täysin ristiriidassa potilaan kokemien oireiden ja häntä hoitaneen lääkärin kertomuksen kanssa, eikä tätä ole tarvinnut aiemmin mitenkään perustella. Nyt Kettunen siis toteaa, että lääketieteellisten perustelujen antaminen hylkäykselle on vaikeaa, koska faktoihin pohjautuvia löydöksiä ei ole. No shit, Sherlock. Vakuutuslääkärillä ei tietenkään voi olla mitään faktaa, jolla voisi perustella, että potilas ja häntä hoitava lääkäri valehtevat oireita kuvatessaan, koska vakuutuslääkäri ei ole koskaan tavannut, saati tutkinut potilasta.
Sitten Kettunen sekoittaa toisiinsa sairauden ja työkykyisyyden. On vakavia sarauksia, joiden oireet ovat niin lievät, että ihminen pysyy koko ajan työkykyisenä. Esimerkiksi jotkut syövät havaitaan ainoastaan jonkinlaisena kyhmynä iholla, eikä potilas missään vaiheessa hoitoa koe sellaisia sairauden oireita, jotka tekisivät hänestä työkyvyttömän. Toisaalta on sairaksia, jotka voivat viedä kantajansa toimintakyvyn täysin, vaikka sairauden syytä ei tunneta ja sitä ei siksi osata parantaa. Tällaisia ovat mm. myalginen enkefalomyeliitti eli krooninen väsymysoireyhtymä, jotkin reumasairaudet ja psyykkiset sairaudet. Lääketieteelliset "objektiiviset mittaustulokset" kertovat ainoastaan niistä sairauksista, joita ylipäänsä osataan mitata. Esimerkiksi masennukseen objektiivista mittaria ei ole, ja vakuutuslääkärin onkin helppo katsoa, että kaikki masennus on "lievää", ellei taustalla ole jotain hyvin konkreettista todistusaineistoa, kuten itsemurhayrityksiä. Minkäänlaista ennaltaehkäisyä ei katsota tarpeelliseksi, vaikka voisi kuvitella, että kansantaloudellisesti olisi järkevämpää kuntouttaa masentunut työkykyiseksi siinä vaiheessa, kun sairaus on lievä, eikä antaa sairauden kehittyä itsetuhoisuuteen asti.
"Järjen ja tunteen kohdatessa tunne aina voittaa ihmisen mielen sopukoissa. Tällaisen tilanteen yli voi kannatella vain luottamus siihen, että vakuutuslaitos on tehnyt perustellun päätöksen."
Tämä oli jo aivan käsittämätöntä liibalaabaa. Kipu, uupumus, huimaus, kognitiiviset häiriöt, ahdistus ynnä muut mittarittomat sairauden oireet eivät ole "tunteita" siinä mielessä, että ne voisi jotenkin järjellä kumota. Rationaalinen ajattelu ei toimi kipulääkkeenä, eikä luottamus vakuutuslaitoksen päätökseen tuo sairaalle työkykyä, valitettavasti.
Risikon työryhmä esitti myös, että lääketieteellisesti monimutkaisissa tapauksissa tarvitaan esimerkiksi oppiriitojen vuoksi puolueeton taho antamaan selvyyttä asioiden oikeudenmukaiseen ja yhteiskunnallisesti kestävään lopputulokseen pääsemiseksi, ja että suullisia käsittelyjä lisättäisiin valitusasteissa. Kettunen ei usko suullisten käsittelyjen tuomaan lisäarvoon, vaan toteaa: " Oma arvioni on, että vain päätöksentekoon liittyvän perustelun avaaminen ja kuvaaminen eläkkeen hakijalle lisäisi läpinäkyvyyttä luottamuksen vahvistamisen kannalta."
Tästä viimeisestä asiasta olen samaa mieltä. Hylkäävän päätöksen perustelut tosin voidaan potilaalle avata vain siinä tapaksessa, että perusteluja ylipäänsä on.
Toivottavasti esitys puolueettoman tahon käyttämisestä monimutkaisissa tapauksissa otetaan laajamittaisesti käyttöön. Näinhän täytyy olla kaikissa tapauksissa, joissa hoitava lääkäri katsoo, että potilas on työkyvytön ja vakuutuslääkäri on eri mieltä. Tuskin lääkärit olisivat keskenään eri mieltä lääketieteellisesti yksinkertaisesta tapauksesta.
Niin kauan kuin eläkepäätöksen tekee lääkäri, joka on vastuussa toiminnastaan ainoastaan eläkevakuutusyhtiön tulosyksikölle, on puolueettomuus ja objektiivisuus päätöksistä kaukana.
- Nadja Kiiskinen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti